Eläinlääkärissä

Käytiin tänään eläinlääkärin juttusilla. Uusi vuosi lähenee, ja paukkuarka koira vauhkoilee jo muutamaa ulkona ammuttua rakettia. Kävimme siis hakemassa rauhoittavia lääkkeitä Bellalle aattoiltaa varten. :/

Samalla kun siellä olimme, eläinlääkäri teki perusterveystarkastuksen ja kyseli Bellan juoksuajasta. Kun kerroin, että edellinen oli huhti-toukokuun vaihteessa (siis 8 kk sitten!), eläinlääkäri suositteli steriloimaan Bellan. Syy: Jos juoksuajan väli on noinkin pitkä (nyt näyttäisi juoksu olevan tulossa hetkenä minä hyvänsä), kohtutulehduksen riski kasvaa kerta kerralta. Ja kohtutulehdus voi kuulemma olla hyvinkin oireeton, pahimmillaan koira oksentelee muutaman kerran ja sitten kuolee äkillisesti. No, normaalisti sentään tulee jotain eritettä ja kuumeilua, mutta pahimmillaan petollinen tauti siis. Paras aika sterilisaatiolle on kahden juoksun puolivälissä, eli siis joskus ensi keväänä siis. Täytynee ottaa vakavaan harkintaan. Ja toisaalta, pääsisihän siinä siitä tiputtelujen vaivasta, vaikka en minä sitä niin kovana vaivana kokenut noin pienellä koiralla viime kerrallakaan.

Ai niin, kuvassa on Bellan uusi heppa. Lapsena sai aina jonkun kivan lelun, kun lääkärissä käynti sujui mallikkaasti. Bellakin on siis uuden lelunsa ansainnut! :D

Vielä jälkimuokkausta:
Eläinlääkärissä muuten näimme pienen valkoisen lähes karvattoman, vähän terrierin näköisen koirapojun. Kun kysyin koiran rotua, omistaja sanoi sen olevan coton!!! Pentukarva oli mennyt kamalaan takkuun ja huopaantunut, niin poika oli käynyt trimmaajalla, ja karva oli todellakin n. puolen sentin mittaista! En olisi ikipäivänä tunnistanut cotoniksi.

Sukkia sukkia...

Joulupukin säkistä löytyi jokaiselle perheenjäsenelle lämpöiset villasukat. Joulupukin muori ei niitä ollut ehtinut neuloa, vaan kyllä neuloin ne ihan itse. Keskellä aikuisten sukat Nalle colorista ja laidoilla lasten sukat (jotka nekin alkavat olla aika isoja meillä) seiskaveikka raidasta ja mukana myös tavallista lilaa seiskaveikkaa ilman raitoja.

No, itse asiassa miehen kummitädiltä saatiin vielä neljä paria lisää sukkia, joten ei tänä(kään) talvena jalkoja palele. :)

Hyvää joulua!

Bella perheineen toivottaa kaikille "oikeille" ja nettitutuille ja tuntemattomillekin oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Bella and her family members wish you all very merry and peaceful Christmas!

Bellan uusi villis

Joulukuu on jo pitkällä, enkä ole saanut aikaiseksi yhden yhtä blogimerkintää. On siis jo aikakin.

Väsäsin tuossa Bellalle taas uuden villapaidan. Neitihän siis tarvitsee ehdottomasti villapaidan joka väriä. Tämä on tehty Austermann Step Duett -langasta, jossa on mukana aloe veraa ja jojobaöljyä... Saas nähdä, onko niillä terveyttä edistävä vaikutus koiran suhteen. ;) Lanka on tyyristä, yli 10 e / 100 g, mutta on kyllä mukava tehdä kirjoneuletta vaihtamatta lankaa, eli nuo kuviot tulevat neuleeseen ihan itsestään langan värin vaihtumisen mukana.

Nämä kuviolangathan on yleisesti tarkoitettu sukkalangoiksi, joten kuviot menevät usein liian kapeiksi, kun niistä tekee jotain suurempaa. Tässä Austermannin langassa oli kuitenkin muutama vaihtoehto, joissa sukkien raidat olivat aika leveitä, joten tuollaisen pikkukoiran paitaan niistä tuli oikein sopivat.

Bellan ilme kuvassa on ehkä hieman kärsivä, ja syystäkin. Meillä on lämpöremontin takia sisälämpotila +26 astetta, ja toinen joutuu poseeraamaan villapaidassa! Eläinsuojelijoille tiedoksi: villapaita poistettiin koiran päältä heti kuvaussession jälkeen.

Ensilumi tulee kuudelta

Tai en tiedä, moneltako lie oli ensilumi tullut. Tänä aamuna oli kuitenkin maa valkoinen - ja aika sohjoinen. Bella nautti ensilumesta ihan kympillä. Kun oltiin päivällä metsässä, vauhtia riitti. Typykkä hyppi kuin pieni jänis ympäriinsä.

Osasyy moiseen riemuun saattoi olla myös se, että kerrankin päästiin päivänvalolla liikenteeseen ja pystyi menemään metsään ja päästämään Bellan vapaaksi juoksemaan. Pimeään metsään en nimittäin mielellään mene, joten talviulkoilu rajoittuu sen takia teillä kulkemiseen, ja sen takia hihnassa ulkoiluun.

Kuvassa Bellalla on Novita Wool 4-raidasta neulottu upouusi villapusero. Yhden kerran ollaan vasta ehditty tuo päällä ulos, sillä enimmäkseen ollaan ulkoiltu nyt haalareissa.

Myyjäisaskartelua

Kuvissa muutama "pyykkipoikapaita", joita olen ommellut lapsen koulun myyjäisiin. Kyseessä on siis t-paidan näköinen pussi, jonka voi ripustaa lastenhenkariin ja käyttää pyykkipoikapussina. Jostain kirjasta tuon ohjeen nappasin ja mielestäni se oli tosi kiva idea jämäkankaille. Ylemmästä kuvasta löytyy vaaleansinistä ja valkoista lakanaa, lakanapitsiä ja vanhaa kaitaliinaa. Alakuvassa on pöytäliinaa, valkoista lakanakangasta ja vanhoja keittiön verhoja. ;)

Syksy ja sade kuuluvat yhteen

Syysloman kunniaksi (ja omistajan terveyden hoitamiseksi) olemme tehneet pitkiä laatulenkkejä. Tuo laatu-etuliite tulee siitä, että kuljemme Bellan kanssa pitkin metsäpolkuja, jolloin koiraa ei tarvitse pitää hihnassa, ja onhan se omasta mielestänikin mielenkiintoisempaa kävellä pitkin polkuja kuin asfaltin reunaa.

Lenkit eivät kilometrimäärältään todennäköisesti ole huikeita, mutta olen pyrkinyt siihen, että lenkki kestäisi aina n. tunnin. Maastot ovat mäkisiä ja ilmeisesti koirankin kannalta mielenkiintoisia hajuineen ja kantoineen, joiden päälle voi hypellä. Sadekelikään ei haittaa, kun päälle vetää kunnon kamppeet. Kuvassa Bella poseeraa toisessa Hurtan haalarissaan. Tämä on vähän vanhempaa mallia ja kankaaltaan hieman kankeampi kuin se sininen, mutta väriltään parempi kuin se toinen.

Ikävää ja jälleennäkemisen iloa

Olin viime viikon reissussa. Bella oli käyttäytynyt kotona ihan omituisesti koko viikon. Ensinnäkin se oli lähestulkoon koko ajan yläkerrassa lähinnä poikien huoneissa. Kun pojat menivät nukkumaan, se oli odottanut mieheni nukkumaantuloa saunassa (joka sekin on yläkerrassa). Vasta kun mieheni tuli nukkumaan, oli Bellakin tullut makuuhuoneeseen omalle paikalleen.

Ruokailu oli myös ollut tavallisesta poikkeavaa. Aamuisin ei ruoka ollut maistunut, vaan aamuruoka oli hävinnyt kupista vasta jossain vaiheessa päivää. Iltaruokaa ei myöskään syönyt joka kerta. Aina, kun joku tuli ovesta, Bella oli käynyt portailla kurkkaamassa, kuka tulija oli, ja kun se en ollut minä, se oli kääntynyt takaisin yläkertaan edes vaivautumatta morjestamaan.

Ainoa hetki, jolloin se oli piristynyt, oli ulkoilu. Ulkona ollessa se oli ollut kutakuinkin normaali. Mies luuli, että Bella on jotenkin sairas, mutta ilmeisesti kyse oli vain ikävöinnistä, sillä kaikki nämä "oireet" hävisivät sillä hetkellä, kun minä tuli reissusta kotiin. Onneksi nyt on syyslomaviikko ja olen itse lomalla, niin Bella on saanut oikein urakalla tyydytettyä läheisyydenkaipuutaan. Isäpuoleni ja pikkusiskoni väittävät, että olen lellinyt Bellan ihan pilalle - olisko tuossa jotain perää...? ;)

Arvoisa eläinlääkäri!

Arvoisa eläinlääkäri!

Olen Bella, 2 vee. Ongelmani on, että en osaa pitää kieltäni suun sisällä. Minulla on pakonomainen tarve nuolla kaikkea. Mielellään nuolen itseäni, mutta se on kai meille koirille ihan sallittua? Itseni lisäksi nuolen mielellään myös mattoja, lakanoita ja sohvaa. Kaikkein hauskinta on kuitenkin omistajaperheeni ihmisten nuoleminen. Tavallinen, rasvaamaton ihokin käy, mutta parasta on nuolla joko juuri suihkusta tullutta, kosteaa ihoa tai emäntäni juuri rasvaamaa ihoa. Vaniljantuoksuinen jalkavoide saa varpaat maistumaan ihan vaniljajätskiltä! Välillä, kun aloitan nuolemisen, minusta tuntuu, että en kertakaikkiaan pysty lopettamaan. Kieli vain jatkaa nuolemisliikettä riippumatta siitä, mitä edessäni sattuu olemaan.

Olisinkin nyt tiedustellut, onko tämä ihan normaalia. Pitäisikö minun hakeutua jatkotutkimuksiin koirapsykiatrin luo?

Hiusten laittoa

Bellan "otsatukka" on nyt kasvanut sellaiseen mittaan, että jos sen jättää auki Bellan syödessä, otsatukan latvat ovat ihan ruuassa. Karva siis ylettyy pidemmälle kuin kuono. Lisäksi otsatukka on ihan selvästi myös näköeste. Yhtenä päivänä kun en ollut muistanut laittaa poninhäntää, huomasin hämmästyksekseni, että typykkähän törmäsi pariinkin otteeseen auki jätettyyn keittiön kaapin oveen (no ei kovin kovalla vauhdilla onneksi kuitenkaan).

Siispä nyt olen ollut aika tarkkana siitä, että tukka on päiväsaikaan aina kiinni. Piristykseksi keksin tuon kuvassakin näkyvän tavan: laittaa poninhännän sijasta kaksi pikku saparoa. Supersööttiä, ainakin minun mielestäni. Pari kertaa olen yrittänyt saada aikaan myös ranskalaista lettiä, mutta toistaiseksi onnistumatta kunnolla. Pikkuhiljaa meille on alkanut myös kerääntyä kaiken näköisiä ja värisiä hiuslenksuja ja pinnejä; moni pikkutyttö varmaan kalpenisi kateudesta. Tällä hetkellä löytyy valkoista, kirkkaanpunaista, vaaleanpunaista ja oranssia lenksua, joissa on koristeina rusettia, perhosia ja kukkia. Pinneissä on vain kaksi erilaista vaaleanpunaista vaihtoehtoa, koska ne eivät niin hyvin näytä päässä pysyvän. Paljetein koristeltuja pinnejä lapseni kutsuu "lasereiksi".

Ukkosta ja hysteriaa

Vieressä oleva kuva ei varsinaisesti liity viime yön tapahtumiin, paitsi että koira on kyllä sama. :D Tuo kuva on itse asiassa Bellan 2-vuotiskuvasarjasta toukokuulta 2008, toinen vastaavahan on tuolla yläpalkissa.

.

Niin, siis viime yönä ukkosti oikein kunnolla. Bella on uskomattoman paukkuarka, ja ukkonen ei kyllä neitiä suuremmin miellyttänyt. Heti kun ensimmäinen jyrähdys kuului, Bella hyppäsi sänkyyn turvaan, ja läähätys ja tärinä alkoi. Kävin itse vessassa, ja koira tuli perään ja se oli pakko ottaa pytyllä istuessakin syliin, raukka parka. Kello oli ukkosen alettua n. puoli neljä. Itse ukkonen ei kovin kauan kestänyt, vaikkakin salamoi ja jyrisi melkoisesti, mutta se tärinä ja huohotus - sitä kesti varmaan ainakin tunnin. Yritin silitellä ja rauhoitella koiraa, mutta mikään ei auttanut.

.

Näyttää myös aika epätodennäköiseltä, että Bella ikinä tottuisi ukkoseen, se kun on kuitenkin niin harvakseltaan toistuva ilmiö. Jonkun verran Bella on sen sijaan tottunut laukauksiin, koska paikkakunnallamme on ampumarata, ja sieltä niitä paukkuja aina silloin tällöin kuuluu. Mutta kaukaa kuuluviin laukauksiin tottuminen nyt on varmaan aika paljon helpompaa, kuin tuollaisiin valtaviin taivaalta kuuluviin jyrähdyksiin ja valoilmiöihin.

.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uutta vuotta. Sanomattakin on selvää, että rauhoittavia lääkkeitä on eläinlääkäriltä haettava.

Sataa sataa ropisee

Kun sadekeli yllättää, on parasta varustautua asianmukaisesti. Bellalla on yllään Hurtan ulkoiluhaalari Arctic kokoa 301, joka istuu kuin valettu. Tai no, etutassujen lahkeet voisivat olla muutaman sentin pidemmät, koska meillä käytetään valjaita, ja valjaiden tassujen takaa menevä osa tahtoo kiskoa noita etutassujen lahkeita ylöspäin. Nämä ulkoiluhaalarit on kyllä ihan ykkösjuttu; säästää monta mahanaluspesua. Sitä paitsi pidemällä lenkillä valjaat ja märkä turkki ovat erittäin huono yhdistelmä, turkki saattaa alkaa huopaantua niin, että turkkia joutuu lopulta leikkamaan saadakseen valjaat irti. Meille ei ole käynyt näin, mutta jollekin innokkaalle cotonin lenkittäjälle oli käynyt. (Lähteeni on netti, joten pieni varaus nyt kuitenkin jutun totuudenmukaisuuteen jätetään...)

Pieni valkoinen leijona

Eräs söpöimmistä asennoista, joihin Bella itsensä vääntää, on tämä selällään kellimisasento. Koira näyttää ihan pikkuleijonalta, kun kaikki naaman ja pään karvat leviävät naaman ympärille isoksi harjaksi.
.
Tämä asento on vaan vähän hankala kuvata, koska se vaatii taiteilua kameran kanssa koiran päällä. Ja kun menen tallustelemaan Bellan päälle (siis tallaamatta sitä kuitenkaan!), Bella luulee heti, että kyseessä on joku hauska leikki ja yrittää kierähtää jaloilleen.
.
Tästä kuvakulmasta muuten huomaa, että Bellalla ei ole käytännössä lainkaan punaisia värjäytymiä leukakarvoissa. Se näyttää olevan hyvin yleistä cotoneilla (ja muillakin bichon-tyyppisillä koirilla). Jotkut sanovat, että värjäytymiä tulee ruuasta, jotkut väittävät, että ne johtuvat koiran kuolasta (vaikka eivät cotonit kyllä kuolaa?!?). Meillä ruokana on Royal Canin Poodle, eli villakoiralle tarkoitettu roturuoka, joka tarjoillaan kuivana ja johon sekoitetaan vähän raejuustoa ja vähän tuoretta koiranruokaa purkista (tyyliin Cesar tai Lidlin Optidog). Värjäytymiä ei ole tullut, ei leukaan eikä silmien alle.

Bellan glitterpaita

Kuvassa Bella poseeraa upouusi Cocos-langasta neulottu glitterpaita päällään. Myönnettäköön, että tämä neule on aivan silkkaa turhuutta ja hörhötystä, mutta aika ihana silti. Tuossa Cocos-langassahan on siis sellainen kulta-hopea-säie mukana, joten pientä säihkettä neulepinnassa on (ei taida oikein kuvassa erottua). Tuo lanka tuli ostettua, kun se oli tarjouksessa, ja pikkusisko yllytti neulomaan siitä Bellalle vaatteen.

.

Koirien pukeminen on just nyt tosi trendikästä, mutta periaatteessa cotonin pukemisessa on myös hyötynäkökohta. Talvella villainen vaate lämmittää koiraa, jolla on lämpimän näköinen turkki, mutta joka on oikeasti aika viluinen. Turkissa ei nimittäin ole mitään aluskarvaa ja varsinkin tuuli puhaltaa turkin läpi tuosta vaan. Samoin tuollaisella villapaidalla on kurankerääjäfunktio; märällä kelillä juuri etujalat ja mahanalus kuraantuvat pahiten ja pukemalla villis päälle iso osa kurasta päätyy siihen. Kuvassa oleva villis ei ole talvikäyttöön, koska se on puuvillasekoite, mutta kevät-kesä-syksyaikaan sitä voi käyttää kurankerääjänä tai sitten ihan vaan näyttäytymistarkoituksessa. ;)

.

Ei muuten ole ihan helppoa tehdä koiran vartalolle istuvaa neuletta. Monen kokeilun jälkeen olen nyt muutaman onnistuneen saanut väsättyä. Kolme ensimmäistä joutaisi purkuun, mutta en taida viitsiä tehdä edes sitä. Roskiin vaan.

Uusi kirjastokassi

Uusi kirjastokassi valmistui eilen illalla. Se on neulottu vihreitä ruutuja lukuunottamatta kaksinkertaisesta (vihreä lanka oli vähän paksumpaa, joten se on yksinkertaista) ohuesta puuvillalangasta käyttäen nurkasta nurkkaan -tekniikkaa ja aina oikein neuletta. Toisella puolella toistuvat samat värit, ja reunoilla on kaistale punaista, samaa kuin kahvoissa ja tuossa yhdessä ruudussa.

.

Huomenna onkin kirjaston kirjojen palautuspäivä. Katsotaan, paljonko kirjoja tuohon mahtuu, kun kassi venyy ja paukkuu. Entiseen kirjastokassiin mies onnistui joskus tunkemaan neljä isoa kylpypyyhettä plus jotain muuta uimarannalle otettavaa pikkusälää. Se olikin sitten varsinainen änkemisen ja venyttämisen ennätys.

Puolen vuoden etappi

Bella on ollut meillä nyt puoli vuotta. Aamun poseeraus sujui kasvattajalta saadun Nallukka-lelun kanssa. Lelun nimi oli alunpitäen Nallukka-Pallukka, mutta nyttemmin sen nimi on pikemminkin Nallukka-Ruipukka, koska sen keskivartalosta ovat kaikki täytteet pikkuhiljaa tyhjentyneet. Nallukka on ollut tosi rakas lelu ja kovassa käytössä.

.

Puoli vuotta on mennyt toisaalta tosi nopeasti, toisaalta taas tuntuu, että Bella olisi ollut meillä aina. Niin hyvin se on tänne sopeutunut ja ottanut oman paikkansa perheessä, ja oikean vahtikoiran roolin. Jotenkin kummallista ajatella aikaa, kun vasta suunniteltiin koiran ottamista, saati sitten niitä vuosia, kun elettiin kokonaan ilman koiraa allergian pelossa, ja osin siksi, että ajattelin lasten ja koiran kanssa elämisen jotenkin kamalan vaivalloiseksi. Vaikka eihän se ainakaan enää sitä ole, kun lapset ovat jo niin isoja, että he pikemminkin auttavat koiran hoidossa sen sijaan, että heidän hoitamisensa veisi liikaa aikaa koiran hoidolta.

Ikioma Toyota

Minullapa on varastossa ikioma Toyota. Ei tietenkään auto, vaan vanha neulekone, jonka ostin käytettynä lastemme entiseltä perhepäivähoitajalta. Muutama vuosi sitten käytin sitä pariin otteeseen ja tein kuvan harmaasävyisen villatakin Nalle-langasta sekä siihen sopivan hameen, jonka olen ilmeisesti pistänyt jo kierrätykseen, kun ei sitä mistään löydy.

Kokemukseni koneneulonnasta? Huonot. Vaivalloista, yksitoikkoista, tilaa vievää ja pölyistä. Vaikka minulla olisi uusi neulekone, niin tuskin silti kokisin sen kummempaa iloa sillä neulomisesta kuin tuolla vanhalla ränkälläkään. Kyllä oikeat puikot ja käsin neulominen sentään ovat jotain!

Ei kukaan tarttis vanhaa neulekonetta? Sais nimittäin halvalla...

Valkoinen koira

Koirarotua valittaessa ja koiraa hankittaessa on luonnollisesti tärkeää miettiä, minkä värinen koiran pitäisi olla. Valkoinen turkki on - kuten kaikki varmasti arvaavat - ihan ykkösvalinta. Suomessa kun ei juuri koskaan ole kuraista ulkona...

.

Jos nyt kuitenkin on syystä tai toisesta päätynyt valkoiseen, pitkäturkkiseen koiraan, turkkia on hoidettava säännöllisesti. Oheisesta kuvasarjasta näkyy likainen koira (takkuisessa turkissa on mm. spagettikastiketta), koira pesussa (hoitoaine on juuri turkissa odottamassa imeytymistään) ja lopulta ihanainen lopputulos, puhdas koira.

.

"Kuinka usein peset cotonisi?" on yksi coton-foorumilla esitetyistä kysymyksistä, ja olen saanut siihen vastailla myös uteliaille ohikulkijoille, jotka ovat pysähtyneet ihastelemaan meidän kaunista neitokaista. Vastauksena on ollut 1-3 viikon välein, riippuen keleistä.

.

Coton de tulearin omistajan ihanuutta on puhdas, silkkinen turkki, joka selviää kuin itsestään vähän kampaa näyttämällä. Tämä ihannetila on kuitenkin valitettavan lyhytaikainen; hoitoaineen siloittava vaikutus kestää muutaman päivän. Pikkuhiljaa turkki taas hieman karhenee, eikä takuiltakaan aina vältytä. Bellan takut löytyvät yleensä "kainalosta" etutassujen takaa, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että valjaat hankaavat turkkia hieman kainaloiden kohdalta. Todennäköisesti kaulapanta hankaisi vielä enemmän, koska se pyörii, joten valjaat ovat se vähemmän huono vaihtoehto.

.

Kurakeleillä apua tuovat onneksi myös ulkovaatteet, joita aion säiden pikkuhiljaa kylmetessä esitellä myös täällä blogissa.

Vanhin tallessa oleva neuleeni

Vanhin, vielä elossa oleva neuleeni on tämä naamiopaita n. vuodelta 1985. Neuloin sen ollessani yläasteella ja se on kolmas villapaita, jonka olen koskaan neulonut. Ne kaksi ensimmäistä olivat hieman surkeampia räpellyksiä, ensimmäinen oli kamalan paksusta marjapuuron värisestä langasta neulottu liian pieni ainaoikeinneulepaita, ja se toinen oli kelta-musta lepakkohihainen paita, joka olisi ollut siihen maailmanaikaan upea, jos neuleen käsiala olisi ollut hieman tasaisempi. Jälkeenpäin äitini tunnusti, että hän ei olisi millään halunnut ostaa minulle enää yksiäkään paitalankoja, koska ne kaksi ensimmäistä yritystä olivat niin kauheita. ONNEKSI hän ei sanonut sitä silloin ääneen; se olisi saattanut olla aloittelevalle neuleharrastajalle kuolinisku.

.

Tämä naamiopaita on tehty erittäin hyvälaatuisesta langasta, koska olen sitä vuosien varrella pessyt surutta pesukoneessa 40 asteen normaaliohjelmassa, eikä se ole siitä moksiskaan. Enää se ei keski-ikäistyvälle uimarengasvartalolleni oikein sovi, mutta en kyllä henno heittää sitä poiskaan. Säilyköön arkistojen aarteena.

Match show

Heh, tänä kesänä kävimme Bellan kanssa kahdesti match showssa harjoittelemassa, miltä "oikea" näyttely tuntuisi. Lähtökohta oli se, että kuvittelin Bellan joko haukkuvan koko ajan toisille koirille tai sitten kiipeävän paniikissa mun syliin turvaan.

Todellisuus oli onneksi sentään vähän toinen. Bella oli yllättävän reipas, toisia koiria oli ilmeisesti niin paljon, ettei se jaksanut niille parin ensimmäisen jälkeen haukkua. Eikä se myöskään ollut niin paniikissa, että olisi pitänyt sylissä kantaa. Mutta kehäkäyttäytyminen nyt oli meiltä molemmilta vähän hukassa. Itse en ole aiemmin esittänyt koiraa, ja sen kyllä noista valokuvista huomaa. Samoiten Bella oli ihan hukassa. Kävelyn sijasta se juoksi, hyppelehti, pysähteli yllättäen ja kiipesi välillä jalkaani vasten makupalan toivossa... Pöydällä se yritti parhaansa mukaan väistellä tuomarin käsiä, jotka tunkivat liian lähelle sen suuta ja silmiä.

Lopputuloksena molemmilla kerroilla oli sininen nauha, ja niistä sinisistäkin jumbosija. Ekassa näyttelyssä saimme silti palkinnon, koska osallistujia oli niin vähän. Toisesta näyttelystä lähdimme ihan tyhjin käsin, mutta kokemusta rikkaampana. Olin vielä alkukesästä sitä mieltä, että käytän Bellan myös virallisessa näyttelyssä (Jyväskylässä olis marraskuussa näyttely), mutta nyt en ole enää varma. Viitsiikö sitä maksaa montaa kymppiä siitä, että menee kömpelönä esittämään tottumatonta koiraa ja saa tulokseksi korkeintaan sinisen nauhan? Eikä meillä sitä paitsi ole mitään tarkoitusta esim. teettää Bellalla pentuja, olisi vaan ehkä ollut mukava kuulla, mitä asiantuntija sanoo koirasta, joka meidän mielestä on maailman kaunein. ;)

Jämälankapaidat - lankavaraston tyhjennystä

Tässäpä muutama jämälankapaita vuosien varrelta. Ylimmäisenä uusin, "syyspusero" vuodelta 2007, jossa on käytetty erilaisia mohairtyyppisiä lankoja ja niiden kanssa Seiskaveikkaa ja Nallea. Neulottu 8 koon puikoilla ja on muuten lämmin. Muuten hyvä, mutta näillä kiloilla himpun verran liian pieni. Pitänee lahjoittaa jollekin laiheliinille.

Kakkosena vuodelta 2006 "tupakkatakki" (vaikka en edes polta). Tehty kokonaan Seiskaveikasta, pintaneuleena on sileä nurja, jonka rikkovat suorat rivit, jotka koostuvat oikeista silmukoista, jotka on nostettu yhden kerroksen yli. Mielestäni sävyt käyvät mukavasti yhteen. Tämä on tällainen hauska arkinen kotitakki, en ole tainnut julkisesti koskaan sitä käyttää, vaikka ehkä voisi.

Kolmantena kaikista rakkain "räsymattotakki" jo useamman vuoden takaa (2002-2003 ehkä?). Ihana, kotoisen räsymaton näköinen villatakki, johon on käytetty kaikenmaailman ohuita villasekoitelankoja. Neulottu muistaakseni 4 koon puikoilla muunnellusta joustinneuleesta, 3 o, 1 n, ja tuo nurjan silmukan kohta vaihtelee niin, että nurja raita on käytännössä helmineuletta. Tätä olen käyttänyt jopa töissä, koska se on minulle niin rakas. Jälkeenpäin vähän harmittaa, että oikaisin langanpäiden päättelyn kohdalla, ja minulla on sellainen tunne, että enemmin tai myöhemmin saumoihin piilotetut ja toisiinsa hutaisten solmitut langanpäät alkavat karkailla ja neuleeseen tulee reikiä.

Aamun kullanarvoiset hetket

Aamulenkki koiran kanssa kesällä on kullanarvoinen. Vaikka joskus laiskottaa lähteä Bellan kanssa ulos päivällä tai illalla, niin aamulla lähden aina mielellään. Meillä on pihan vieressä pieni metsikkö, jonka polku johtaa mäntykankaiseen niemeen. Lenkki ei ole pitkä, mutta se on Bellalle mieleinen, sillä reitin varrella on monta kantoa, joiden päälle usein käsken sitä hyppäämään. Palkkioksi pieni muru savuluusta. Kuvassa Bella poseeraa yhden tällaisen pikkuruisen kannon päällä.

.

Aamun hetki on täydellinen silloin, kun saan olla tuossa niemessä Bellan kanssa ihan kahdestaan, ei tarvita hihnaa, vaan koira seuraa kiltisti perässä. Joskus harvoin samalle kankaalle eksyy joku muukin koiranulkoiluttaja - ja silloin aamuni kyllä alkaa väärällä jalalla.

Ufot ja fufot

Toisten neuleblogeja kurkkiessani olen usein törmännyt sanoihin UFO ja FUFO. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että ufot ovat (niiden tunnistamattomien lentävien objektien lisäksi) valmistumattomia, roikkumaan jääneitä neuleita tai muita käsitöitä (unfinished objects), ja fufoilu taas on sitä, kun näitä tehdään vaikka väkisin valmiiksi (finishing unfinished objects).

Onhan minullakin jotain ufoja joskus ollut, mm. tuo kastemekko olisi varmaan jäänyt sellaiseksi, ellei kuopusta olisi tullut. Mutta kohtuullisen vähän noita on vuosien saatossa kertynyt, sillä olen kova kiristämään itseäni: En anna itselleni lupaa ostaa lankoja uuteen työhön tai en saa aloittaa uutta työtä, ennen kuin edellinen on valmis. Toimii!

Lisäksi lankavaraston koolle mulla on myös tiukka sääntö: Kaikkien tämän huushollin lankojen on mahduttava sellaiseen suurehkoon rottinkiarkkuun. Jos arkku alkaa pursua yli, on aika käydä lankojen kimppuun, ennen kuin uusia pääsee ostamaan.

Kastemekko vuodelta 2000

Tämä puuvillainen kastemekko on yksi suuritöisimmistä neuleistani. Bongasin ohjeen vuoden 1997 tai 1998 Pirkka-lehdestä ja aloin neuloa sitä loppumetreillä odottaessani esikoista. Esikoinen syntyi, mutta mekko jäi puolitiehen - kunnes kaivoin sen uudestaan esiin odottaessani kuopusta. Vuonna 2000 vietettiin kuopuksen ristiäisiä, ja niissä puku oli jo valmis ja vauvan päällä. Pikkukuvassa helman pitsineuleesta yksityiskohta.

Vanha kirjastokassi

Tässä on edellinen kirjastokassini, jonka lahjoitin eteenpäin. Tehty virkkaamalla kiinteistä silmukoista, käytetty jämälankoja, jotka lahjoitti eräs työkaveri. Uudesta, puikoilla olevasta tilkkukassista ei tule noin raikkaan väristä, koska raikkaan väriset langat kuluivat käytännössä loppuun tätä kassia virkatessa.

Hyväntekeväisyyttä

Näitä tilkkupeittoja olen muutaman vuoden kuluessa väsännyt nyt yhteensä 6 kpl. Vaaka ry:n sivustolta löytyy jatkuvasti käynnissä olevan tilkkupeittokampanjan ohjeet, ja noiden mukaan olen peittoja väsännyt.

Aluksi käytin omat jämälangat, joista kertyi kaksi peittoa, sitten kävin äidin ja mummojen lankavarastoilla ja sain vielä lisää jämälankoja. Nämä kolme viimeistä ovat sitten jo työkavereilta kerjätyistä langanlopuista, ja tietysti mitä itseltäkin on uudemmista neuletöistä jäänyt.

Niin kuin kuvasta näkyy, olen neulonut aika paljon kaksinkertaisella langalla. Jos toinen lanka on laadukas, ei haittaa, vaikka toinen olisikin jotain ikivanhaa mohairjäljitelmää. Myöskään värien sommitteluun en ole käyttänyt turhaa energiaa; johtoajatuksena on vain saada mahdollisimman tarkkaan kaikki langanloput käytettyä. Ja tällä hetkellä lankakorini näyttääkin mukavan vajaalta -> voin taas sopivan hetken tullen suunnata lankaostoksille.

Tuo idea tilkkujen neulomisesta nurkasta nurkkaan on mielestäni nerokas. Ei tarvitse koskaan arpoa, montako silmukkaa tarvitaan 20x20 cm:n kokoiseen tilkkuun, vaan aina aloitetaan parilla silmukalla ja sitten levennetään joka kerroksella niin kauan, kun haluttu leveys on kasassa, ja aloitetaan kavennukset joka kerroksella. Eri paksuisista langoista tulee kuin tuleekin saman kokoisia tilkkuja.

Itse asiassa aloitinkin jo uuden nurkasta nurkkaan -tilkkutyön: Neulon puuvillalankatilkkuja, joista olisi tarkoitus koota uusi kirjastokassi. Edellisen lahjoitin pois.

Bellan tarina

Tässä on Bella helmikuussa 2008, kun kävimme sitä ensimmäisen kerran katsomassa kasvattajan luona. Ei siis mikään pikkupentu enää. Turkki on sittemmin kasvanut aika tavalla.

.

Kuinka Bella päätyi meille?

.

Esikoinen alkoi kärttää koiraa joskus viime vuoden syksyllä. Tarpeeksi kauan jankutettuaan hän sai koirakuumeen tarttumaan meihin muihinkin. Käytettiin esikoinen vielä allergiatestissä, joka näytti negatiivista, ja puhuttiin, että kesällä sitten otetaan pentu, että on aikaa sitä opettaa sisäsiistiksi.

.

Esikoisen mielestä kesä oli turhan kaukana, joten otettiin käyttöön myös varasuunnitelma: JOS Apulassa sattuisi olemaan nuori, sisäsiisti narttukoira jostain kivasta rodusta tarjolla, niin voitaisiin harkita koiran ottamista jo kevättalvella. Suosikkirotuja oli kymmenkunta: sheltti, cavalier, coton de tulear, silkkiterrieri, bichon havanais, perhoskoira, pitkäkarvainen mäyräkoira... en muistakaan enää kaikkia.

.

Yksi silkkiterrieri oli jo melkein hanskassa, kunnes naapurit ottivat sen, eikä sen tarvinnut muuttaa Turusta tänne Keski-Suomeen. Bellan ilmoitus oli sitten netissä tammikuussa; 1 v 8 kk narttu coton etsi uutta kotia. Innostuimme kovasti ja kirjoitin pitkän viestin myyjälle, joka oli myös Bellan kasvattaja. Bella oli jäänyt pentueesta kotiin emon seuraksi. Ensin kävimme Bellaa vanhassa kodissa katsomassa, ja siitä viikon päästä saimme sen tänne ihan kotiin kuljetettuna.

.

Aluksi se oli arka ja suorastaan liimautunut minuun; iso muutos muutenkin vähän aralle koiralle - ja sänkyynhän se oli ihan pakko päästää nukkumaan. Aloin järjestelmällisen turkinhoidon, aluksi turkista piti leikata pois huopaantuneita takkuja. Ostin hyvän shampoon ja hoitoaineen, pesin ja harjasin, harjasin ja harjasin. Lopulta tuloksiakin on alkanut näkyä, varmaan kalaöljykapseleillakin on ollut oma vaikutuksensa. Turkkia lukuunottamatta Bella oli meille tullessaan hyvässä kunnossa, eikä sillä ole ilmennyt mitään vaikeita käytöshäiriöitä.

.

Alussa Bella itki, kun se jäi yksin, mutta muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä (radio päällä, kätkettyjä herkkuja etsittäväksi, D.A.P.-haihduttimen käyttö) sekin loppui lyhyeen. Tietynlainen arkuus (paukkuarkuus varsinkin) näyttää kuuluvan Bellan luonteeseen, ja se on vähän haukkuherkkä, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä sanoa, että suloisen, ihanan koiran me perheeseemme löysimme. Oppivainen, seurallinen, hellyydenkipeä, touhukas, ja oikea sydäntensärkijä!

.

(Kappalejako ei meinaa onnistua, niin kokeillaan tuollaisia ylimääräisiä pisteitä kappaleiden välissä, josko nyt tulisi jonkunlaiset välit, ihme juttu?!)

Vauvan haalari

Mulla on ollut jo pitkään tapana neuloa lähipiiriin syntyville vauvoille tuliaislahjaksi villahaalari. Viime vuodenvaihteeseen sattuikin sitten oikea vauvabuumi, neljä vauvaa tulossa. Kolme ensimmäistä sain tehtyä ihan sutjakasti, ja ne ovat jo lähteneet käyttäjilleen (enkä tietenkään älynnyt kuvata niitä, murrr), mutta tämä neljäs olikin sitten puikoilla pitkään ja hartaasti. Joskus käy vaan niin, ettei enää hotsita. Ja nyt ei hotsittanut.

Niinpä olenkin nyt erityisen ylpeä siitä, että haalari on viimein valmis, oltuaan puikoilla ainakin puoli vuotta. Vauvakin on tietysti jo syntynyt ajat sitten, ja jouduin jo ostamaan hänelle muun tuliaisen, kun kävin ensimmäistä kertaa katsomassa. Toisaalta, vauva syntyi maaliskuussa, joten olikin ehkä järkevää tehdä haalarista 80-senttinen ja antaa se nyt vasta syksyllä ensi talven varalle. (*seliseli*)

Lankana Grignasco Flavia Baby merino, ostettu Menitasta. Voimakkaat retrovärit olivat äidin toive, mutta hän ei tiedä, mitkä värit tarkalleen valitsin. Malli on mukailtu Moda 4/2007 ohjeesta nro 25 (vauvan merimiespuku).

Heinäkuun sukat

No niin, kokeillaanpas sitten kuvan liittämistä. Lähes koko heinäkuun on satanut, joten on jäänyt aikaa neuleille. Sukkia on valmistunut neljät, joista kahdet ainakin on lähdössä nettikaverille vaihtarina parista koiran vaatteesta. ;) Kaikki sukat on neulottu tutusta ja turvallisesta Seiskaveikasta.

23.7.2008 Alku.

Pitkähkön harkinnan jälkeen päätin sitten itsekin aloittaa. Bloggaamisen. Vuosi sitten en tainnut edes tietää, mitä koko sana tarkoittaa. Ei tästä mitään sosiaalipornoa tule, tarkoitus on lähinnä dokumentoida käsitöitä (lähinnä neuleita), laittaa näkyviin joitain valokuvia (lähinnä Bellasta, meidän ihanaisesta coton de tulear -tyttösestämme), ja ehkä pistää ylös joku ajatuksentynkäkin - jos sellaisia mieleen juolahtaa.

Astu sisään, jos keskiluokkaisen, keski-ikää lähestyvän keskisuomalaisen keskinkertaisuudet jostain kummasta syystä (?) kiinnostavat.