Allergia-asiaa

Bellalla on tänä kesänä ollut pari hiivan aiheuttamaa korvatulehdusta. Se on myös alkanut kaluamaan tassunpohjia ja selästä on alkanut karva harventua. Nämä oireet saattavat eläinlääkärin mukaan johtua allergiasta.

Varasin siis ajan Keski-Suomen Eläinklinikan allergioihin erikoistuneelta eläinlääkäriltä, ja tänään siellä sitten käytiin. Tässä otteita sairauskertomuksesta: "Korvat tällä hetkellä melko hyvät, korvien puhdistusta kannattaa jatkaa parin viikon välein. Muualla ihossa lievää pinnallista oiretta: tassujen anturavälit kohtalaisesti punoittavat sekä hieman kosteat, takaselän päällä harvakarvaisuutta sekä ihon pigmentoitumista - ei merkkejä ihon syvemmästä infektiosta. Kutina esitietojen mukaan lievää. Bellasta otettiin verinäyte, joka tutkitaan atopian varalta. Seulontatestin tulokset tulevat todennäköisesti tämän vkon lopussa tai ensi vkolla. Jos seulontatestissä on positiivisia osa-alueita, tehdään jatkotutkimuksia. Tässä vaiheessa aloitetaan vain tassujen pesu Malaseb-shampoolla ja korvien huuhtelu. Jos atopiapuolella vedetään vesiperä, voidaan lähteä tutkimaan Bellaa ruoka-allergian tai kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta."

Tuossa atopiaseulontatestissä pitäisi käsittääkseni käydä ilmi mahdolliset siitepöly- tai homesieniallergiat, jotka tällä hetkellä ovat ne vahvimmat epäilykset. Testitulosten jälkeen tiedetään vähän enemmän. Ruoka-ainerajoituksia ei toistaiseksi kannata alkaa tehdä, koska oireet näyttäisivät keskittyvän kesäaikaan. Jos olisivat ruoka-aineallergioita, niin oireita pitäisi kaiken järjen mukaan olla myös talvisin.

Sunnuntaimätsärissä

Petsien porukka järjesti Jyväskylässä hyväntekeväisyysmätsärin. Tuotot annetaan eläinten turvakoti Magendalle. Tuiken kanssa lähdettiin siis mätsäilemään. Pitkästä aikaa saatiin punainen nauha, mutta punaisten kehässä ei sitten enää sijoituttu neljän parhaan joukkoon. Hyvää kokemusta tuli, ja tuomari arvioi kaikki osa-alueet (liikkeet, esiintyminen, yhteistyö ja suhtautuminen tuomariin) erinomaisiksi. Näyttelyssä oli käytössä aika kiva valmis kaavake, johon kehäavustaja sitten tuomarin sanelun mukaan rastitti, oliko kukin osa-alue erinomainen, hyvä vai "vaatii harjoitusta". Parikehässä Tuike meni tosi nätisti ja malttoi seisoa paikallaan tosi kivasti. Punaisten kehässä sitten keskittyminen vähän herpaantui ja paikallaan seisomisesta ei oikein tullut enää mitään. Kuvassa takana näkyy coton-poika (nimi jo unohtui), jonka luokse Tuike välttämättä halusi jäädä seurustelemaan. :)

Koko kesän projekti

Tällaista olen näpertänyt pikkuhiljaa koko kesän. Eipä meikäläisen käsitöissä nykyään vauhti kauheasti huimaa, mutta toisaalta tämä oli kyllä aika työläs projekti. Kyse on siis pitkästä liivistä, joka on neulottu XXL-kokoon kolmosen puikoilla jämäpuuvilla(sekoite)langoista. Väri vaihtuu joka kerroksella, mikä tietysti hidasti tekemistä vielä entisestään. Nyt olen kuitenkin tosi tyytyväinen, että neule on valmis ja vieläpä tosi mieleinen. Mallin otin yhdestä mustasta kangasliivistä, jota tykkään pitää töissä. Hintaa liiville tuli käytännössä 0,70 euroa, koska ainostaan yhden kerän puuvillalankaa ostin kirpparilta tätä työtä varten. Jopa napit löytyivät nappilaatikostani, kaikki erilaisia tietenkin. Tämä työ saakoon nyt sitten myös ekovuositunnisteen.

Koko suku koolla

Meidän kesälomareissun hauskin päivä on unohtunut raportoimatta. Mutta nyt on tämän tarinan aika. Meidän koiratapaaminen oli oikeastaan apsotapaaminen, mutta kuten kuvasta näkyy, sekaan oli eksynyt jostain kumman syystä myös kaksi coton de tulearia ja yksi pikkuruinen chihuahua. Tämän tarinan päähenkilöitä eivät nyt ole Bella, Elvis eikä Dina, vaan me apsot: Tuike, Pontus, Salsa, Wanda ja Sissi. Sissi on meidän äiti ja me muut ollaan saman pentueen sisaruksia, vähän yli vuoden vanhoja. Alla olevassa kuvassa me kaikki odotellaan Pontusta saapuvaksi.

Meidän kasvattaja Liisa halusi kuvat kaikista pennuista poseeraamassa. Ensin minä, Tuike.

Sitten Pontus-veikka, joka onkin kovasti minun näköiseni. Ja tosi komea, sai SERTin ihan ekasta näyttelystään! Onnea velipojalle. 

Seuraavaksi mustat siskot Salsa ja Wanda, jotka ovat niin samannäköisiä, että tottumaton ei meinaa oikein erottaa. Salsalla oli näissä kuvissa ponnarit peräkkäin päässä, Wandalla vierekkäin saparoina.

Tässä kuvassa näkyy oikein hyvin, miten me ollaan Pontuksen kanssa ihan samanväriset ja aika lailla samannäköisetkin. Minä olen lilanvärisissä saparoissa vasemmalla, Pontus ponnareissa oikealla. 

Pontus juoksi koko ajan minun perässäni. Hassua, että mustat siskot eivät kiinnostaneet sitä yhtään!

Tästä kuvasta huomaa hyvin, että Pontus oli aika paljon isompi kuin minä. Veikka on kuulemma tosi hyvä poika syömään. Siinäkö syy, että se on noin paljon minua isompi?

Sissi-äiti oli ihana: Se putsasi minun korvani heti, kun tulin pihaan. Ihan selvästi se muisti pienen pentunsa ja alkoi hoitaa minua. Muuten se tyytyi seuraamaan tilannetta hillitysti hieman sivummalta, omaan arvokkaaseen tyyliinsä. Tuleekohan minustakin isona vähän hillitympi, vai ainako luonteeni pysyy tällaisena touhottavana? Koiratapaaminen oli tosi kiva, toivottavasti nähdään vielä uudelleenkin!

Lapin kuulumisia Bellan ja Tuiken silmin

Me käytiin heinäkuun lopussa Lapissa meidän perheen ihmisten kanssa. Ajeltiin matkailuautolla ja nähtiin kaikenlaista. Tässä vähän maistiaisia kuvien muodossa. Tästä postauksesta puuttuu vielä se hauskin osuus, eli Keminmaan koiratapaaminen, koska mami on niin tuskaisen hidas muokkaamaan ja pienentämään kuvia, ettei se vielä tähän postaukseen jaksanut. Yläkuvassa näkyy ihan oikea meri, me ollaan Kemissä. Alakuvassa tuuli vaan turkissa tuivertaa rantaniityllä.

Seuraavissa kolmessa kuvassa seikkailemme Lemmenjoella. Vesi oli ihanan kirkasta ja hirmuisen kylmää. Eihän me muutenkaan mitään uimareita olla, mutta meidän perheen uimaintoilijatkin meinasivat palelluttaa itsensä. Kun aamulla herättiin, kuultiin, että yöllä oli tunturissa satanut lunta. Autossakin oli aika kylmä, kun ei kukaan ollut hoksannut laittaa lämmitintä päälle. Onneksi on turkki!

Näille otuksille me haukuttiin aina kun auton ikkunasta huomattiin. Poroja kuulemma. Ihme tyyppejä, kun tielle hyppivät. Eikö ne tiedä, että sellainen on vaarallista?

Inarinjärven rannallakin käytiin nuuskimassa tuulia. Oli niin iso järvi, että sitä tunsi itsensä ihan pieneksi. Ai niin, mehän ollaan pieniä.

Kuusamossa me käytiin minikarhunkierroksella. Ei siis kävelty koko 15 kilometriä, vaan valittiin Juumasta lähtevä muutaman kilometrin maisemareitti. Alakuvassa me kävellään mamin kanssa reippaasti riippusiltaa tuon kosken yli, joka näkyy riippusiltakuvan alla. Mami ihmetteli, miten me uskallettiin. Joo, ja tältä reissulta mami sai matkamuistoksi mahtavat mustelmat, kun se taittoi nilkkansa johonkin koloon ja putosi polvilleen aikamoiseen juurakkoon.

Käytiin me sitten vielä tutustumassa joihinkin montakymmentä vuotta vanhoihin sotahistoriallisiin kohteisiin, mutta ei ne meitä oikein kiinnostaneet. Vähän katseltiin auton ikkunasta ja haukoteltiin.

Bellan loppukommentti: Reissu oli muuten ihan kiva, paitsi että Tuiken vatsa alkoi stressata ja tuottaa ylikierroksilla vatsahappoja. Muutamana päivänä se oksenteli ihan sivistyneesti lattialle tai ulos sellaisia tyhjän mahan kuohukasoja. Niitä me vielä siedettiin. Mutta viimeisenä yönä se oksensi mamin päälle ja minun turkille. Silloin mami ponkaisi ylös sängystä, herätti iskän ja sitten lähdettiin yhtäkkiä keskellä yötä ajamaan kotiin, kun ei siinä sängyssä enää voinut kuulemma nukkua. Niille tuli vissiin vähän kiire saada Tuike eläinlääkäriin vatsalääkkeitä hakemaan. Nyt Tuiken vatsa on jo rauhoittunut samoilla närästyslääkkeillä, mitä se on syönyt aikaisemminkin.