Välipäivien ajankuluksi ja järkeviä kotitöitä vältelläkseni olen väkertänyt yllä olevia kukkia, lehtiä ja perhosia villa- ja puuvillalankojen jämistä. Ohjeet löytyvät ihanasta kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia (Lesley Stanfield, WSOY), jonka tilasin Juju-kerhosta. Jotenkin ihanan hermoja lepuuttavaa hommaa, vaikkakin lankojen päättelyssä on kauhea homma verrattuna valmiin työn kokoon.
Mulla olisi oikeastaan ideakin, mihin noita käyttäisin, mutta toteuttaakseni sen tarvitsen noita aika paljon lisää. Joten katsotaan, toteutuuko idea missään vaiheessa. Tuike on muuten ihan hulluna lankakeriin!
Tänä vuonna aikaan saamani käsityöt löytyvät tunnisteen valmistuneet09 alta (kiitos vaan ideasta, Riikkis). Eipä niitä nyt niin kauheasti ole, mutta jotakin sentään. Yksi huivi, ensimmäinen salomoninsolmutyöni, jäi kuvaamatta, kun annoin sen jo kiireesti joulun alla eteenpäin. Pikkusiskoni joululahja puuttuu toistaiseksi on kuvattu, ja julkaisen sen, kunhan kuva löytää tiensä siskon kamerasta tänne asti (ihan pikku vinkki vaan siskolle ;) ).
Koirarintamalta sen verran, että lääkekuurit näyttävät tepsineen. Ei enää yskimistä eikä oksentelua. Jee! Nyt sitten vaan kauhulla odotetaan huomista uuden vuoden aattoa. Bellalla on onneksi vielä viime vuotisia rauhoittavia jäljellä...