Teinpä taas jämälangoista pari virkkausneulepipoa ja lapaset. Noita lapasia neuloin kaksilla puikoilla lankakerän molemmista päistä. Näin sain kaikki pienimmätkin langanjämät käyttöön ja lapasista tuli kuitenkin ihan symmetriset. En oikein tiedä, mihin näitä neulon. Tai no, Riikkis sanoi jo joku aika sitten, että joulu on ihan pian! :) Eli onhan näitä, myyjäisiä tai sitten lahjaksi vaan.
Kun on rauhallinen sunnuntaiaamu, kello yhdeksän, aurinko paistaa, kevät tekee hiljakseen tuloaan, kirkonkellot soivat niemen toiselta puolelta ja aamulenkki koirien kanssa suuntautuu kuvassa olevaan niemenkärkeen, voi sanoa olevansa onnellinen koiranomistaja. Jos minulla ei olisi koiria, olisin tuohon aikaan sängyssä kääntämässä kylkeä ja kallis aamuhetki menisi ohi. Keskisuomalaisella mäntykankaalla on niin kotoinen olo.
Kun kerran kameran kanssa aamulenkille lähdin, niin piti tietenkin myös tyttösistä muutama kuva napata. Yritin saada Tuikesta hulmuavia juoksukuvia, mutta se haave kariutui kahdestakin syystä: 1) Tuike juoksee turkki hulmuten verraten harvoin, enemmänkin sen liikkuminen on arvokkaan verkkaista ja harkitsevaista, Bella on huomattavasti helpompi innostaa juoksuun. 2) Villapaidan alta turkin on vaikea hulmuta! Kylmyyden takia villapaitoja ei enää tarvita, mutta ne suojaavat jonkin verran turkkeja ylenmääräiseltä roskalta ja kuralta, mutta eivät takuta kuten haalarit.
Tänään löysin vahingossa googlesta hakusanalla "lhasa apso" Tuiken veljen Pontuksen Petsien sivut! Olipa kiva nähdä Tuiken veljestä kuvia (kuvat-välilehdellä niitä on aika paljon) ja huomata, että aika samannäköiset nämä sisarukset ovat. Toivottavasti Pontuksen omistajakin löytää tiensä tänne käymään, kun lähetin yksityisviestiä. :)
Itsekin olen kirjautuneena Petsieen tutulla Tahja-nickillä, loin sinne juuri Bellalle ja Tuikellekin omat profiilit ja lisäsin pari kuvaa. Ehkä jatkossa laitan vähän lisääkin kuvia.
Näin kaunis on Tuike tällä hetkellä - kun se on pesty ja föönattu. Turkkikin lähestyy jo maata, ja kotona on lattiat täynnä havunneulasia ja muuta metsän roskaa. :)
Mutta varsinainen asiani olivat koirakoulukuulumiset. Me ollaan siis Tuiken kanssa käyty Jyväskylän Koirakeskus Doggiessa jo kahdella kurssilla, pentukurssilla ja pohjatyökurssilla. Molempiin olen ollut erittäin tyytyväinen. Pentukoulu oli lähinnä perustaitojen alkeiden opettelua: luoksetuloa, istumista, makaamista, kontaktin ottamista ja muuta tällaista helppoa. Tuike pärjäsi siellä tosi hienosti.
Pohjatyökurssilla (joka oli tarkoitettu pennuille jatkokurssiksi pentukurssille) olisi varmaan pitänyt vähän enemmän panostaa kotonakin harjoitteluun, mutta eipä sitä työssäkäyvällä perheenäidillä loppujen lopuksi niin kauheasti ylimääräistä aikaa ole. Koin myös hankalaksi kotiharjoittelussa sen, että Bella olisi pitänyt harjoittelutilanteessa sulkea ulkopuolelle (eikä talvisaikaan huvittanut uloskaan lähteä treenaamaan). Kahden koiran yhtäaikainen treenaaminen kun ei ainakaan minulta oikein onnistu.
Joka tapauksessa Tuike oppi pohjatyökurssin aikana seuraamisen alkeet, jopa käännöksiä harjoiteltiin. Tämä sujui kohtuullisen hyvin - ainakin niinä päivinä, kun Tuikella sattui olemaan sopiva treenifiilis. Mitään säntillistä seuraajaa siitä ei kuitenkaan koskaan todennäköisesti tulisi, vaikka olisihan se huvittavaa, kun se nakottaisi millintarkasti omalla paikallaan vasemman jalan vieressä ja tarkkailisi, mihin suuntaan milloinkin ollaan kääntymässä.
Harjoittelimme myös luoksetuloja, paikalleen jäämistä seisten, istuen ja maaten. Luoksetulot Tuikelta sujuivat hieman mietiskellen, mutta joka kerta se kuitenkin tuli. Kanssakurssilaisilla oli välillä hauskaa, kun he seurasivat Tuiken rauhallista kevyttä ravia. Useimmat pennut kun tulevat omistajansa luokse pää viidentenä jalkana. Paikalleen jääminen tuntui vaikealta seisoen ja maaten, mutta istuen se aina välillä onnistuikin. Tämäkin riippui kovasti päivästä. Oli niitäkin kertoja, kun en päässyt koiran luota edes puolen metrin päähän ilman että se seurasi perässä.
Harjoittelimme myös alustavasti kaukokäskyjä, ts. käsimerkeistä istumaan ja maahan menoa. Käsimerkit näyttivät pikkuhiljaa menevän Tuiken jakeluun, mutta mistään KAUKOtoiminnasta ei tosiaan vielä harjoittelun tässä vaiheessa voi puhua. Käsimerkeillä siis ohjataan koiraa ihan yhtä kaukaa kuin puheellakin... Tuikesta näytti olevan hauskaa toistaa istu-maahan-istu-maahan-istu-maahan useita kertoja peräkkäin. Sillä kun on lyhyet etujalat, niin sen on kätevä nousta ja painua taas maahan.
Peruuttamisen harjoittelu oli erittäin huvittavaa, sillä suurin osa koiristä älyää väistää, kun ihminen kävelee päälle. Mutta ei Tuike. Minä en saanut sitä peruuttamaan, ja kouluttajakin teki ison työn, että sai Tuiken ymmärtämään, miksi joskus kannattaa mieluummin peruuttamalla väistää, kun antaa ison ihmisen kävellä tai vaikka istua päälle. Itämainen itsepäisyys tuli tässä harjoitteessa upeasti esille!
Meille viimeisellä kerralla (kun kaksi viimeistä kertaa jäävät nyt tällä haavaa väliin) harjoittelimme esteen yli hyppäämistä. Tässä kohtaa ohjaaja kehotti varomaan hyppyyttämästä Tuikea kovin paljon, sillä sen pitkä selkä ei välttämättä kestä liiallista hyppyyttämistä varsinkaan kovin korkeista esteistä. Mutta pikkuesteen se selvitti hienosti, eikä sitä pelottanut este lainkaan, niin kuin useaa muuta koiraa ryhmässämme.
Kaiken kaikkiaan voisin Tuikesta todeta, että ihan maailman helpoin koulutettava se ei kyllä ole. Aikalailla tuulella käyvä. Pari kertaa satuin unohtamaan, että illalla on koirakoulu ja annoin Tuikelle vahingossa liian ison annoksen ruokaa ennen lähtöä. Näillä kerroilla Tuikea oli vaikea motivoida, koska sitä ei yhtään huvittanut syödä makupaloja. Oma vika, ei siinä mitään. Parilla kerralla Tuikella oli vaan muuten huono motivaatio, joko se säikähti jotain ääntä tai sitten sitä ei vaan kertakaikkiaan huvittanut koko touhu. Tällaisilla kerroilla ei auttanut kuin yrittää ymmärtää ja ottaa asia huumorilla. Oli myös muutamia kertoja, kun Tuike oli aivan liekeissä ja kaikki harjoitukset menivät hienosti ja se jaksoi paljon toistoja. Fiilispohjalla siis aika paljon mentiin.
Ohjaajani sanoi, että hänen mielestään itämaiset koirat ovat siitä hankalia kouluttaa, kun niillä ei ole varsinaisesti miellyttämisenhalua. Ne on jalostettu itsenäisiksi ja arvokkaiksi, eivätkä ne oikein voi ymmärtää, miksi niiden pitäisi tehdä asioita vain siksi, että ihminen niiltä niitä vaatii. Mutta toisaalta jos niitä itseään huvittaa joku asia, ne tekevät sitä mielellään. Mielestäni tuo oli ihan naulan kantaan sanottu. Joinakin päivinä huvitti, toisina ei. Ja jos ei huvittanut, Tuike ei todellakaan yrittänyt esittää muuta. Tällainen suoraviivaisuus on oikeastaan aika ihastuttava piirre.
Lähtisinkö Tuiken kanssa vielä koirakouluun? En ainakaan heti, mahdollisesti näyttelykoulutukseen voisin vielä mennä, ehkä johonkin arkitottelevaisuuteenkin. Jos vielä menen, niin ainakin tiedän, että lhasa apson koulutuksessa vaaditaan pitkää pinnaa, ymmärtäväistä otetta ja paljon huumoria. :) Vaikka nämä kurssien opit osittain unohtuisivatkin, niin varmasti tällainen yhteinen harrastaminen on parantanut ja vahvistanut Tuiken ja minun välistä suhdetta. Bellan tavoin se on kovin kiintynyt minuun ja kulkee mieluiten aina minun perässäni. Vessassakaan ei tarvitse koskaan istua yksin!
Näin rauhallisissa tunnelmissa meillä on vietetty tämä ilta. Tuiken silmä leikattiin tänään onnistuneesti. Esiin luiskahtanut kyynelrauhanen ommeltiin paikalleen ja vähän jotain väärään asentoon kääntynyttä rustoa poistettiin. Ompeleminen on hellävaraisempi toimenpide, jossa kyynelrauhasen ei pitäisi vioittua, joten kuivasilmäisyyttä toivottavasti ei tämän jälkeen tule. Haittapuolena on se, että cherry eye voi uusiutua, jos ompelu ei riitä palauttamaan kyynelrauhasta omalle paikalleen. Hintaa pikkuoperaatiolle tuli n. 250 e, mutta onneksi vakuutus korvaa siitä suurimman osan.
Lääkärin mukaan leikkaus voidaan tarvittaessa vielä uusia ompelemalla, mutta sitten viimeisenä vaihtoehtona on koko luomen leikkaaminen pois, mikä sitten ilmeisesti tarkoittaa kyynelrauhasen menetystä samassa rytäkässä. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä. Tällä hetkellä silmä näyttää tosi hyvältä, ei ole juurikaan turvotusta eikä se punoitakaan pahasti. Odotin jotenkin hurjempaa ilmestystä. En kuitenkaan viitsi nyt salamalla ottaa suoraan silmästä kuvaa.
Tuike on ollut herättyään ihan hyvävointinen ja söi kerrankin todella ison annoksen ruokaa. Onneksi klinikalta löytyi päähän sopivan pieni lampunvarjostin, joka ei elämää ihan kamalasti haittaa. Tötteröä pitäisi pitää päässä kokonaista kymmenen päivää!
Koirakoulun kaksi viimeistä kertaa jäävät nyt sairausloman takia väliin. Halutessamme me voidaan Tuiken kanssa lähteä sinne vielä jollekin toiselle vastaavalle kurssille kahdeksi viimeiseksi kerraksi korvaamaan nämä menetetyt kerrat. Katsotaan nyt, saako aikaiseksi. Voi olla, että tatsi tässä sen verran häviää, että ei tule välttämättä enää lähdettyä kahdeksi irralliseksi kerraksi. Koirakoulusta voisikin vielä erikseen raportoida toisessa postauksessa.
Älä naura mulle, vaan vie mut suihkuun!
Kuvassa näkyy muuten tarkkaan katsottaessa (tai jos klikkaa kuvan isommaksi) myös uudelleen näkyviin pullahtanut cherry eye. Tiistaina on leikkaus.
Keväiset terveiset pohjoisen Venetsiasta, satojen siltojen Pietarista. Otin lomasen ja vietin pääsiäisen Pietarissa. Ihana kaupunki, johon rakastun aina uudelleen. Taisi olla jo seitsemäs Pietarin-reissu.Bella oli tuttuun tapaan viettänyt suurimman osan poissaoloajastani saunassa. Onneksi se oli kuitenkin syönyt normaalisti, käynyt mielellään pihalla ja tullut makuuhuoneeseen nukkumaan. Kovin pitkiä aikoja en kuitenkaan viitsisi olla pois kotoa, koska Bella on niin kovin kiintynyt minuun, että mököttää sitten, kun en ole kotona.
Tuike (ja muukin perhe) sen sijaan oli pärjännyt kotona loistavasti. Olipa se täyttänyt poissa ollessani jo yhdeksän kuukauttakin. Kurakelit ja edelleen kovasti takkuuntuva turkki olivat kuitenkin jo neljässä päivässä saaneet aikaiseksi kauhean ison takkupaakun kylkeen - mies kun ei harjaan koske. Onneksi turkki selvisi kamman, harjan ja selvitysaineen avulla, eikä turkkiin tarvinnut leikata kauheaa koloa kylkeen. Siitä se olisi kyllä ikävästi näkynyt. Tänään on taas pesuilta.
Alakuvassa tytöt ovat lempipaikallaan "kiskalla". Siis kyttäämässä makupaloja olohuoneen sohvalla selkänojaa vasten seisoen ja kurkkien keittiöön aukeavasta ikkuna-aukosta. :)
Viime aikoina olen keskittynyt tällaisiin kohtuullisen nopeisiin töihin. Yläkuvassa harmaasta sarkakankaasta vaaleanpunaisin tehostelangoin ommeltu olkalaukku. Yksinkertainen, mutta aika kiva. Keskikuvassa ilman ohjetta syntynyt, osittain neulottu, osittain virkattu punainen kukkapipo 40- tai 50-luvun henkeen. En ole noista muodin aikakausista oikein perillä, mutta vanhoissa mustavalkoisissa elokuvissa on joskus naisilla tuon tapaisia myssyjä. Alla lapaset samasta langasta, josta aiemmin neuloin Tuikelle villapaidan. Neuleet ovat ekovuoden henkeen luonnollisesti lankakorin pohjalta löytyneitä, ja sarkakangas ostettu armeijan ylijäämävarastolta parin kolmen euron metrihintaan.
