tiistai 13. syyskuuta 2011

Nälkäpäivä

Syyskuun hyväntekeväisyyskohde on helppo valita. Nälkäpäiväkeräykseen olen yleensäkin osallistunut aina, kun lipas vaan on kohdalle osunut. Tänä vuonna varmistan lippaan kohdalle osumisen sillä, että maksankin osuuteni suoraan netissä Punaisen ristin sivuilta löytyvällä lahjoita-linkillä.










torstai 1. syyskuuta 2011

Sukkia taas

Kylläpä minusta on tullut yksipuolinen käsitöiden tekijä. Tänä vuonna ohjelmassa ovat olleet näköjään vain sukat. Tämä kavalkaadi on syntynyt pääosin kesä-elokuussa, automatkoilla tai sisällä kovalla helteellä nyhrätessä. Ihoni ei oikein siedä suuria määriä auringonvaloa, joten kovalla porotuksella on parempi nyhrätä sisällä neulomassa. Edelleen käytössäni on ollut vain lankakorin pohjalta löytynyttä materiaalia. Korin pinta on jo hiukan laskenut, mutta edelleen yritän saada sitä vajennettua.