Uusi kamera ja koiravieras

Vanha kamera ei korjaantunut itsestään, joten ostin sitten uuden. Megapixeleitä on nyt yli kaksinkertainen määrä entiseen verrattuna. Mitähän niillä kaikilla oikein tekeekään? Nettiä varten joka tapauksessa kuvanlaatua joutuu vähän heikentämään... No, pääasia, että mulla on nyt hieno uusi lelu.

Bella on toipunut hienosti, tällä viikolla ollaan aloitettu jo pikkuhiljaa pidemmät lenkit taas. Pieni tulehtunut kohta on vielä haavan alaosassa, jota pitää seurata, lähteekö parantumaan vai pitääkö sitä vielä lääkitä. Mutta kaiken kaikkiaan koira on jo ihan oma itsensä taas.

Meillä on tällä viikolla kylässä vieras, labradorinnoutaja Vera, joka köllöttelee todella aktiivisen näköisenä ylemmässä kuvassa (jos sitä yrittää saada istumaan, niin se vaan tunkee suoraan kuvaajan syliin). Yritin ja yritin saada tyttöset samaan kuvaan, mutta se oli tällä erää sula mahdottomuus, eivät vaan pysyneet tarpeeksi lähellä toisiaan ja tarpeeksi kaukana kuvaajasta.

Bella on muuten aika pomottaja Veran suhteen; ilmeisesti kotikenttäetu antaa oikeuden vähän isotella. Ulkona varsinkin Bella yrittää välillä laittaa järjestykseen paitsi Veraa, niin myös kaikkia vastaantulevia koiria. Vaikuttaa siltä, että se kokee olevansa lauman suojelija, ja koko ulkoilevan lauman henki on nyt kiinni siitä, miten Bella saa Veraa ja meitä mukana kulkevia ihmisiä suojeltua. Hieman huvittaa, miten arka koira onkin yhtäkkiä näin voimainsa tunnossa?!?

Leikkauksesta kulunut viikko

Leikkauksesta on nyt päivälleen viikko, ja vasta nyt Bella tuntuu olevan takaisin oma itsensä. Aika koville on ottanut toipuminen, kun on kuitenkin arasta ja herkästä koirasta kyse. Koko viikon olen nukkunut koiran kanssa alakerrassa lattialla patjalla, jotta a) ei tarvitse kantaa Bellaa yläkertaan ja b) Bella ei hyppää meidän kohtuukorkeaan sänkyyn. Aion nukkua alakerrassa ainakin torstaihin asti, jolloin tikit poistetaan (kun leikkauksesta on kulunut 10 päivää). Kohtuullisen littana vaahtomuovivieraspatja on saanut selän mukavasti jökkiin, mutta kyllähän sitä ihmisen parhaan ystävän takia voi sen verran uhrautua.

Lenkkeily on kielletty yhteensä kahden viikon ajan, vain pienet pissalenkit sallitaan. Viikonlopun aikana huomasi, että Bellalla olisi kyllä virtaa kävellä pitemmästikin, mutta vähän pitää vielä toppuutella. Tötteröä ei ole pidetty päässä, vaan olen vaihdellut ja pessyt kahta neulehaalaria (puuvillasekoitelangasta), joissa on nuolemisen estävä haaraosa. Ilmeisesti haava tällä hetkellä kutiaa, koska Bella tahtoo nuolla haalarin neulepintaa haavan kohdalta. Kohtuullisen hyvin on haava parantunut, mutta ainakin yksi tikki on ratkennut ennen aikojaan. Näyttäisi kuitenkin, ettei se ole haavan umpeutumista estänyt. Tikit saisi kuulemma irrottaa ihan itsekin, mutta en todellakaan uskalla tehdä sitä, vaan varasin tikkien poistoon ajan omalta eläinlääkäriasemalta. Oikeastaan ainoa, mikä ei ole vielä entisellään, on ruokahalu. Toisaalta, jos lenkitys on minimissään, niin ei varmaan ole ihme, ettei ruoka maistu kuin kerran päivässä?

Leikkaus ohi!

Huh huh! Ohi on leikkaus ja takana valvottu yö. Kameran takkuilusta johtuen punaisissa kuvissa on Bella tötterö päässä makuupussissa eilen illalla juuri kotiin tultua ja Bella tänään ottamassa lepiä. (On se jo jaloillaankin ollut, ulkona on käväisty ja jotain ruokaa ja vettäkin se on jo ottanut, joten toipuminen on alkanut, vaikka kuva on aika rento.)

Ihan täysin ongelmitta ei selvitty. Nukutuksen loppuvaiheessa Bella oli vähän mennyt kalpeaksi, veri paennut iholta ja ikenistä, lämpö oli meinannut vähän karata. Eläinlääkäri sanoi, että yksi syy kylmäisyyteen oli ehkä se, että Bella on niin laiha. LAIHA!?!? Viimeksi, kun käytiin, neiti oli vielä ylipainoinen. Hups, meidän lenkkeily on vissiin tuottanut tulosta. Bellan paino oli nyt 6,6 kg, ja se on sitten ilmeisesti tälle koiralle pikkuisen vähänlaisesti. Toisaalta, kun Bella painoi 6,9 kg, se oli sitten jo ylipainoa. Että kyllä aika pienillä marginaaleilla mennään, kun on pikkukoirasta kyse (ja ehkä nyt Bellalla on vähän enemmän lihasta, kun lenkkimme ovat olleet kohtuullisen pitkiä). Joka tapauksessa eläinlääkäri totesi, että vatsassa ei ollut rasvaa käytännössä yhtään.

No, joka tapauksessa kotona piti pitää huoli, että neiti pysyy lämpimänä, ja käärin hänet tuohon vauvan makuupussiin, jossa hän sitten nukkuikin aika monta tuntia. Sitten, kun rupesi heräilemään, niin alkoi vähän vinkuakin. Ei onneksi kovin paljon kuitenkaan, mutta sen verran, että ainakaan minä en nukkunut kuin ehkä muutaman 15 minuutin pätkän.

Neljän aikaan aamuyöstä neiti oli sitten niin paljon hereillä, että tajusi päässään olevan lampunvarjostimen kauheuden ja alkoi pelätä sitä. Neljästä kuuteen Bella sitten istui, tärisi ja huohotti. Ihan selvää pelkoa, samanlaista kuin uutena vuotena tai ukkosella. Soitin päivystävälle eläinlääkärille kuuden maissa aamulla ja kysyin, pitääkö koiralle antaa rauhoittavia vielä kipulääkkeen lisäksi, vai mitä sille tehdään. Lääkäri ei suositellut rauhoittavia, vaan rauhoittelua. Sitten keksin ottaa pöntön päästä pois ja korvata sen pitkällä villapaidalla, mikä onkin ainakin toistaiseksi ollut hyvä ratkaisu. Helma peittää lähes koko haavan, ja Bella on paljon rauhallisempi, koska se pääsi pöntöstä eroon ja on muutenkin tottunut pitämään villapaitaa.

Aamupäivästä neuloin sille jo puuvillasekoitelangasta pidemmän villapaidan, jossa on jalkojen väliin pujotettava, selkään kiinnitettävä läppä. Heti, kun tuo haavalappu otetaan huomenissa irti ja se alkaa osoittaa halua nuolla haavaa, laitan tuon läppäpaidan sille päälle. Toivotaan, että se auttaa, eikä tarvitse pönttöä pistää päähän.