lauantai 26. helmikuuta 2011

Hiihtolomalaiset

"Minäkin tykkään hengailla portaissa."

Pitkän kylmän kauden jälkeen päästään taas kunnolla lenkkeilemään. Toivottavasti kovat pakkaset ovat tältä talvelta ohi, ne eivät miellytä Bellaa eikä mamia; Tuike ei sen sijaan ole moksiskaan. Mutta jos pakkasta on -30, ei sinne huvita Tuikenkaan kanssa kovin pitkäksi aikaa jäädä ihmettelemään. Tuiken turkki on talven aikana edelleen kasvanut ja nyt se laahaa lapojen kohdalta maata. Pitäisi varmaan hennoa hieman tasoittaa laahaavia latvoja pois, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut. Ehkä odotettavissa olevat kevään kurakelit innostavat maltillisiin parturintoimiin...

Huomasin, että molemmille koirille on tullut talven laiskottelun seurauksena vähän ylimääräistä massaa kylkiluiden päälle. Hieman on jo ruoka-annoksia pienennetty, mutta nyt vielä toivotaan, että sää pysyy ulkoilulle suotuisana.

Vuoden alussa lupasin harrastaa hyväntekeväisyyttä. Helmikuun kohde oli Yhteisvastuukeräys. Apua saavat yksinäiset nuoret Suomessa ja Mosambikissa. Uhkasin maksaa sinne euron jokaisesta tykkäyksestä, jonka postaukseni sai FB:ssa. Koska tykkääjiä oli vain seitsemän, laitoin oma-aloitteisesti vähän lisää. :)

lauantai 19. helmikuuta 2011

Lankavaraston kutistusta


Sukat joka viikonpäivälle. Näitä olen tässä vuoden alkuun neuloskellut. Sukat on siitä kivoja, kun ne valmistuvat ulkomuistista, niitä voi antaa lahjaksi vaikka satunnaisille ohikulkijoille ja niihin saa helposti upotettua jämälankoja. Kuvasta näkyy, että jämälankoja on todella käytetty. Koot vaihtelevat n. 37-45 välillä.

Muuten täällä vaan odotellaan kevättä. Ei kurakelien takia, mutta siksi, että tarkenisi (pakkasennätys meidän mittarissa toistaiseksi -34,5) ja että koirille olisi taas muitakin kulkureittejä kuin tienvieret. Olen ihan varma, että se viimeviikkoinen koirien vatsatautikin tuli siitä, kun kaikki koirat, niin sairaat kuin terveetkin, kulkevat noita samoja yksipuolisia reittejä. Metsään ei lumen takia ole nyt mitään asiaa. :/

maanantai 7. helmikuuta 2011

Vatsatauti

Näin nätiksi mami minut ehti eilen illalla pestä ja laittaa, kun rupesin sitten ripuloimaan. Ulkona hypätessä meni koko yö, yhden kerran en ehtinyt edes ulos asti. Tänään olenkin vaihteeksi keskittynyt oksenteluun. Mami haki Nutrisalia ja pakotti minut juomaan sitä kokonaisen ruiskullisen, kymmenen millilitraa, vaikka en olisi yhtään halunnut. Aika märkää touhua! Ruokaa se ei suostu minulle tänään antamaan. Ihme tauti, en yhtään ymmärrä mistä tämä tuli. Toivottavasti ei tartu Tuikeen... :(