Lapin kuulumisia Bellan ja Tuiken silmin

Me käytiin heinäkuun lopussa Lapissa meidän perheen ihmisten kanssa. Ajeltiin matkailuautolla ja nähtiin kaikenlaista. Tässä vähän maistiaisia kuvien muodossa. Tästä postauksesta puuttuu vielä se hauskin osuus, eli Keminmaan koiratapaaminen, koska mami on niin tuskaisen hidas muokkaamaan ja pienentämään kuvia, ettei se vielä tähän postaukseen jaksanut. Yläkuvassa näkyy ihan oikea meri, me ollaan Kemissä. Alakuvassa tuuli vaan turkissa tuivertaa rantaniityllä.

Seuraavissa kolmessa kuvassa seikkailemme Lemmenjoella. Vesi oli ihanan kirkasta ja hirmuisen kylmää. Eihän me muutenkaan mitään uimareita olla, mutta meidän perheen uimaintoilijatkin meinasivat palelluttaa itsensä. Kun aamulla herättiin, kuultiin, että yöllä oli tunturissa satanut lunta. Autossakin oli aika kylmä, kun ei kukaan ollut hoksannut laittaa lämmitintä päälle. Onneksi on turkki!

Näille otuksille me haukuttiin aina kun auton ikkunasta huomattiin. Poroja kuulemma. Ihme tyyppejä, kun tielle hyppivät. Eikö ne tiedä, että sellainen on vaarallista?

Inarinjärven rannallakin käytiin nuuskimassa tuulia. Oli niin iso järvi, että sitä tunsi itsensä ihan pieneksi. Ai niin, mehän ollaan pieniä.

Kuusamossa me käytiin minikarhunkierroksella. Ei siis kävelty koko 15 kilometriä, vaan valittiin Juumasta lähtevä muutaman kilometrin maisemareitti. Alakuvassa me kävellään mamin kanssa reippaasti riippusiltaa tuon kosken yli, joka näkyy riippusiltakuvan alla. Mami ihmetteli, miten me uskallettiin. Joo, ja tältä reissulta mami sai matkamuistoksi mahtavat mustelmat, kun se taittoi nilkkansa johonkin koloon ja putosi polvilleen aikamoiseen juurakkoon.

Käytiin me sitten vielä tutustumassa joihinkin montakymmentä vuotta vanhoihin sotahistoriallisiin kohteisiin, mutta ei ne meitä oikein kiinnostaneet. Vähän katseltiin auton ikkunasta ja haukoteltiin.

Bellan loppukommentti: Reissu oli muuten ihan kiva, paitsi että Tuiken vatsa alkoi stressata ja tuottaa ylikierroksilla vatsahappoja. Muutamana päivänä se oksenteli ihan sivistyneesti lattialle tai ulos sellaisia tyhjän mahan kuohukasoja. Niitä me vielä siedettiin. Mutta viimeisenä yönä se oksensi mamin päälle ja minun turkille. Silloin mami ponkaisi ylös sängystä, herätti iskän ja sitten lähdettiin yhtäkkiä keskellä yötä ajamaan kotiin, kun ei siinä sängyssä enää voinut kuulemma nukkua. Niille tuli vissiin vähän kiire saada Tuike eläinlääkäriin vatsalääkkeitä hakemaan. Nyt Tuiken vatsa on jo rauhoittunut samoilla närästyslääkkeillä, mitä se on syönyt aikaisemminkin.