
Ruokailu oli myös ollut tavallisesta poikkeavaa. Aamuisin ei ruoka ollut maistunut, vaan aamuruoka oli hävinnyt kupista vasta jossain vaiheessa päivää. Iltaruokaa ei myöskään syönyt joka kerta. Aina, kun joku tuli ovesta, Bella oli käynyt portailla kurkkaamassa, kuka tulija oli, ja kun se en ollut minä, se oli kääntynyt takaisin yläkertaan edes vaivautumatta morjestamaan.
Ainoa hetki, jolloin se oli piristynyt, oli ulkoilu. Ulkona ollessa se oli ollut kutakuinkin normaali. Mies luuli, että Bella on jotenkin sairas, mutta ilmeisesti kyse oli vain ikävöinnistä, sillä kaikki nämä "oireet" hävisivät sillä hetkellä, kun minä tuli reissusta kotiin. Onneksi nyt on syyslomaviikko ja olen itse lomalla, niin Bella on saanut oikein urakalla tyydytettyä läheisyydenkaipuutaan. Isäpuoleni ja pikkusiskoni väittävät, että olen lellinyt Bellan ihan pilalle - olisko tuossa jotain perää...? ;)
4 kommenttia:
heheh! kai sitä pientä saa joskus vähän lelliä. :) kyllä selvästi näyttää olevan ikävöinnistä kyse.
Niinpä, kurnaus! Joko ikävöinti tai sitten ihmeparantuminen omituisesta taudista juuri tismalleen samalla sekunnilla, kun astuin ovesta sisään. :D :D :D
Kyllä se koira tietää kuka taloa pitää pystyssä ja noilla karvaotuksillahan on vähän sellainen tapa että ottavat sen yhden isännän, tässä tapauksessa siis emännän. Toisaalta myös tiedostavat jos joku puuttuu laumasta.
Kiitos kommentista, Ruohonjuurella. Niinhän se on, kuin sanoit. On se mahtava tunne olla niin rakastettu ja palvottu. ;)
Lähetä kommentti