keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Allergiaraportti


Näin väsynyt oli tunnelma, kun tultiin illalla jäältä juoksemasta. Kyllä! Meidän lähilammen jää kestää jo kävelemistä. Ihan uusi ulottuvuus, kun pääsee järven päälle kävelemään, eikä luntakaan ole liikaa, että pitäisi kahlata polvia myöten.

Toisaalta tuosta kuvasta huomaa myös vähän Bellan harventunutta turkkia, vaaleanpunaista nahkaa paistaa suupielistä ja silmien ympäriltä karvan alta. Siitäpä oiva aasinsilta allergia-asioihin.

Kahdeksan viikkoa mustakitaturska-tapiokadieettiä takana. Kahdeksan viikkoa vähemmän kutinaa. Ihan täysin kutina ei noiden kahdeksan viikon aikana loppunut, mutta väheni kyllä dramaattisesti. Oma päätelmäni: Bella on allerginen jollekin/joillekin ruoka-aineille, mutta todennäköisesti sen lisäksi myös jollekin muulle määrittelemättömälle aineelle.

Totta puhuen olen jo viime viikosta lähtien lisännyt Bellan ruokaan lohta, sillä sen ruokahalu pelkällä allergianappulalla hiipui hiipumistaan ja se on selvästi laihtunut näiden viikkojen aikana. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä sen into syödä noita samaisia allergianappuloita, kun niitä oli höystetty raa'alla lohimössöllä. Viime viikolla kolmena päivänä annoin myös naudannahkaluita, mutta niistä kutina alkoi välittömästi uudelleen. Jätin nahkaluut pois, mutta jatkoin lohen syöttämistä. Ei ole kutissut nyt enää tällä viikolla.

Seuraavaksi kokeilen kalkkunaa. Jemmassa on myös hirvennahasta tehtyjä puruluita. Pitäisi nyt vaan malttaa kokeilla yhtä kerrallaan, että sitten varmemmin tietää, mitkä ruoka-aineet Bellalle käyvät ja mitkä eivät. Naudanlihaakin varmaan vielä jossain vaiheessa tarjoan, mutta en nyt ensimmäisten joukossa, koska nuo puruluut aiheuttivat kutinaa. Elämme toivossa, että pikkuhiljaa turkkikin alkaisi taas vahvistua. :)

5 kommenttia:

Ipa kirjoitti...

Jos kutinaa on edelleen tuosta allergiaruuasta huolimatta, kannattais varmaan testata, et onko Bella allerginen (tiettyjen ruoka-aineiden lisäks) myös varastopunkille. Mukava kuitenkin kuulla, et kutina on vähentynhy :).

tahja kirjoitti...

Punkit ja sienet ja homeet ja kasvit ja ties mitkä on jo testattu. Miinusta näyttää. :/

Marru kirjoitti...

Voi,mutta se näyttää tyhmältä silloin. On hyvä jos sitä voi käyttää 2 eri tavalla :D

Elina kirjoitti...

Näyttääpäs Bella reppanalta :/

tahja kirjoitti...

Elina: Tarkoituksella valittu mahdollisimman reppana kuva. Ei se sentään oikeasti noin apaattinen ole. Parempaan päin menossa, lohi ja kalkkuna näyttävät olevan ok. :)