tiistai 14. joulukuuta 2010

Tuiken TOP 5

Tuiken TOP 5:n vuoro. Kuva on syksyn metsälenkiltä, kun en ole toistaiseksi pakkasessa tarjennut kuvia ottaa. Sitä paitsi valoisa aika on niin vähissä, että iltaisin ei oikein pääse ulos kuvailemaan. Ja jos pakkasta on -20, ei valokuvaus muutenkaan tule ensimmäisenä mieleen. Ei ainakaan minulla. Asiaan:

Sija 5: Sänky. Tuike on oikea lellivauva. Sen on päästävä nukkumaan emännän ja isännän väliin joka yö. Tältä paikalta se ei hevillä pois lähde. Ainoastaan kesäkuumalla se etsii viileämpää paikkaa lattialta, kun makuuhuoneen lämpötila yöllä lähenee kolmeakymmentä. Hassua, miten päivällä ulkona kylmää sietävä koira muuttuu ihan vilukissaksi yöllä. Ei se sentään peittoa ole toistaiseksi pyytänyt.

Sija 4: Huomionosoitukset. Vaikka Tuike ei ole varsinainen sylikoira - ainakaan samassa määrin kuin Bella - se rakastaa huomiota ja on myös mustasukkainen Bellan saamasta huomiosta. Työkaverini sanoo, että Tuike etsii aina paikkansa auringosta. Jos joku silittää Bellaa, se tunkee itsensä silittäjän ja Bellan väliin. Olen myös tullut siihen tulokseen, että turkinhoidosta se nauttii ilmeisesti siksi, kun sitä aina kehutaan ja ylistetään kauniiksi ja ihastellaan, kun turkki on aivan tiptop.

Sija 3: Bellan ärsyttäminen. Tämän lajin Tuike totisesti osaa. Pitää tietysti muistaa, että Tuike on vielä nuori, joten tämä ominaisuus toivottavasti iän mukana hieman laimenee. Lukemattomat ovat ne kerrat, kun Tuike on saanut Bellan innostumaan leikkiin urisemalla ja vinkumalla vaativasti sen korvan juuressa, kiskomalla sitä korvista ja tassuista tai varastamalla Bellan pehmolelun suoraan sen suusta. Muutamia kertoja Tuike on myös saanut Bellan hermostumaan niin, että rähinä on noussut sille tasolle, että minun on pitänyt viheltää peli poikki. Toisaalta Bella kyllä osaa maksaa samalla mitalla takaisin, mutta se harrastaa tätä takaisinmaksua ärsyttämällä ja hyökkäilemällä Tuiken kimppuun ulkona, kun ne ovat molemmat vapaana.

Sija 2: Langat. Tuike rakastaa lankoja yhtä paljon kuin minäkin. Harmi vaan, ettei se vieläkään osaa neuloa. Ainoa mitä se keksii, on lankakerien loputon repiminen. Voi sitä onnea, kun mami lähtee töihin ja unohtaa lankakerän sohvalle täysin vartioimatta! Pitäisiköhän Tuikelle antaa joululahjaksi yksi niistä myyjäisiin tekemistäni ja myymättä jääneistä lankatontuista? Toisaalta tuollainen sallittu repiminen saattaisi vain kannustaa sitä jatkossa kajoamaan lankakeriin entistä herkemmin.

Sija 1: Metsälenkki vapaana juosten. Kuten jo Bellan kohdalla totesin, tämän täytyy olla hauskinta kaikkien koirien mielestä. Kahden karvapallon juoksukilpailuja seuratessa ei voi itsekään koskaan olla huonolla tuulella. Olisipa oma elämäkin yhtä hauskaa ja yksinkertaista!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas ihana top 5 Tuikella :-) !
Ilmankos meidänkin Jedi on villasukkien perään kovasti. Täytynee ostaa lankakerä joululahjaksi :-).

Ja voi, tuota metsässä vapaana juoksua odotamme kaikki !
Missähän iässä talvella se onnistuu..?
Jedi ei nytkään millään tulisi pihapissiltä sisälle, kun säästä johtuen ulkoilu kestää minuutin :-(.

tahja kirjoitti...

Tuon metsässä juoksentelunhan voi aloittaa heti, kun Jedi ei ihan palellu pihalle. Täytyy tietysti varmistaa, että paikka on tarpeeksi turvallinen. Pieni pentu on kuitenkin aika helppo pitää hallinnassa, kun se ei vielä pötki niin kamalan kovaa. Jos hirvittää, niin yksi vaihtoehto on tosi pitkä hihna (vaikka joku pyykkinaru tms.), joka on varmistuksena, ettei koira oikeasti karkaa.

Ipa kirjoitti...

Meillä Otto on mahottoman huomionkipee, heti ko joku ees puhuu mukavaan äänensävyyn, tulee jätkä jalkoihin mielistelemää. Jos Remua kutsuu luokse, on Otto satavarmasti ensin paikalla ja Remua silitettäessä Otto tunkee vaikka väkisin väliin. Ärsyttää joskus ihan kympillä :P