maanantai 10. tammikuuta 2011

Lankaa lankaa lankaa


Kyllä oli Tuikella ja mamilla ihmettelemistä, kun kävin tänään postissa hakemassa "yllätyspaketin" eräältä hyvin ihanalta ihmiseltä. Hän kysyi tuossa taannoin, tarvitsisinko lankoja, kun hänellä on vähän ylimääräisiä. Itse olisin määritellyt käsitteen "vähän" hieman eri tavalla!? Aikamoinen lankalasti, kun paketin painokin oli lähes 4 kiloa! Pakko oli kuvata Tuikea lankojen ympärillä, se ei ressukka oikein tiennyt, minkä kerän ottaisi suuhunsa. Lopulta kokosin kuitenkin langat takaisin laatikkoon, enkä antanut sille yhtäkään. :)

Alakuvassa on suorakaiteen muotoinen hartiahuivi, joka on neulottu yksinkertaisella 2 n yhteen, langankierto -pitsineuleella 7 puikoilla nepalilaisesta Lotus kierrätyssilkkilangasta. Lankaa kehräävät ja värjäävät maaseudun kouluttamattomat naiset vanhoista sareista ja sarikankaiden jäännöspaloista. Ansaitsemillaan rahoilla he pystyvät laittamaan omat lapsensa kouluun. Värjäämättömänä sama lanka on iloisenkirjavaa, mutta minä ihastuin tähän turkoosiin, ja sen elävään kiiltävään ja sävyä vaihtavaan pintaan. Valmistui todellisuudessa jo viime vuoden puolella, mutta olkoon nyt sitten tämän vuoden "kirjanpidossa".

2 kommenttia:

Ipa kirjoitti...

Ihana Tuike! Tohon alempaa kuvaa sille voi niin hyvin kuvitella kysymysmerkkejä pään yläpuolelle :D Voisit kyllä yhen kerän sille antaa...

tahja kirjoitti...

Kyllä se kuule kävi tänä aamuna sieltä laatikosta hakemassa yhden kerän ihan itselleen (vaikka luulin ettei se ylety sinne!). Onneksi se oli sellainen, joka oli jo valmiiksi vähän levällään, niin ei tullut niin suurta vahinkoa. :)