Vanhin tallessa oleva neuleeni

Vanhin, vielä elossa oleva neuleeni on tämä naamiopaita n. vuodelta 1985. Neuloin sen ollessani yläasteella ja se on kolmas villapaita, jonka olen koskaan neulonut. Ne kaksi ensimmäistä olivat hieman surkeampia räpellyksiä, ensimmäinen oli kamalan paksusta marjapuuron värisestä langasta neulottu liian pieni ainaoikeinneulepaita, ja se toinen oli kelta-musta lepakkohihainen paita, joka olisi ollut siihen maailmanaikaan upea, jos neuleen käsiala olisi ollut hieman tasaisempi. Jälkeenpäin äitini tunnusti, että hän ei olisi millään halunnut ostaa minulle enää yksiäkään paitalankoja, koska ne kaksi ensimmäistä yritystä olivat niin kauheita. ONNEKSI hän ei sanonut sitä silloin ääneen; se olisi saattanut olla aloittelevalle neuleharrastajalle kuolinisku.

.

Tämä naamiopaita on tehty erittäin hyvälaatuisesta langasta, koska olen sitä vuosien varrella pessyt surutta pesukoneessa 40 asteen normaaliohjelmassa, eikä se ole siitä moksiskaan. Enää se ei keski-ikäistyvälle uimarengasvartalolleni oikein sovi, mutta en kyllä henno heittää sitä poiskaan. Säilyköön arkistojen aarteena.

Match show

Heh, tänä kesänä kävimme Bellan kanssa kahdesti match showssa harjoittelemassa, miltä "oikea" näyttely tuntuisi. Lähtökohta oli se, että kuvittelin Bellan joko haukkuvan koko ajan toisille koirille tai sitten kiipeävän paniikissa mun syliin turvaan.

Todellisuus oli onneksi sentään vähän toinen. Bella oli yllättävän reipas, toisia koiria oli ilmeisesti niin paljon, ettei se jaksanut niille parin ensimmäisen jälkeen haukkua. Eikä se myöskään ollut niin paniikissa, että olisi pitänyt sylissä kantaa. Mutta kehäkäyttäytyminen nyt oli meiltä molemmilta vähän hukassa. Itse en ole aiemmin esittänyt koiraa, ja sen kyllä noista valokuvista huomaa. Samoiten Bella oli ihan hukassa. Kävelyn sijasta se juoksi, hyppelehti, pysähteli yllättäen ja kiipesi välillä jalkaani vasten makupalan toivossa... Pöydällä se yritti parhaansa mukaan väistellä tuomarin käsiä, jotka tunkivat liian lähelle sen suuta ja silmiä.

Lopputuloksena molemmilla kerroilla oli sininen nauha, ja niistä sinisistäkin jumbosija. Ekassa näyttelyssä saimme silti palkinnon, koska osallistujia oli niin vähän. Toisesta näyttelystä lähdimme ihan tyhjin käsin, mutta kokemusta rikkaampana. Olin vielä alkukesästä sitä mieltä, että käytän Bellan myös virallisessa näyttelyssä (Jyväskylässä olis marraskuussa näyttely), mutta nyt en ole enää varma. Viitsiikö sitä maksaa montaa kymppiä siitä, että menee kömpelönä esittämään tottumatonta koiraa ja saa tulokseksi korkeintaan sinisen nauhan? Eikä meillä sitä paitsi ole mitään tarkoitusta esim. teettää Bellalla pentuja, olisi vaan ehkä ollut mukava kuulla, mitä asiantuntija sanoo koirasta, joka meidän mielestä on maailman kaunein. ;)

Jämälankapaidat - lankavaraston tyhjennystä

Tässäpä muutama jämälankapaita vuosien varrelta. Ylimmäisenä uusin, "syyspusero" vuodelta 2007, jossa on käytetty erilaisia mohairtyyppisiä lankoja ja niiden kanssa Seiskaveikkaa ja Nallea. Neulottu 8 koon puikoilla ja on muuten lämmin. Muuten hyvä, mutta näillä kiloilla himpun verran liian pieni. Pitänee lahjoittaa jollekin laiheliinille.

Kakkosena vuodelta 2006 "tupakkatakki" (vaikka en edes polta). Tehty kokonaan Seiskaveikasta, pintaneuleena on sileä nurja, jonka rikkovat suorat rivit, jotka koostuvat oikeista silmukoista, jotka on nostettu yhden kerroksen yli. Mielestäni sävyt käyvät mukavasti yhteen. Tämä on tällainen hauska arkinen kotitakki, en ole tainnut julkisesti koskaan sitä käyttää, vaikka ehkä voisi.

Kolmantena kaikista rakkain "räsymattotakki" jo useamman vuoden takaa (2002-2003 ehkä?). Ihana, kotoisen räsymaton näköinen villatakki, johon on käytetty kaikenmaailman ohuita villasekoitelankoja. Neulottu muistaakseni 4 koon puikoilla muunnellusta joustinneuleesta, 3 o, 1 n, ja tuo nurjan silmukan kohta vaihtelee niin, että nurja raita on käytännössä helmineuletta. Tätä olen käyttänyt jopa töissä, koska se on minulle niin rakas. Jälkeenpäin vähän harmittaa, että oikaisin langanpäiden päättelyn kohdalla, ja minulla on sellainen tunne, että enemmin tai myöhemmin saumoihin piilotetut ja toisiinsa hutaisten solmitut langanpäät alkavat karkailla ja neuleeseen tulee reikiä.

Aamun kullanarvoiset hetket

Aamulenkki koiran kanssa kesällä on kullanarvoinen. Vaikka joskus laiskottaa lähteä Bellan kanssa ulos päivällä tai illalla, niin aamulla lähden aina mielellään. Meillä on pihan vieressä pieni metsikkö, jonka polku johtaa mäntykankaiseen niemeen. Lenkki ei ole pitkä, mutta se on Bellalle mieleinen, sillä reitin varrella on monta kantoa, joiden päälle usein käsken sitä hyppäämään. Palkkioksi pieni muru savuluusta. Kuvassa Bella poseeraa yhden tällaisen pikkuruisen kannon päällä.

.

Aamun hetki on täydellinen silloin, kun saan olla tuossa niemessä Bellan kanssa ihan kahdestaan, ei tarvita hihnaa, vaan koira seuraa kiltisti perässä. Joskus harvoin samalle kankaalle eksyy joku muukin koiranulkoiluttaja - ja silloin aamuni kyllä alkaa väärällä jalalla.

Ufot ja fufot

Toisten neuleblogeja kurkkiessani olen usein törmännyt sanoihin UFO ja FUFO. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että ufot ovat (niiden tunnistamattomien lentävien objektien lisäksi) valmistumattomia, roikkumaan jääneitä neuleita tai muita käsitöitä (unfinished objects), ja fufoilu taas on sitä, kun näitä tehdään vaikka väkisin valmiiksi (finishing unfinished objects).

Onhan minullakin jotain ufoja joskus ollut, mm. tuo kastemekko olisi varmaan jäänyt sellaiseksi, ellei kuopusta olisi tullut. Mutta kohtuullisen vähän noita on vuosien saatossa kertynyt, sillä olen kova kiristämään itseäni: En anna itselleni lupaa ostaa lankoja uuteen työhön tai en saa aloittaa uutta työtä, ennen kuin edellinen on valmis. Toimii!

Lisäksi lankavaraston koolle mulla on myös tiukka sääntö: Kaikkien tämän huushollin lankojen on mahduttava sellaiseen suurehkoon rottinkiarkkuun. Jos arkku alkaa pursua yli, on aika käydä lankojen kimppuun, ennen kuin uusia pääsee ostamaan.

Kastemekko vuodelta 2000

Tämä puuvillainen kastemekko on yksi suuritöisimmistä neuleistani. Bongasin ohjeen vuoden 1997 tai 1998 Pirkka-lehdestä ja aloin neuloa sitä loppumetreillä odottaessani esikoista. Esikoinen syntyi, mutta mekko jäi puolitiehen - kunnes kaivoin sen uudestaan esiin odottaessani kuopusta. Vuonna 2000 vietettiin kuopuksen ristiäisiä, ja niissä puku oli jo valmis ja vauvan päällä. Pikkukuvassa helman pitsineuleesta yksityiskohta.

Vanha kirjastokassi

Tässä on edellinen kirjastokassini, jonka lahjoitin eteenpäin. Tehty virkkaamalla kiinteistä silmukoista, käytetty jämälankoja, jotka lahjoitti eräs työkaveri. Uudesta, puikoilla olevasta tilkkukassista ei tule noin raikkaan väristä, koska raikkaan väriset langat kuluivat käytännössä loppuun tätä kassia virkatessa.

Hyväntekeväisyyttä

Näitä tilkkupeittoja olen muutaman vuoden kuluessa väsännyt nyt yhteensä 6 kpl. Vaaka ry:n sivustolta löytyy jatkuvasti käynnissä olevan tilkkupeittokampanjan ohjeet, ja noiden mukaan olen peittoja väsännyt.

Aluksi käytin omat jämälangat, joista kertyi kaksi peittoa, sitten kävin äidin ja mummojen lankavarastoilla ja sain vielä lisää jämälankoja. Nämä kolme viimeistä ovat sitten jo työkavereilta kerjätyistä langanlopuista, ja tietysti mitä itseltäkin on uudemmista neuletöistä jäänyt.

Niin kuin kuvasta näkyy, olen neulonut aika paljon kaksinkertaisella langalla. Jos toinen lanka on laadukas, ei haittaa, vaikka toinen olisikin jotain ikivanhaa mohairjäljitelmää. Myöskään värien sommitteluun en ole käyttänyt turhaa energiaa; johtoajatuksena on vain saada mahdollisimman tarkkaan kaikki langanloput käytettyä. Ja tällä hetkellä lankakorini näyttääkin mukavan vajaalta -> voin taas sopivan hetken tullen suunnata lankaostoksille.

Tuo idea tilkkujen neulomisesta nurkasta nurkkaan on mielestäni nerokas. Ei tarvitse koskaan arpoa, montako silmukkaa tarvitaan 20x20 cm:n kokoiseen tilkkuun, vaan aina aloitetaan parilla silmukalla ja sitten levennetään joka kerroksella niin kauan, kun haluttu leveys on kasassa, ja aloitetaan kavennukset joka kerroksella. Eri paksuisista langoista tulee kuin tuleekin saman kokoisia tilkkuja.

Itse asiassa aloitinkin jo uuden nurkasta nurkkaan -tilkkutyön: Neulon puuvillalankatilkkuja, joista olisi tarkoitus koota uusi kirjastokassi. Edellisen lahjoitin pois.

Bellan tarina

Tässä on Bella helmikuussa 2008, kun kävimme sitä ensimmäisen kerran katsomassa kasvattajan luona. Ei siis mikään pikkupentu enää. Turkki on sittemmin kasvanut aika tavalla.

.

Kuinka Bella päätyi meille?

.

Esikoinen alkoi kärttää koiraa joskus viime vuoden syksyllä. Tarpeeksi kauan jankutettuaan hän sai koirakuumeen tarttumaan meihin muihinkin. Käytettiin esikoinen vielä allergiatestissä, joka näytti negatiivista, ja puhuttiin, että kesällä sitten otetaan pentu, että on aikaa sitä opettaa sisäsiistiksi.

.

Esikoisen mielestä kesä oli turhan kaukana, joten otettiin käyttöön myös varasuunnitelma: JOS Apulassa sattuisi olemaan nuori, sisäsiisti narttukoira jostain kivasta rodusta tarjolla, niin voitaisiin harkita koiran ottamista jo kevättalvella. Suosikkirotuja oli kymmenkunta: sheltti, cavalier, coton de tulear, silkkiterrieri, bichon havanais, perhoskoira, pitkäkarvainen mäyräkoira... en muistakaan enää kaikkia.

.

Yksi silkkiterrieri oli jo melkein hanskassa, kunnes naapurit ottivat sen, eikä sen tarvinnut muuttaa Turusta tänne Keski-Suomeen. Bellan ilmoitus oli sitten netissä tammikuussa; 1 v 8 kk narttu coton etsi uutta kotia. Innostuimme kovasti ja kirjoitin pitkän viestin myyjälle, joka oli myös Bellan kasvattaja. Bella oli jäänyt pentueesta kotiin emon seuraksi. Ensin kävimme Bellaa vanhassa kodissa katsomassa, ja siitä viikon päästä saimme sen tänne ihan kotiin kuljetettuna.

.

Aluksi se oli arka ja suorastaan liimautunut minuun; iso muutos muutenkin vähän aralle koiralle - ja sänkyynhän se oli ihan pakko päästää nukkumaan. Aloin järjestelmällisen turkinhoidon, aluksi turkista piti leikata pois huopaantuneita takkuja. Ostin hyvän shampoon ja hoitoaineen, pesin ja harjasin, harjasin ja harjasin. Lopulta tuloksiakin on alkanut näkyä, varmaan kalaöljykapseleillakin on ollut oma vaikutuksensa. Turkkia lukuunottamatta Bella oli meille tullessaan hyvässä kunnossa, eikä sillä ole ilmennyt mitään vaikeita käytöshäiriöitä.

.

Alussa Bella itki, kun se jäi yksin, mutta muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä (radio päällä, kätkettyjä herkkuja etsittäväksi, D.A.P.-haihduttimen käyttö) sekin loppui lyhyeen. Tietynlainen arkuus (paukkuarkuus varsinkin) näyttää kuuluvan Bellan luonteeseen, ja se on vähän haukkuherkkä, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä sanoa, että suloisen, ihanan koiran me perheeseemme löysimme. Oppivainen, seurallinen, hellyydenkipeä, touhukas, ja oikea sydäntensärkijä!

.

(Kappalejako ei meinaa onnistua, niin kokeillaan tuollaisia ylimääräisiä pisteitä kappaleiden välissä, josko nyt tulisi jonkunlaiset välit, ihme juttu?!)

Vauvan haalari

Mulla on ollut jo pitkään tapana neuloa lähipiiriin syntyville vauvoille tuliaislahjaksi villahaalari. Viime vuodenvaihteeseen sattuikin sitten oikea vauvabuumi, neljä vauvaa tulossa. Kolme ensimmäistä sain tehtyä ihan sutjakasti, ja ne ovat jo lähteneet käyttäjilleen (enkä tietenkään älynnyt kuvata niitä, murrr), mutta tämä neljäs olikin sitten puikoilla pitkään ja hartaasti. Joskus käy vaan niin, ettei enää hotsita. Ja nyt ei hotsittanut.

Niinpä olenkin nyt erityisen ylpeä siitä, että haalari on viimein valmis, oltuaan puikoilla ainakin puoli vuotta. Vauvakin on tietysti jo syntynyt ajat sitten, ja jouduin jo ostamaan hänelle muun tuliaisen, kun kävin ensimmäistä kertaa katsomassa. Toisaalta, vauva syntyi maaliskuussa, joten olikin ehkä järkevää tehdä haalarista 80-senttinen ja antaa se nyt vasta syksyllä ensi talven varalle. (*seliseli*)

Lankana Grignasco Flavia Baby merino, ostettu Menitasta. Voimakkaat retrovärit olivat äidin toive, mutta hän ei tiedä, mitkä värit tarkalleen valitsin. Malli on mukailtu Moda 4/2007 ohjeesta nro 25 (vauvan merimiespuku).

Heinäkuun sukat

No niin, kokeillaanpas sitten kuvan liittämistä. Lähes koko heinäkuun on satanut, joten on jäänyt aikaa neuleille. Sukkia on valmistunut neljät, joista kahdet ainakin on lähdössä nettikaverille vaihtarina parista koiran vaatteesta. ;) Kaikki sukat on neulottu tutusta ja turvallisesta Seiskaveikasta.

23.7.2008 Alku.

Pitkähkön harkinnan jälkeen päätin sitten itsekin aloittaa. Bloggaamisen. Vuosi sitten en tainnut edes tietää, mitä koko sana tarkoittaa. Ei tästä mitään sosiaalipornoa tule, tarkoitus on lähinnä dokumentoida käsitöitä (lähinnä neuleita), laittaa näkyviin joitain valokuvia (lähinnä Bellasta, meidän ihanaisesta coton de tulear -tyttösestämme), ja ehkä pistää ylös joku ajatuksentynkäkin - jos sellaisia mieleen juolahtaa.

Astu sisään, jos keskiluokkaisen, keski-ikää lähestyvän keskisuomalaisen keskinkertaisuudet jostain kummasta syystä (?) kiinnostavat.