maanantai 5. huhtikuuta 2010

Lomanen

Keväiset terveiset pohjoisen Venetsiasta, satojen siltojen Pietarista. Otin lomasen ja vietin pääsiäisen Pietarissa. Ihana kaupunki, johon rakastun aina uudelleen. Taisi olla jo seitsemäs Pietarin-reissu.

Bella oli tuttuun tapaan viettänyt suurimman osan poissaoloajastani saunassa. Onneksi se oli kuitenkin syönyt normaalisti, käynyt mielellään pihalla ja tullut makuuhuoneeseen nukkumaan. Kovin pitkiä aikoja en kuitenkaan viitsisi olla pois kotoa, koska Bella on niin kovin kiintynyt minuun, että mököttää sitten, kun en ole kotona.

Tuike (ja muukin perhe) sen sijaan oli pärjännyt kotona loistavasti. Olipa se täyttänyt poissa ollessani jo yhdeksän kuukauttakin. Kurakelit ja edelleen kovasti takkuuntuva turkki olivat kuitenkin jo neljässä päivässä saaneet aikaiseksi kauhean ison takkupaakun kylkeen - mies kun ei harjaan koske. Onneksi turkki selvisi kamman, harjan ja selvitysaineen avulla, eikä turkkiin tarvinnut leikata kauheaa koloa kylkeen. Siitä se olisi kyllä ikävästi näkynyt. Tänään on taas pesuilta.

Alakuvassa tytöt ovat lempipaikallaan "kiskalla". Siis kyttäämässä makupaloja olohuoneen sohvalla selkänojaa vasten seisoen ja kurkkien keittiöön aukeavasta ikkuna-aukosta. :)



5 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Ihana kuva tytöistä!

Meillä on myös takkukausi kovasti käynnissä. Turkit täytyy selvittää lähes päivittäin. Aikamoista hommaa... :)

tahja kirjoitti...

Tuo kiska on kyllä tosi hauska. Kieltämättä usein tulee annettua makupaloja luukusta kun ei voi vastustaa kahta pientä kerjäläistä.

Tuikessa nuo makupalat eivät kyllä näy. Edelleen joka ikinen selkänikama on erittäin hyvin laskettavissa...

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Meillä tulee tuohon Roope-kissaan inhottavat huopaset nyt keväällä kun se on ulkokissana ja jotain pörrörotua seassa. Onneksi lähtevät pian irti kun ei leikata anna, eikä niin paljon ehdi harjaamaan etteikö niitä ehdi tulla.

Marru kirjoitti...

Tuliko takkuja helposti Bellalle pienenä?

tahja kirjoitti...

Marru! Bella ei ole ollut minulla pennusta asti. Se tuli minulle aikamoisena takkukasana 1 v 8 kk ikäisenä. Hirveä urakka oli saada turkki kasvatettua ja hoidettua kuntoon, varmaan puoli vuotta taistelin sen kanssa, pesin ja harjasin, pesin ja harjasin. Eli Bellan takkuikä oli silloin parivuotiaana.