Uuden vuoden lupaus

Uuden vuoden kynnyksellähän on aina tapana tehdä lupauksia uudelle vuodelle. Omalla kohdallani en enää viitsi valehdella laihduttavani 20 kiloa, koska se ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Sen sijaan keksin jotain toteutuskelpoisempaa:

Vuosi 2010 olkoon meidän perheen EKOVUOSI. Ajatuksena on siis pienin askelin muuttaa käyttäytymistämme ja ostotottumuksiamme vihreämpään, kotimaisempaan, luomumpaan ja reilumpaan suuntaan. Koska muutoksen tekijänä on kuitenkin ruuhkavuosiaan elävä työssäkäyvä perheenäiti, mitään suurta ihmettä ei ehkä ole odotettavissa, mutta askeleita oikeaan suuntaan.

Lupaan, että vuonna 2010 meidän perheeseen ei osteta uutta autoa, eikä varsinkaan kakkosautoa (no, ellei entinen kohtuullisen vähäkulutuksinen ja pienipäästöinen auto nyt jostain syystä täysin hajoa). Meidän perhe ei tee tänä vuonna yhtään lomamatkaa lentämällä. Jos itse joudun lentämään työasioissa ulkomaille, maksan vapaaehtoisen maksun aiheuttamastani tuhosta ilmakehälle. Tuskin tänä vuonna joudun työasioissakaan lentämään, koska organisaatio säästää "turhista" matkoista. 

Ostoksissa pyrin vaihtamaan tuotteet luomuun, kotimaiseen tai vähintään reilun kaupan tuotteisiin. Tämä tulee olemaan haastavaa ajatellen lähimarkettimme valikoimaa. Toisaalta haluan suosia sitä, koska sinne pääsee kävellen. Lähimpään ekokauppaan tai autonarkettiin on n. 20 km, enkä haluaisi autoilla niihin koko ajan. Lihansyöntiä vähennetään, pakkauskokoihin ja -materiaaleihin kiinnitän enemmän huomiota. Kesällä on luvassa kasviskuukausi, jonka olen toteuttanut aiemminkin. Tämä tarkoittaa siis kokonaista kuukautta ilman lihaa ja kalaa. Kokemuksesta tiedän, että omalla kohdallani se tarkoittaa sen verran voimallista paneutumista ruuanlaittoon, että parasta jättää se kesälomakuukaudelle. 

Ostohysteria saa toistaiseksi jäädä. Isommat ostokset harkitaan tarkkaan ja kaikenmaailman ihmevempaimia emme tarvitse. No, joulukuussa ehkä joutuu lopulta taipumaan Pleikkari kolmoseen, mutta toisaalta olen viivyttänyt senkin ostamista jo kahden joulun yli joka tapauksessa. Ompelukoneella lupaan tehdä entistä enemmän korjausompelua, jotta rikkoutuneet vetoketjut eivät automaattisesti tarkoita hylkyyn menevää vaatetta. Muutama ostoskassi täytyy kierrätyskankaista ommella pikimmiten. Ai niin, lankoja en myöskään osta tänä vuonna, entiset täytyy ensin neuloa pois kuljeksimasta.

Sähkönkulutus otetaan tarkkailuun, valoja sammutellaan, uunissa valmistetaan enemmän kerralla ja pyykinkuivuri joutaa kesäaikaan pannaan. Vedenkulutus tulee olemaan haaste ajatellen, että meillä on kaksi pitkäturkkista koiraa, joita pitää pestä usein. Raportoin aina silloin tällöin, miten ekoilu etenee. Blogitunnisteena olkoon "ekovuosi".

Neiti puolivuotias

Tuossa kuvassa poseeraan minä, puolivuotias Tuike. Vaikka mami kyllä vähän muokkasi tuota kuvaa "taiteellisemmaksi". Kyllä minä tiedän, miksi muokkasi. Tietysti siksi, kun se alkuperäinenkin oli jo vähän heilahtanut ja epätarkka, niin sitten se raukka keksi, että muokkaamalla sitä se alkuperäinen epäonnistuminen muka häviää tuohon taiteelliseen vaikutelmaan. Niin varmaan.

Olen siis tänään puolivuotias, aika iso tyttö jo. Painoa oli viimeksi eläinlääkärissä käydessä muutama viikko sitten 5,3 kg. Aika laihahan minä olen, kun olen aika huono syömään. Aina pitäisi olla vaan maksamakkaraa tai ainakin nakkia. Ja jos ei ole, niin sitten paastoan kunnes tulee kunnon nälkä. Ja tuossa paastoamisessa on se ongelma, että sitten alkaa oksettaa, kun masu menee tyhjäksi. Mamille tulee kuulemma harmaita hiuksia minun syömisistäni. Minä olen sitä mieltä, että lisää maksamakkaraa kehiin, niin kaikki on hyvin! Lääkekuurin jälkeen maha on kyllä ollut paljon parempi, mutta kyllähän minä sitä Antepsin-litkua joudun vielä juomaan ja ruokaa ollaan tuputtamassa joka käänteessä.

Sisäsiistiksi olen oppinut hienosti, vaikkakin on meillä vielä varuilta se yksi patja sisävessana, jos arkipäivinä ihmispalvelijoiden ollessa töissä ja koulussa tulee hätä. Ei sitäkään joka päivä tarvita. Melko aikaisin aamulla herätän mamin viemään minut aamupissalle edelleen, mutta mielestäni se saa olla tyytyväinen, etten mieluummin pissaa makuuhuoneeseen.

Koirakouluakin olen käynyt ja oppinut istumaan, makaamaan, ottamaan katsekontaktia ja tulemaan sivulle. Ja luoksetulo onnistuu hienosti siellä koulussa, mutta kotona irti ollessa tai takapihalta en oikein malttaisi tulla kun kutsutaan. On välillä vähän muita juttuja, kivoja tuoksuja ja sen sellaisia.

Portaikossa minulla on nyt vapaa kulku, ylös menen tosi sujuvasti, mutta alaspäin en oikein uskalla tulla. Olenkin keksinyt, että kun yläkerrassa muutaman kerran surkeasti ulvahtaa, niin aina joku tulee tarjoamaan kyydin. Mami vaan nauraa, että taas siellä yläkerrassa Tuike tilaa taksia. Sohvalle ja sänkyyn olen onnistunut muutaman kerran innostuksissani hyppäämään, mutta ei siitä vielä ole tapaa tullut, vähän puolivahingossa olen onnistunut. Mihinkähän mami siirtää neuleensa ja lankakeränsä sitten, kun tosiaan alan hypellä sohvalle ja ne neuleet lojuvat siinä? Olen salamannopea levittämään ja sotkemaan lankakerän yltympäriinsä! Vielä en ole oppinut, miten se sitten keritään takaisin kerälle, vaan mami joutuu ne aina kerimään, välillä olen kuulemma ihan umpisolmujakin saanut aikaan.

Kaiken kaikkiaan olen ymmärtänyt olevani erittäin suloinen, kaunis, rakastettava ja vähän omapäinenkin. Niin, ja sitten piti vielä lisätä, että onnea myös siskoille ja veljellekin, jos hänen perheensä tänne blogiin joskus eksyy. :)

Uuden vuoden raportti

Uudesta vuodesta jokseenkin selvitty. Koiranomistajan näkökulmasta tämä on kyllä vuoden kurjin juhla. Kun vuosi vaihtui, istuin koirien kanssa makuuhuoneessa verhojen takana mahdollisimman kirkkaassa valaistuksessa, radio pauhaten musiikkia ja koliseva kuivausrumpu päällä tekemässä lisää ääntä peittämään pamaukset. Niin, ja kaiken tämän lisäksi Bella oli tietysti lääkitty rauhoittavilla.

Huh huh. Bella selvisi kohtuullisesti lääkityksen kanssa, mutta nyt sitä taas pelottaa lähteä ulos. Viime vuonnakin tämä pelko jatkui ainakin viikon pari uuden vuoden jälkeen. Onneksi aamulla ei kuulunut yhtään pamausta, kun oltiin jo yhdeksän aikaan liikenteessä.

Tuikeakin pamaukset pelottivat ja se reagoi niihin olemalla todella levoton. Oikeastaan koko yönä en itsekään nukkunut varmaan tuntia pidempää pätkää kerrallaan, koska Tuike seilasi lattian ja sängyn väliä (se piti aina nostaa sänkyyn) ja sängyssäkin se vaihtoi asentoa koko ajan ja huokaili ja vähän inisikin välillä. Aamulla jo ajattelin, että se on jostain kohtaa kipeä, ja ehkä jotain vatsaoireita olikin, koska aamulla tuli taas oksennus (ensimmäinen puoleentoista viikkoon). Mutta nyt se näyttää olevan ihan normaali, rauhallinen ja rento. Pepcid-kuuri on loppunut jo maanantaina, Antepsiniä olen sille vielä antanut. Eilen annoin Antepsiniä vain yhden annoksen, ja näköjään se heti vaikutti. En siis lopeta sitä lääkitystä vielä. Toistaiseksi jatketaan myös kolmen ruuan päivävauhdilla. Toivottavasti nuo vatsaongelmat jossain vaiheessa helpottavat.

Kaikesta yllä olevasta huolimatta hyvää uutta vuotta! Tästä on suunta vain ylöspäin.

Välipäivien välityöt

Välipäivien ajankuluksi ja järkeviä kotitöitä vältelläkseni olen väkertänyt yllä olevia kukkia, lehtiä ja perhosia villa- ja puuvillalankojen jämistä. Ohjeet löytyvät ihanasta kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia (Lesley Stanfield, WSOY), jonka tilasin Juju-kerhosta. Jotenkin ihanan hermoja lepuuttavaa hommaa, vaikkakin lankojen päättelyssä on kauhea homma verrattuna valmiin työn kokoon.

Mulla olisi oikeastaan ideakin, mihin noita käyttäisin, mutta toteuttaakseni sen tarvitsen noita aika paljon lisää. Joten katsotaan, toteutuuko idea missään vaiheessa. Tuike on muuten ihan hulluna lankakeriin!

Tänä vuonna aikaan saamani käsityöt löytyvät tunnisteen valmistuneet09 alta (kiitos vaan ideasta, Riikkis). Eipä niitä nyt niin kauheasti ole, mutta jotakin sentään. Yksi huivi, ensimmäinen salomoninsolmutyöni, jäi kuvaamatta, kun annoin sen jo kiireesti joulun alla eteenpäin. Pikkusiskoni joululahja puuttuu toistaiseksi on kuvattu, ja julkaisen sen, kunhan kuva löytää tiensä siskon kamerasta tänne asti (ihan pikku vinkki vaan siskolle ;) ).

Koirarintamalta sen verran, että lääkekuurit näyttävät tepsineen. Ei enää yskimistä eikä oksentelua. Jee! Nyt sitten vaan kauhulla odotetaan huomista uuden vuoden aattoa. Bellalla on onneksi vielä viime vuotisia rauhoittavia jäljellä...

Hyvää joulua!

Oikein ihanaa, rauhallista ja onnellista joulunaikaa kaikille ystäville, sukulaisille, ja nettikavereille toivottavat Bella ja Tuike sekä heidän neljä ihmispalvelijaansa.

Merry Christmas to our friends abroad! Bella, Tuike and their human servants wish you all the best for the year 2010!

Sairastupa

Tänään käytin Tuikea ja Bellaa eläinlääkärissä. Tuiken vatsaongelmien lisäksi myös Bella oli sairastunut, niiskutti ja yski.

Ensin pöydälle nostettiin Bella, koska se on lääkärissä aina niin paniikissa. Keuhkoista ei kuulunut mitään rohinoita, mutta joku hengitystieinfektio Bellalla kuitenkin on, kennelyskä tai vastaava, ja kuumettakin oli hieman (39,3). Tavallinen kennelyskä ei välttämättä nosta kuumetta, eikä sitä hoideta yleensä antibiootein, mutta koska Bellalla oli kuumetta, se sai kymmenen päivän antibioottikuurin. En vaan ymmärrä, mistä se on yskän saanut, kun ei se ole ollut tekemisissä muistaakseni kenenkään muun koiran kuin Tuiken kanssa vähään aikaan. Bella on nyt siis "sairauslomalla", sitä ei saa rasittaa, liikaa innostaa tai käyttää turhan pitkillä lenkeillä. Fleecehaalarissa nyt sitten olen sitä ulkoiluttanut. Ei se onneksi ole yhtään kuumepotilaan oloinen, vaan ihan virkeä. Bella olisi varmaan tyytyväinen, jos ymmärtäisi, että tämän kuumetaudin takia se vältti tämän illan pesun...

Sitten oli Tuiken vuoro. Sitä ei pelottanut yhtään, nuoleskeli vain lääkärin kättä ja oli ihan rento oma ihastuttava itsensä. Vatsasta ei tunnustelemalla löytynyt mitään, ja lääkäri totesi yleiskunnon olevan muutenkin päällisin puolin oikein hyvä (Tuike olikin parhaimmillaan, koska se oli vastapesty ja oikein perusteellisesti harjattu). Jatkamme edelleen Antepsinin antamista ennen ruokaa, tiheämpiä ruokintavälejä ja lisäksi Pepcid-närästyslääkettä kuurinomaisesti viikon. Jos ei näillä keinoilla oksentelu vähene, sitten pitää ottaa ensi viikolla uudestaan yhteyttä lääkäriin, ja ruvetaan tutkimaan tarkemmin. Tuike ei muuten ole oksentanut eilisen aamun jälkeen, joten ilmeisesti jo se Antepsin on vähän auttanut. Tällä hetkellä siis näyttäisi, ettei suurta syytä huoleen. Hoidellaan ja toivotaan, että vatsa tulee näillä keinoilla kuntoon.

Ai niin, joululoma alkoi tänään! Seuraavan kerran töihin vasta ensi vuonna. Mukavaa.

Ihka ensimmäinen meemini - poikakalenteri

Riikkis sai minut ensimmäistä kertaa bloggausurani aikana innostumaan meemistä. Ideana on siis koostaa ihan ikioma poikakalenteri ensi vuodelle. Tässä minun listani:
Alkuun helpot itsestäänselvyydet. Tammi- ja helmikuun poikina ovat Gene Simmons ja Paul Stanley Kissistä, joka on ollut ikisuosikkini jo teinivuosistani lähtien. Ensi kesänä heidät näkee Sauna Open Airissä... :)

Lisää musiikkimaailmaa. Maaliskuun namupoikana on David Lee Roth, jonka ilmavaa, akrobaattista esiintymistä Van Halenissä 80-luvulla ihailin.

Huhtikuun poika on David Coverdale Whitesnakestä. Se hengitystekniikka vei jalat alta...

Toukokuulle suomalaista karismaa. CMX:n A.W. Yrjänä, jota fanitin jo silloin, kun melkein kukaan muu ei ollut bändistä kuullutkaan. Ysikytluvun alkua silloin elettiin.

Sitten vähän elokuvafantasiamaailmaa. Kesäkuun poika on Orlando Bloom, Taru sormusten herrasta (vaikka en olekaan elokuvan fani).

Heinäkuuta ilostuttaa Josh Holloway Lostista. Ihanan kyyninen hahmo, pahispoika.

Elokuu ja Mel Gibson. Mikäköhän minut ajaa valitsemaan näitä pitkätukkakuvia? Tämäkin oli Gibsonista varmaan ainoa sellainen...

Syyskuu: Lisää herkullista karismaa elokuvamaailmasta: Robert de Niro.

Lokakuussa ikisuosikkini Jack Nicholson. Valitsin kuvan suosikkielokuvastani Yksi lensi yli käenpesän.

Yllätysvalinta marraskuulle. Vladimir Putin - tässä miehessä haisee valta.

Ja kukas se sitten onkaan päätynyt joulukuun pojaksi? No, oma pitkätukkainen sydämeni valittuni tietenkin, rakkaan harrastuksensa parissa.