perjantai 12. maaliskuuta 2010

Vatsatauti


Tänään oli Bellan vuoro sairastaa. Aamu alkoi kauhealla oksentamisella. Bella oksensi varmaan 10 kertaa aamulla ja oli todella vaisun oloinen, kun olin töihin lähdössä. Ruuasta se ei ole koskaan aiemmin kieltäytynyt, mutta tänä aamuna ruokaa laittaessani se makasi aivan voipuneena keittiön matolla. Olipa kurja lähteä töihin ja jättää se siinä kunnossa kotiin.

Töistä soittelin sitten eläinlääkärille, ja sieltä kehotettiin tulemaan näyttämään sitä, kun oireet olivat olleet noin rajut. Iltapäivällä vein Bellan sinne, sillä todettiin kuumetta 39,4, ja tulehdusarvot olivat verikokeessa hieman kohollaan. Suolisto ei ollut arka, joten eläinlääkäri totesi mahalaukun olevan ärtynyt syystä tai toisesta. Toissailtana Bella söi kyllä ulkoa jotain kummallista, jota en ehtinyt saada sen suusta pois. Ehkä ärtyminen johtui siitä. Tavallisesti Bellan vatsa on aina ihan loistavassa kunnossa, eikä sillä ole taipumusta oksenteluun eikä ripulointiin.

Koska viikonloppu oli tulossa, eläinlääkäri pisti Bellan n. tunniksi tippaan nesteytykseen. Saimme myös antibioottikuurin ja oksentelua hillitsevää sekä vatsansuojalääkettä. Ruokaa saa alkaa antaa huomenna alkaen keitetyllä riisillä. 

Tuikesta sen sijaan on hyviä uutisia. Cherry eye painui itsekseen pois vuorokauden sisällä siitä, kun olin tilannut leikkausajan! Ainakaan toistaiseksi se ei ole ilmaantunut takaisin, joten leikkausaika on peruttu. Voi olla, että se vielä jossain vaiheessa uusiutuu, mutta enpä maalaile turhaan piruja seinille.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
löysin blogisi cotoneitten keskustelupalstan kautta ja kävin lukemassa. Silmiini osui pari (monta) mielenkiintoista asiaa.

Menit koulutukseen aikuisen koiran kanssa. Kuinka paljon perustottelevaisuutta koiralla oli kun menit? Oppiko mielestäsi "vanha" koira hyvin koulutuksessa? Huomasin myös että olet ottanut Bellan aikuisiällä. Koira on arka ja säikky luonne.

Minulla itselläni on kaksi cotonia. Vanhempi selvisi hädin tuskin hengissä noin puolen vuoden iässä joutuessaan ison koiran hyökkäyksen kohteeksi. Tästä seurasi paljon huolta ja surua mikä näkyykin nyt iän myötä mm. arkuutena ja säikkynä luonteena. Tästä syystä esimerkiksi pentukoulutus jäi sitten käymättä, toki olen itsekseni kouluttanut mutta on aika haastava luonne mm. edellä mainituista syistä.

Terkuin Minna

tahja kirjoitti...

Hei Minna!

Bella ei osannut koulutukseen mennessä juuri muuta kuin istua ja mennä maata. Luokse se tulee aina mielellään siksi, ettei muutenkaan halua olla minusta kovin kaukana.

Kannattaa mennä koulutukseen "vanhankin" koiran kanssa, ihan hyvin Bella siellä oppi, vaikkakin oli niitä huonojakin päiviä ja omia kummallisuuksia. Niin kuin vaikka se, että kylmällä ilmalla ei voinut istua maahan.

Nyt kun olen kulkenut Tuiken kanssa koulutuksessa, olen vähän opettanut samoja juttuja kotona vielä Bellallekin. Tosi innokas on oppimaan, miellyttämisenhalu tekee siitä periaatteessa helpomman koulutettavan kuin Tuike. Tuikella taas on valttina nuoruus.

Voi olla, että vien Bellan vielä uudelleenkin koulutukseen, kun tuo Koirakeskus Doggie, jossa nyt käyn, tarjoaa monenlaisia hyviä koulutuksia aikuisille, ja myös "ongelmakoirille", esim. remmirähinään jne. Bellasta on tullut aikamoinen remmirähinöitsijä, ja tämä ominaisuus on pahentunut Tuiken tultua meille. Aika kaukaa saa toiset koirat kiertää, ettei ala se rähinä.

Ipa kirjoitti...

Kiva kuulla, että Tuiken silmä on nyt kunnossa :). Remun veljellä on myöskin tuo cherry eye, mutta on oireillu vaan pari kertaa ja rauhottunu sitte itekseen.
Toivotaan, et Bellan masukii paranee. Meillä Otto on herkkävatsaista sorttia, ripulilla ylen aikaa :/. Oksentelu meillä on lähes päivittäistä, ko syövät putkiluita.

tahja kirjoitti...

Bellan masu on jo ihan hyvässä kunnossa, pikkuhiljaa ollaan siirtymässä normiruokaan. Todennäköinen syykin oksentelulle selvisi: kakan mukana tuli froteinen hiuslenksu! En kyllä käsitä, miksi kohta 4-vuotias koira, joka ei ole koskaan syönyt muuta "sopimatonta" kuin purkkaa, saa yhtäkkiä päähänsä syödä hiuslenksun (ilmeisesti Tuiken päästä irrotetun)?!?!?