sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Turkinhoitoa ja TURKINHOITOA


Yllä Bella uudessa maastovillapaidassaan. Nyt kelpaa lähteä maastoon. Ai niin, paitsi että siellä on lunta niin paljon, etteivät pienten koirien jalat oikein riitä kulkemiseen.

Toissailtana pesin molemmat koirat. Tässäpä pesun ja jälkihoidon kulku pääpiirteissään:

BELLA: Koira viedään suihkuun, kastellaan turkki ja pestään se. Huuhdellaan, laitetaan hoitoaine ja mennään saunaan lämmittelemään hetkeksi. Huuhdellaan hoitoaine pois, kuivataan koira ja jätetään juoksentelemaan ja kuivailemaan turkkiaan hetkeksi. Aikaa kului n. 15 minuuttia.

TUIKE: Koira viedään suihkuun. Turkin kastelemiseen kuluu vettä ja minuutteja, koska aluskarvaa on niin paljon. Myös shampoon hieromiseen ja huuhteluun kuluu paljon aikaa. Hoitoaine turkissa mennään saunaan vähäksi aikaa lämmittelemään. Hoitoaine huuhtoutuu turkista yllättävän nopeasti. Päästetään koira pyyhekuivauksen jälkeen juoksentelemaan asuntoon siksi aikaa, että omistaja selviytyy saunasta ja suihkusta ulos. Aikaa kului n. 30 minuuttia.

Kun omistaja tulee saunasta ulos, Bella on lähes kuiva, kun taas Tuikea palelee märässä turkissa. Ensimmäisenä käsittelyyn joutuu siis Tuike.

TUIKE: Otetaan fööni, harja, kampa ja sakset. Takkuikä on iskenyt, kun turkki kasvaa juuri nyt (ikää 8 kk) vauhdilla. Föönataan, kammataan ja harjataan. Pari takkua jaloista ja yksi korvan takaa on pakko selvittää saksien kanssa, vaikka edellisestä pesusta on vasta vähän reilu viikko. Aikaa kuluu n. 1,5-2 h. Täytynee hankkia tehokkaampi fööni, sellainen jota käyttäessä molemmat kädet jäävät vapaaksi. Tuloksena ihanan pehmoinen ja siloinen turkki, joka yltää lähes maahan asti.

BELLA: Tuikea käsitellessä Bella on kuivunut jo niin paljon, ettei fööniä tarvita. Sitä paitsi Bella pelkää sitä muutenkin. Otetaan koira ja kampa syliin. Kammataan turkki auki. Aikaa kuluu n. 10 minuuttia. Saksia ei tarvita, vaikka edellisestä pesusta ja perusteellisesta harjauksesta on yli kaksi viikkoa. Tuloksena ihana valkoinen pilvenhattara.

6 kommenttia:

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Ja kaikki tämä on ihana utopiaa meillä :D Nimim. lyhyt, tiivis turkki...

tahja kirjoitti...

Mette, elämä on valintoja... ;)

Liisa kirjoitti...

Aika lailla tuntuu olevan eroa turkin hoitoajoissa. :) Pennun turkki on vaativa, mutta toivottavasti vähän helpottaa, kun se vaihtuu aikuisen apson turkiksi.

tahja kirjoitti...

Kyllä mäkin oletan, että tuo turkki tuosta ajan myötä helpottuu, kunhan sen kasvu vähän hidastuu. Nyt vaan on pakko pitää tosi lyhyitä pesuvälejä, etteivät takut ehdi huopaantumaan.

Ja toisaalta Bellan turkki taitaa olla ihan superhelppo, kun se on niin ohut.

jmk kirjoitti...

Huh, että cottonin voi jättää föönaamatta?! Pääsetpä ihanan helpolla :) Ei toimisi ikinä meillä, Unikko olisi armottamassa umpisolmussa, eikä Kipinänkään turkki kiittäisi. Unnin kuivaamiseen menee tehokkaalla käsiföönillä tunti-puolitoista ja Kipinälläkin jo n. 45 min. Nyt tosin meni tilaukseen Vivogin turbofööni, toivottavasti homma helpottuu jatkossa.

tahja kirjoitti...

Tiedän, että Bellan turkista voisi moni cotonin omistaja olla kateellinen. Uskomattoman helppo se kyllä on. Varsinkin kun vertaa tähän pikku lhasa apso lapsukaiseen...