torstai 26. marraskuuta 2009

Koirakoulukuulumisia

No nyt on Bellan koirakoulu ohitse. Paljon opittiin ja paljon jäi vielä oppimatta. Opettaja oli ollut kerrassaan ihana ja kirjoittanut jokaiselle koirakolle pienen päiväkirjan siitä, mitä syksyn aikana tunneilla oli tapahtunut! Tässä valittuja otteita Bellan päiväkirjasta:

1. kerta: Näyttäisi ettei mitään ongelmia. Omistajan mukaan Bella on kiltti, pehmeä ja oppivainen. Arka ja rähisee toisille koirille sekä kiskoo hihnassa. Katsotaan saadaanko nämä kaikki syksyn aikana esille.

2. kerta: Ei vielä pysty tarkistamaan -> varauksellinen. Kävi kuitenkin nuuhkimassa ja söi namit. Kontakti on ok samoin luoksetulo.

5. kerta: Tarkastuksessa sai silittää suupieliä. Bella ei ollut kovin innokas leikkimään. Harjoittelimma makupalasta (nyrkistä) luopumista, koska hyppii.

6. kerta: Sain eka kerran tarkistaa Bellan hampaat! Seuraa tosi nätisti, kuljin pitkän liinan kanssa perässä. Ei hypi enää juuri yhtään. Sivulletuleminen: lähtee hyvin kiertämään mutta ei halua istua. Tännekäsky jää liian kauaksi, peruuttaa eikä istu.

7. kerta: Tarkastus meni ok! Bellalla oli tänään kylmä, ei istu tai mene maahan mutta seisominen oli HIENO! Eteen tulee hyvin oikealle kohdalle (ei istu), sivulle tuleminen on vielä hukassa. Hyvä seuraaminen, eikä hyppinyt.

Loppuyhteenvedossa luki vielä mm. että olimme oikein ilmoinen pari kentällä. :)

Yllä olevasta saa hyvän kuvan siitä, että edistystäkin on tapahtunut. Se, miksi Bella käyttäytyi kentällä aina upeasti toisia koiria kohtaan, mutta tahtoo lenkillä edelleen rähistä, jäi arvoitukseksi. Sisällä haukkumiseen saimme vinkkejä, mutta mä en tahdo ehtiä siihen väliin, kun joku tulee ovelle ja Bella alkaa räksyttää. Lisäksi se räksyttää välillä jokaista risahdusta joka kuuluu vaikkapa yläkerrasta tai naapurin ovesta. Välillä taas on seesteisempiä päiviä. Ehkä tämä tästä.

Tuiken pentukoulu sen sijaan alkoi vasta eilen, onneksi sisätiloissa. Näistä tunnelmista kerron lisää vähän myöhemmin, mutta sen verran voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että lhasa apso koulutuskentällä on TODELLAKIN eri asia kuin coton de tulear... ;)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Meillä pentukurssi on sujunut oikein mallikkaasti. Lhasa apso ei välttämättä ole kovin miellyttämishaluinen rotu, mutta meidän neidit ovat tehneet vaadittavat jutut tosi hyvin! Ahneita kun ovat... ;)Varsinkin Wanda suorastaan jumaloi kouluttajaansa eli minua. :)

-Liisa

tahja kirjoitti...

Meillä Tuikelle ei oikein herkut kelvanneet, ensi kerralla pitää viedä koira vielä nälkäisempänä koulutkseen ja ottaa vähän erilaisia herkkuja mukaan, että niitä voi vaihdella. Kyllästyminen nakkeihin tuli tosi aikaisessa vaiheessa.

tahja kirjoitti...

Ai niin, ja pitää vielä lisätä, että EN syöttänyt aina yhtä nakkia per onnistunut temppu, kuten eräs työkaverini kertoi jossain toisessa koulutuksessa tapahtuneen. Kouluttaja oli ihmetellyt, kun schäfer teki koulutuksen alussa töitä tosi mallikkaasti, ja sitten into tosi nopeasti lopahti. Syyksi selvisi se, että omistaja oli antanut jokaisesta onnistuneesta suorituksesta palkkioksi aina kokonaisen nakin... :D

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Mukavia kuulumisia, jään odottamaan Tuikkeen opettelua :)

Anonyymi kirjoitti...

Meillä broileripyöräkät tai lihapullat toimivat koulutuksessa parhaiten. Ja aina oon ottanut koirat mukaan vähän nälkäisinä, että jaksavat innostua herkuista. :) Eilen oltiin eka kertaa näyttelykoulutuksessa ja tänään mennään tapakasvatuskurssille. Ensi sunnuntaina olisi vuorossa match show! Aika jännää...

-Liisa

tahja kirjoitti...

Broileripyöryköitä ostettu, niillä kokeillaan ensi kerralla. :)