sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Ensilumi tuli - ja menikin jo



Syyslomaviikolla 16.10.09 satoi Keski-Suomessa maahan ensilumi. Tuikelle ihka ensimmäinen kosketus moiseen valkoiseen kylmään aineeseen, Bellalle jo neljäs kerta. Ihmeellistä se tuntui silti Bellankin mielestä taas olevan. Kuvassa typykät terassilla lunta ihmettelemässä.

Muita kuulumisia: Tuike kävi 4 kk rokotuksella, ja kasvanut se oli taas kovasti. Vaaka näytti komeat lukemat 3,6 kg. Tyttö todettiin taas terveeksi ja hyväkuntoiseksi, vastaanottoavustaja kommentoi Tuiken olevan päivän sydäntenmurskaaja ja antoi mukaan pentupakkauksen, jossa oli kynsisakset sekä neljä pientä näytepussia penturuokaa. <3

Bellan silmät tarkistettiin silmätulehduksen jäljiltä. Oikean silmän kyynelnesteen tuotanto on nyt normaali (tämä oli se tulehtunut silmä), mutta vasemmassa kyynelnesteen tuotanto on ihan normaalin alarajalla. Tilannetta pitää nyt seurailla. Jos silmätulehduksia alkaa tulla toistuvasti, pitänee aloittaa pysyvä silmätippalääkitys. Vielä ei kuitenkaan ole siihen aihetta. Varmuuden vuoksi meille suositeltiin, että voisi sellaisia kuivasilmäisille ihmisille tarkoitettuja käsikauppana myytäviä silmätippoja laittaa "säännöllisen epäsäännöllisesti" jo ihan siltäkin varalta, että Bella tottuu silmätippojen laittamiseen. Se varsinainen lääkekuuri oli nimittäin melko hankala laittaa, kun Bella oli niin kiemurtelevainen ja tipat loppuivatkin pullosta päivää ennen kuin lääkekuuri olisi oikeasti loppunut. Nyt kun olen noita halvempia tippoja aina välillä laittanut, niin Bella on jo vähän tottunut.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meidän tytsyt rokotettiin myös viikko sitten. Wanda painoi 3,6 kg ja Salsa tasan 3 kg. Hyvin on siis pikkurääpäle ottanut siskojaan kiinni kasvussa! Velipoika Pontus painoi jo 4,8 kg! :)

Ihanaa kuulla, että Tuike hurmasi lääkäriasemalla! ;)

-Liisa

tahja kirjoitti...

Ohhoh! Onpas Pontus iso! No, sehän onkin poika.