perjantai 28. elokuuta 2009

Koirakouluun


Syksyisin pitää aina ehdottomasti aloittaa joku uusi harrastus. Koska meidän elämä on kohta entistä enemmän koiramaista, niin tietysti tämän syksyn harrastus on koirakoulu. Ilmoitin Bellan ja itseni kansalaisopiston "Arkitottelevaisuutta koirille" -kurssille.

Bellahan on mitä suloisin ja hyväkäytöksisin koira kotioloissa ja lenkillä ilman häiriötekijöitä. Mutta kun vastaan tulee vieraita koiria, sillä pääsee pieni piru irti ja sen on ihan pakko ainakin vähän murista niille. Samoin hihnassa vetämistä ilmenee aina silloin tällöin, mutta mielestäni se on kyllä enemmän kytköksissä arkuuteen, kuin huonoon tapaan. Jos jostain kuuluu esim. paukahdus, vetäminen kotiin päin alkaa heti. Ja vielä seuraavina päivinä, jopa viikkoina kyseiseltä paukkureitiltä on kiskottava kotiin, vaikka mitään paukahduksia ei enää kuuluisikaan.

Toivon, että ainakin tuo vieraiden koirien kohtaaminen tulee kurssilla järjestykseen, jotta Bella ei tuota murinaansa sitten heti tartuttaisi Tuikeenkin. Kunhan saadaan Tuikelle rokotukset kuntoon, niin ehkä sitten Tuikekin otetaan mukaan seuraamaan koirakoulun touhuja kuunteluoppilaana. Jollekin pentukurssille senkin voisi viedä, ja ehkä näyttelykoulutukseen, mutta etsiskellään vielä sopivaa. Ihan kauhea kiire ei ole.

Tuike tulee reilun viikon päästä! Niin se vaan on pitkä elokuu melkein lopuillaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä Keminmaasta! <: Täällä kirjoittelee Liisan sisko Anni. Olen nyt muutaman päivän hoidellut pentusia kun Liisa ja Ville käväisivät työreissun Oulussa :) Tuike tuossa tuhisee ja nukkuu nytkin jalkani päällä (En tiedä onko Liisa ehtinyt mainita, mutta olemme kutsuneet sitä jo pidemmän aikaa Tuikkeeksi, että nimi alkaisi kuulostaa tutulta) <: Liisa on saattanut mainita, että minullakin on kaksi cottonia, ja niiden kanssa Tuike on ainakin leikkinyt kovasti! Se onkin hyvä nyt kun sielläkin päässä on samanlainen pikku puuvilla vastassa ;) Olette kyllä saamassa oikean kultapalleron, Tuikkeella on aivan ihana luonne, kerrassaan ihastuttava! ps. Bellakin näyttää kuvissasi kerrassaan huikean suloiselta neitokaiselta :)

tahja kirjoitti...

Moi vaan Anni! Joo, tiesin, että sullakin on cotoneita. Ja itse asiassa eksyin Irc-gallerian kuviisi vahingossa hakemalla googlesta Tuiken emoa sen virallisella paperinimellä! Nyt kun kävin uudestaan, niin siellähän on Tuikestakin kuva. Suloinen neiti on kyllä. Nuo valkoiset sukat ovat hieno yksityiskohta, mutta saapas nähdä, kuinka nopeasti ne on harmaat...