lauantai 9. elokuuta 2008

Puolen vuoden etappi


Bella on ollut meillä nyt puoli vuotta. Aamun poseeraus sujui kasvattajalta saadun Nallukka-lelun kanssa. Lelun nimi oli alunpitäen Nallukka-Pallukka, mutta nyttemmin sen nimi on pikemminkin Nallukka-Ruipukka, koska sen keskivartalosta ovat kaikki täytteet pikkuhiljaa tyhjentyneet. Nallukka on ollut tosi rakas lelu ja kovassa käytössä.
.
Puoli vuotta on mennyt toisaalta tosi nopeasti, toisaalta taas tuntuu, että Bella olisi ollut meillä aina. Niin hyvin se on tänne sopeutunut ja ottanut oman paikkansa perheessä, ja oikean vahtikoiran roolin. Jotenkin kummallista ajatella aikaa, kun vasta suunniteltiin koiran ottamista, saati sitten niitä vuosia, kun elettiin kokonaan ilman koiraa allergian pelossa, ja osin siksi, että ajattelin lasten ja koiran kanssa elämisen jotenkin kamalan vaivalloiseksi. Vaikka eihän se ainakaan enää sitä ole, kun lapset ovat jo niin isoja, että he pikemminkin auttavat koiran hoidossa sen sijaan, että heidän hoitamisensa veisi liikaa aikaa koiran hoidolta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko käydä kurkkimassa teidän ihanaa söpöliiniä =) Vaikka tää on kuin suolaa haavoihin, kun itsekin haluais tuollaisen perheenjäsenen!

tahja kirjoitti...

Jos ei allergia vaivaa, niin eikun hommaamaan...

Kirsi kirjoitti...

Moi=)
Kivat sivut..
on tuo meiän vaavi upea:)..
Hirmu ikävä sitä kyllä, mutta helpottaa kun tietää ettei oikeestaan parempaa uutta kotia sille ois voinu edes löytyä=))..

Ja kiitokset kun päästiin moikkaamaan ja että ollaan tervetulleita koko konkkaronkka käymään..Aivan upeeta oli syömiset ja uimiset=)..

terv.Kirsi, Minna, Jani, Sanni ja Milla..

ps.iso hali Bellalle meiltä kaikilta=)

tahja kirjoitti...

Kiva Kirsi, kun poikkesit. Joo, Bella on niin suloinen pakkaus, että oli ihan pakko tämä blogikin perustaa.

Meistä oli kiva, kun kesällä poikkesitte. :)