Pakko linkittää toiseen blogiin. Käykääpäs katsomassa, kuinka Crufts-voittaja apso elelee. Tuossa blogissa on linkki myös alkuperäiseen artikkeliin.
Tainnut täti-ihmisellä karata vähän mopo käsistä. Itsekin turkkikoiran omistajana tiedän, että turkin ehdoilla pitää jonkun verran elellä, mutta rajansa kaikella. Ei se ihan koiranelämää ole, jos ulkoilu tapahtuu betonilaatoilla tai harvakseltaan jopa kuivalla lyhyeksi leikatulla nurmella. Täydellinen turkin pesu ja käsittely kahdesti viikossa tuntuu myös hieman liioitellulta. Saati sitten, että koira ei saa tehdä mitään hauskaa, ettei se loukkaa itseään. Sääliksi käy pientä koiraa. :'(
Meillä molemmat koirat pääsevät joka päivä "villiin luontoon", josta mukana turkissa seuraa milloin risuja ja havuja, milloin kuraa ja lumipalloja. Näitä turkkeja sitten vähän selvitellään kotiin tullessa, ei se mitenkään ihmeellistä ole. Viikon-parin välein turkit pestään, föönataan ja takut selvitellään. Siihen hommaan tarvitaan vähän aikaa, shampoota ja hoitoainetta, ei kuitenkaan vauvan talkkia ja mitä lie höpöhöpöaineita. Ei turkkikoiran elämän ole pakko mitään kärsimystä olla. Tuike ja Bella ovat meillä ensisijaisesti koiria, pitkät turkit ja kaunis ulkonäkö ovat sitten pelkästään lisäplussaa. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Juurikin siivosin apsoni turkista metsää läjäpäin, ennenkuin luin tämän. Onneksi Udo on vain , tai sanoisiko "vain" koira, ei mikään näyttelykoru
Älä muuta sano. Terkkuja Udolle. :)
Mie luulen, että Jeksu ylipäänsä ei ollut luonteeltaan mikään loistoyksilö. ;) Niin äkkipikainen ja terävä... ja omistushaluinen.
Haastetaanpa sinutkin vielä tähän :) http://toheltajat.blogspot.com/2012/04/hyvan-mielen-haaste.html
Lähetä kommentti