lauantai 15. toukokuuta 2010

Tuiken eka mätsäri

Lauantaina 15.5.2010, kesäisen kuumana kevätpäivänä, käytiin koko perheen voimalla Tuiken kanssa ihka ensimmäisessä mätsärissä. Tulos oli SIN-1, BIS-kehässä jaettiin vain ykkössija, me muut oltiin kakkosia sitten kuulemma. :) Olen oikein tyytyväinen Tuiken ensiesiintymiseen, vaikka tilanne oli outo, emmekä me ole kehässä kulkemista edes etukäteen harjoitelleet. Koirakoulun käyminen on kuitenkin ihan selvästi valmentanut Tuikea siihen, ettei se liikaa kiinnittänyt huomiota toisiin koiriin. Vähän se oli kehässä ihmeissään, että miksi sellaista pientä rinkiä pitää ympäri kävellä. Ensi viikonloppuna olis tarkoitus mennä toiseen mätsäriin, jos sää on kuiva.

Tuomarin kommentit: Ikäisekseen hyvin kehittynyt, kaunis turkki, kaipaa vielä hieman kehäkokemusta, lupaava nuori tyttö.

Yllä: Odottelua kehän laidalla, viime sutaisuja kammalla.

Yllä: Mitä mami nyt pitikään tehdä?


Yllä: Ylvästä askellusta turkki hulmuten. Tuuli vähän sekoitti turkkia koko ajan.

Yllä: Aika hyvin tuota kontaktia Tuike minuun pitää kävellessään.



Yllä: Seisotusta. Kohtuullisen hyvin Tuike pysyi paikallaan, vaikka välillä se halusi kyllä myös istua. :) Noista kuvista näkyy myös hyvin, missä mitassa Tuiken turkki on tällä hetkellä. Aika hyvässä mitassa minun mielestäni, kyse on kuitenkin vasta 10 kk ikäisestä junnusta.

2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Mukavaa, että olette käyttäneet Tuikea mätsäreissä. Turkki näyttää oikein hyvältä. Siitä tulee varmasti hieno, kunhan se kasvaa täyteen mittaansa. :) Kesällä olisi myös näyttelyitä tarjolla, jos vain kiinnostaa... ;)

tahja kirjoitti...

Kyllä ollaan näyttelyynkin menossa, kunhan saadaan vähän esiintymisvarmuutta mätsärikehistä. JKL:ssä on nyt toukokuussa vielä ainakin kaksi mätsäriä, joten niihin paukaistaan nyt, ja sitten katsellaan niitä oikeita näyttelyitä.

Meillä on kakkosauton hankinta menossa (matkailuauto), ja kunhan se saadaan ostettua, helpottuu tuo liikkuminen, kun ei olla yhdessä autossa ja miehen soittojutuissa niin kiinni. :)