sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Tuiken toka mätsäri

Toisessa mätsärissä oltiin Tuiken kanssa tänään. Tulos SIN, ei sijoitusta. Harmi, että meidän pari oli tosi kova, sillä se voitti punaistenkin kehän. Tuikeakin tuomari kehui kovasti, mutta tod.näk. sen pudotti hampaiden katsomisessa tapahtunut rimpuilu ja väistely. Muuten neiti meni tosi tosi hienosti ekassa kehässä, liikkui just oikeaan suuntaan ja osasi mennä käännöksetkin tosi hyvin mun liikkeiden mukaan.

Mutta sitten sinisten kehässä into loppui kuin seinään. :) Tuikea ei kiinnostanut koko touhu enää yhtään ja se päätti lähteä kehästä pois. Kiskoi koko ajan poispäin. Lähtöhän siinä sitten tuli. Tuomarin kommentti: "näyttää siltä, että sun koira ei halua olla täällä enää, joten saatte lähteä". Olin kyllä samaa mieltä. ;)

En tiedä, vaikuttiko Tuiken väsähtämiseen pitkähkö odottelu (pentuja oli yhteensä n. 30), vai se, että kehässä oli yhtä aikaa niin paljon koiria, että tuli ahdistus. Hyvää harjoittelua kuitenkin saatiin. Ensi viikonloppuna sään salliessa mennään vielä kolmanteen mätsäriin, kun sellainen tässä lähellä taas järjestetään.

Tuiken kuva on ihan kotona otettu (eikä meillä kehässä ollut tietenkään tuollaista kampausta), koska olin mätsärissä yksin. Ei ollut kuvaajaa saatavilla.

2 kommenttia:

Marru kirjoitti...

Onnea Bellalle Cassulta ja multa <3

tahja kirjoitti...

Kiitos Marru! :)