Minähän olen lhasa apson omistajana varsin tuore, eikä minulla ole aiempaa kokemusta tästä ihanasta rodusta. Kasvattaja Liisa kuitenkin kyseli edellisen postauksen kommenteissa Tuiken luonteesta, ja nyt yritän vastata. Otin esille lhasa apso -yhdistyksen sivuilta löytyvän kirjoituksen apson luonteesta ja peilaan Tuikea näihin ominaisuuksiin.
Iloinen: Kyllä, Tuike on oikein eloisa ja iloinen koira. Jotenkin se on aina hyvällä tuulella ja kiinnostunut kaikesta mitä sen ympärillä tapahtuu. Oikea perässähiihtäjä.
Valpas: Kyllä. Välillä jopa liikaakin. Melko haukkuherkkä se on, mutta oletan, että tämä ominaisuus on oikein jalostunut Bellan seurassa, joka myöskin on haukkuherkkä. Jos joku on ovella, silloin mielestäni saakin haukkua. Mutta sitä turhaa joka rapsahduksesta haukkumista olemme nyt täällä yrittäneet karsia molemmilta koirilta.
Vakaa: Hmm... mitähän tähän nyt sanoisi? Ehkä se ilmennyt paukkuarkuus on ominaisuus, joka ei käy yksiin tuon vakauden kanssa. Toisaalta en kyllä luonnehtisi Tuikea araksi, keskimäärin se on pikemminkin utelias ja reipas. Mutta kovia ääniä se kyllä vähän säikkyy. Tässäkin saattaa ympäristö, eli Bellan esimerkki olla vaikuttanut. Huomasin tosin kyllä ihan pikkupentunakin, että Tuike saattoi säikähdellä ohi kovaa ajavia autoja. Bellaan verrattuna paukkuarkuus on kuitenkin melko lievää, eli sellaista kokonaisvaltaista paniikkia ei paukahduksista tule.
Itsetietoinen: No, joskus ainakin vähän itsepäinen. Ilmenee välillä koulutuksessa tai luoksetulemisen hitaudessa. Odotin kuitenkin "pahempaa". Mielestäni Tuike on kohtuullisen pehmeä luonteeltaan.
Pidättyväinen vieraita kohtaan: Ei todellakaan! Työkaverini juuri pari päivää sitten nauroi, että tämäkö on se koira, jonka ei pitänyt välittää vieraista ihmisistä! Tuike kyllä rakastaa lähtökohtaisesti kaikkia ja menee mielihyvin vieraankin syliin ja käsiteltäväksi. Esim. hampaat antaa katsoa kenen vaan. Myös toisten koirien luo se menee ennakkoluulottomasti, jos vaan pääsee.
Voimakastahtoinen: Ei ainakaan minua kohtaan. Tuike on ymmärtänyt meidän perheessä, että se on minun, mieheni ja meidän esikoisen alapuolella arvojärjestyksessä. Toistaiseksi se ei ole ihan varma, onko meidän kuopus sen ylä- vai alapuolella. Joskus on vähän murahtanut kuopukselle, jos se on yrittänyt ottaa sen suusta jotain sinne kuulumatonta. Meille aikuisille Tuike ei murise, jos siltä ottaa tavaran suusta pois tai vaikka menisi sen ruokakupille kun se syö. (No, eipä sille tuo ruoka näytä muutenkaan niin tärkeää olevan...) Hoitotoimenpiteet sujuvat myös hienosti. Joskus Tuike hieman narisee harjattaessa, mutta mielestäni se ei ole oikeata murinaa, vaan sellaista kyllästynyttä valitusta periaatteen vuoksi, jos harjaaminen kestää liian kauan. Samoin kynsiä leikattaessa se päästää ihmeellisiä ääniä, vikinöitä ja urahduksia, mutta ei varsinaisesti silti pyri pois sylistä.
Ei-miellyttämisenhaluinen: Cotoniin verrattuna tämä ominaisuus pitää paikkansa, mutta toisaalta odotin silti, että Tuike olisi vielä itsenäisempi. Hyvin mielellään se tulee syliin ja yllättävän mielellään koulutuksessakin tekee vaadittuja juttuja. Ei se silti sellainen sylivauva ole kuin Bella, joka voisi istua sylissä vaikka tuntikausia.
Kiintyy perheeseensä voimakkaasti: Totta. Tuike on enemmän koko perheen koira, kun taas Bella on hyvin voimakkaasti minun koirani. Lapset saavat ottaa Tuiken milloin vain syliin, se on siitä vaan onnellinen. Sellaista tilannetta, että Tuiken olisi pitänyt meitä puolustaa, ei ole tullut vastaan, joten en tiedä, puolustaisiko se.
Ei välttämättä sopeudu elämään laumassa: Meidän kahden koiran lauma näyttää toimivan oikein hyvin. Sellaista kahdenkeskistä nujuamista on lähes päivittäin, mutta vain pari kertaa rähinä on noussut sille tasolle, että olen viheltänyt pelin poikki.
Yhteenvetona voisin siis sanoa, että ihastuttavan söpö, pehmeä ja seurallinen koira, jolla on omia ideoita. Jos ei tekemistä ole tarjolla, se keksii sitä ihan itse. Lankakerät, lyijykynät ja pahvinpalat ovat kaikki vallan ihania leikkikaluja.
3 kommenttia:
Olipas mielenkiintoinen ja mukava postaus! :)
On aivan ihanaa tietää, että Tuike on teille mieleinen koira. Näin kasvattajana ei voisikaan toivoa enempää kuin että joku perhe saa kasvatista ihanan lemmikin. Ja ennenkaikkea mieltä tietysti lämmittää se, että kasvatilla on hyvä koti. :)
Nyt näyttäisi siltä, että molempien vanhempien hyvä luonne on periytynyt pentuihin. Sissi-äiti on tosin hieman pidättyväisempi. Kyllä se vieraat tervehtii, mutta menee aika nopeasti johonkin makoilemaan sillä aikaa kun muut koirat häärivät vieraiden ympärillä. Salsa ja Wanda kyllä jaksavat touhuta vieraiden kanssa vaikka loputtomiin ja Elvis-coton toki myös.
Sissin kanssa ei ole koskaan ollut kuriongelmia ja toivon, että myös pennut oppivat lauman arvojärjestyksen hyvin. Muuten meillä kyllä sujuu hienosti, mutta pentujen pihalta sisälle tulemisessa olisi toivomisen varaa. Salsa ja Wanda nimittäin olisivat ulkona vaikka koko ajan eivätkä aina tule ovelle, vaikka kutsutaan.
Meillä myös Tuike voisi olla pihalla vaikka kuinka kauan, pakkanen ei näytä tuntuvan missään. Välillä se pitää hakea takapihalta pois, koska en viitsi turhaan "kuluttaa" tule-käskyä, jos ei se oikein näytä tehoavan. Viime aikoina tosin Tuike on totellut tuota käskyä vähän aiempaa paremmin. (Palkkana sisälletulosta on aina pikku nami.)
Saas nähdä, onko tuo touhukkuus ja perässä kulkeminen pentuikään kuuluva ominaisuus, vai laantuuko se myöhemmin iän karttuessa.
Miulla on kokemusta kaverin kolmesta apsosta ja ykskään niistä ei oo ollu pätkääkään pidättyväinen vieraita kohtaan! Kaikki ovat tulleet viereen pyörimään ja rapsutuksia kerjäämään :).
Meiän jätkät hyppii vaikka ventovieraiden syliin nuolemaan naamaa jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Lenkillä jopa huomattavan paljon isommat koirat ottavat takapakkia, ko kaverit painaa rintarinnan päälle. Niitten on kauheen vaikee käsittää, et kaikkia ei vaan huvita pistää painiks heti "kättelyssä". Ylisosiaalisia hörhöjä siis ;)
Lähetä kommentti