tiistai 6. tammikuuta 2009

Bellan ruskapaita ja neuleohje siihen

Vuoden 2009 ensimmäinen neule on valmistunut. Villapaita Bellalle, kuinkas muuten. Laskin, että nyt niitä on yhdeksän, mutta ainakin 2-3 on niin huonoa, että ei niitä tule pidettyä. Ne olivat niitä harjoituskappaleita viime keväältä.

Tämä uusi paita on neulottu jälleen Austermann Step -langasta, ja ajattelin liittää tähän mukaan neuleohjeen. Koko on sopiva kohtuullisen kokoiselle coton-tytölle, ja muillekin pikkukoirille, joiden rinnanympärys on n. 44-45 cm. Poikakoiralla sopivuutta ei ole testattu, että onko resori liian pitkä, jotta siihen tulisi helposti pissaa.

Tarvikkeet: Puikot nro 3, sukkapuikot nro 3, yksi kerä Austermann Step -lankaa.
Langantiheys sileällä neuleella 26 s. (Ei haittaa, vaikka olisi HIVENEN löysempi, tällä tiheydellä neuleesta tulee aika napakka.)

Luo 124 s ja neulo 2 o 2 n joustinneuletta 12 cm. Neulo sen jälkeen sileää neuletta 5 cm. Kun neuleen pituus on 17 cm, neulo oikean puolen kerroksella 14 o, päättele 14 s, neulo 68 o, päättele 14 s ja neulo loput 14 s oikein. Luo seuraavalla kerroksella uudet 14 s edellisellä kerroksella pääteltyjen tilalle molempien aukkojen kohdalla.

Jatka sileää neuletta, mutta kavenna jokaisella oikealla kerroksella 1 s 14 silmukan päässä reunasta (hihanreiän kohdalla). Kun neuleen pituus on 22 cm (tai sileää neuletta on 5 cm hihanaukkojen jälkeen), aloita 1 o 1 n joustinneule. Kavenna jokaisen kerroksen alussa 1 s. Kun joustinneuleen pituus on 5 cm, päätä kaikki silmukat kerralla.

Ompele vatsasauma. Poimi kolmelle sukkapuikolle (koko 3) hihanaukosta 32 silmukkaa ja neulo 5 cm sileää neuletta. Sileän neuleen jälkeen neulo vielä 2 cm 1 o 1 n joustinneuletta. Päättele hiha. Tee toinen hiha samoin. Päättele langanpäät.

Eipä sitten muuta kuin ulkoilemaan! Villapaita suojaa kylmältä, lumipaakuilta ja kuralta.

2 kommenttia:

Riikkis kirjoitti...

On muutes hieno! Makeet värit. Enkä oisi kyllä yhtään osannu itse ajatella, että poika- ja tyttökoirilla on erilaiset vaatetarpeet. Nääs kun ei ole mitää kokemusta tosta koirien pissatuksesta...

tahja kirjoitti...

Eläköön se pieni ero! Myös koirilla.