torstai 9. kesäkuuta 2011

Kutinoita


Kirjataan muistiin: Viime syksyn mustakitaturska-tapiokadieetin jälkeen Bellan kutinat ja iho-ongelmat hävisivät. Vaikka pikkuhiljaa talven aikana lisäsin kaikkea mahdollista Bellan ruokaan, oireet eivät tulleet takaisin. Ennen kuin nyt. Toukokuulla huomasin, että parina päivänä silmä rähmi, laitoin tippoja ja se meni ohi. Toisena päivänä korvaa kutitti ja Bella raapi sitä. Huomasin sen punoittavan. Putsasin korvan ja se meni ohi, mutta Tuike näyttää olevan kovin kiinnostunut Bellan korvista ja haluaisi nuolla niitä sisäpuolelta koko ajan, mikä on mielestäni vähän epäilyttävää. Jotain "mielenkiintoista" niissä ilmeisesti on. Tassujen nuoleminen ja kuonon rapsutus on myös astunut taas kuvioihin, ei toistaiseksi päivittäin, mutta aina välillä.

Mitä tästä voimme päätellä? Bella on allerginen kesälle - tai ainakin jollekin siitepölylle, kasville tai vastaavalle. Viime syksyn allergiatestit eivät näyttäneet mitään tähän viittaavaa, mutta eläinlääkäri sanoikin, etteivät ne ole sataprosenttisen luotettavia. Toisekseen Bellan allergiaoireiden loppuminen viime vuoden puolellakin tukee ajatuksiani mahdollisesta allergian aiheuttajasta. Allergiaoireet loppuivat loppusyksystä, kun luonnossa alkoi kaikki elollinen kasvikunta olla kuollut pois, niillä ei ilmeisesti ollut mitään tekemistä ruuan kanssa. Naudannahkaluitakin, joiden epäilin aiheuttavan kutinaa, Bella on talven aikana pystynyt syömään ihan hyvin ilman oireita.

Jatkossa en nyt sitten oikein tiedä, mitä tekisin. Kannattaisikohan allergiatestejä teettää vielä uudelleen? Toisaalta jos aiheuttaja on ulkona luonnossa, sitä on melko hankala välttää. Oireiden pahentuessa voin varmaan kääntyä eläinlääkärin puoleen lääkityksen merkeissä - mutta onko siinäkään tapauksessa olennaista tietää, mikä allergian aiheuttaja tarkalleen on? Vai onkohan allergioihin jotain täsmälääkkeitä? Palaan asiaan, jos/kun aihetta on. Toistaiseksi oireet ovat melko mietoja, ja korvat näyttävät pysyvän siistinä, kunhan niitä aina välillä putsailee.

Kuva on muuten otettu Sumiaisten vierasvenelaiturilla. Kävimme äitienpäivänä matkailuautopiknikillä kiertelemässä Keski-Suomen maisemareittejä.

2 kommenttia:

jmk kirjoitti...

Kysäisep äeläinlääkäriltä Atopica-kuuria koiralle. Kaverini moniallerginen karvaton koira on saanut siitä hyvän avun itselleen.

tahja kirjoitti...

Joo, pistetään lääkkeen nimi mieleen, jos tästä pitää lääkäriin tämän kesän aikana mennä. Nyt helteillä ei taas ole ollut kutinoita, olisko tuo allerginen jollekin homeitiöille tms, joita märällä kelillä liikkuu? Mene ja tiedä. Aivan henkimaailman juttuja.