lauantai 26. helmikuuta 2011

Hiihtolomalaiset

"Minäkin tykkään hengailla portaissa."

Pitkän kylmän kauden jälkeen päästään taas kunnolla lenkkeilemään. Toivottavasti kovat pakkaset ovat tältä talvelta ohi, ne eivät miellytä Bellaa eikä mamia; Tuike ei sen sijaan ole moksiskaan. Mutta jos pakkasta on -30, ei sinne huvita Tuikenkaan kanssa kovin pitkäksi aikaa jäädä ihmettelemään. Tuiken turkki on talven aikana edelleen kasvanut ja nyt se laahaa lapojen kohdalta maata. Pitäisi varmaan hennoa hieman tasoittaa laahaavia latvoja pois, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut. Ehkä odotettavissa olevat kevään kurakelit innostavat maltillisiin parturintoimiin...

Huomasin, että molemmille koirille on tullut talven laiskottelun seurauksena vähän ylimääräistä massaa kylkiluiden päälle. Hieman on jo ruoka-annoksia pienennetty, mutta nyt vielä toivotaan, että sää pysyy ulkoilulle suotuisana.

Vuoden alussa lupasin harrastaa hyväntekeväisyyttä. Helmikuun kohde oli Yhteisvastuukeräys. Apua saavat yksinäiset nuoret Suomessa ja Mosambikissa. Uhkasin maksaa sinne euron jokaisesta tykkäyksestä, jonka postaukseni sai FB:ssa. Koska tykkääjiä oli vain seitsemän, laitoin oma-aloitteisesti vähän lisää. :)

4 kommenttia:

jmk kirjoitti...

Voi, nuo Bellan riippuvat korvakarvat ovat ihan ylisuloiset :) Mainio ilme!

Täällä Helsingissä on pakkasia riittänyt, yli kahtakymmentä on ollut koko viikon. Nyt viikonloppuna vihdoin lauhtui sen verran ettei Unnikaan enää kaipaa tossuja ulkoillessaan. Onnea vaan hauvojen dieettiin!

tahja kirjoitti...

Hah, tänään tuli jo ihan kiva n. 4 km lenkki, kun käveltiin kuopuksen eilisiä jälkiä etsimässä kadonnutta kännykkää. Yhdestä lumipenkasta kännykkä sitten ihme ja kumma löytyikin. Se jopa soi, vaikka oli humpsahtanut lumen alle! Mieletön tuuri mielestäni.

Elina kirjoitti...

Tuntuu hullulta, että -20 astetta on kova pakkanen. Täällä pidettiin melkein bileet sen kunniaksi, että pakkanen laski vihdoin vain -20 asteesen pitkään kestäneestä -35 asteesta. Eihän se -35 astetta koiria haitannut, mutta itsellä alkoi kestokyky loppua useamman viikon jälkeen. Nyt on "hellekelit" kun on nollan tuntumassa. :D

Kyllä ne kurakelit varmaankin sitten innostaa tarttumaan saksiin. ;) Haluaisin kyllä nähdä jonkun hienon seisomakuvan Tuikesta, tai makuukuvan, jossa turkki on levitetty Tuiken ympärille!

tahja kirjoitti...

No niin, mitä se arktinen Lapin tyttö sieltä huutelee... :D Kyllä se kuule on ihan kova pakkanen se -20 astettakin, varsinkin jos koirarotu on kotoisin Välimereltä/Madagaskarista.

Tällä lomaviikolla voisin yrittää pesupäivän jälkeen ottaa oikein edustavia turkkikuvia Tuikesta. :)