Neiti puolivuotias

Tuossa kuvassa poseeraan minä, puolivuotias Tuike. Vaikka mami kyllä vähän muokkasi tuota kuvaa "taiteellisemmaksi". Kyllä minä tiedän, miksi muokkasi. Tietysti siksi, kun se alkuperäinenkin oli jo vähän heilahtanut ja epätarkka, niin sitten se raukka keksi, että muokkaamalla sitä se alkuperäinen epäonnistuminen muka häviää tuohon taiteelliseen vaikutelmaan. Niin varmaan.

Olen siis tänään puolivuotias, aika iso tyttö jo. Painoa oli viimeksi eläinlääkärissä käydessä muutama viikko sitten 5,3 kg. Aika laihahan minä olen, kun olen aika huono syömään. Aina pitäisi olla vaan maksamakkaraa tai ainakin nakkia. Ja jos ei ole, niin sitten paastoan kunnes tulee kunnon nälkä. Ja tuossa paastoamisessa on se ongelma, että sitten alkaa oksettaa, kun masu menee tyhjäksi. Mamille tulee kuulemma harmaita hiuksia minun syömisistäni. Minä olen sitä mieltä, että lisää maksamakkaraa kehiin, niin kaikki on hyvin! Lääkekuurin jälkeen maha on kyllä ollut paljon parempi, mutta kyllähän minä sitä Antepsin-litkua joudun vielä juomaan ja ruokaa ollaan tuputtamassa joka käänteessä.

Sisäsiistiksi olen oppinut hienosti, vaikkakin on meillä vielä varuilta se yksi patja sisävessana, jos arkipäivinä ihmispalvelijoiden ollessa töissä ja koulussa tulee hätä. Ei sitäkään joka päivä tarvita. Melko aikaisin aamulla herätän mamin viemään minut aamupissalle edelleen, mutta mielestäni se saa olla tyytyväinen, etten mieluummin pissaa makuuhuoneeseen.

Koirakouluakin olen käynyt ja oppinut istumaan, makaamaan, ottamaan katsekontaktia ja tulemaan sivulle. Ja luoksetulo onnistuu hienosti siellä koulussa, mutta kotona irti ollessa tai takapihalta en oikein malttaisi tulla kun kutsutaan. On välillä vähän muita juttuja, kivoja tuoksuja ja sen sellaisia.

Portaikossa minulla on nyt vapaa kulku, ylös menen tosi sujuvasti, mutta alaspäin en oikein uskalla tulla. Olenkin keksinyt, että kun yläkerrassa muutaman kerran surkeasti ulvahtaa, niin aina joku tulee tarjoamaan kyydin. Mami vaan nauraa, että taas siellä yläkerrassa Tuike tilaa taksia. Sohvalle ja sänkyyn olen onnistunut muutaman kerran innostuksissani hyppäämään, mutta ei siitä vielä ole tapaa tullut, vähän puolivahingossa olen onnistunut. Mihinkähän mami siirtää neuleensa ja lankakeränsä sitten, kun tosiaan alan hypellä sohvalle ja ne neuleet lojuvat siinä? Olen salamannopea levittämään ja sotkemaan lankakerän yltympäriinsä! Vielä en ole oppinut, miten se sitten keritään takaisin kerälle, vaan mami joutuu ne aina kerimään, välillä olen kuulemma ihan umpisolmujakin saanut aikaan.

Kaiken kaikkiaan olen ymmärtänyt olevani erittäin suloinen, kaunis, rakastettava ja vähän omapäinenkin. Niin, ja sitten piti vielä lisätä, että onnea myös siskoille ja veljellekin, jos hänen perheensä tänne blogiin joskus eksyy. :)