Tuike - tyypillinen lhasa apso?

Minähän olen lhasa apson omistajana varsin tuore, eikä minulla ole aiempaa kokemusta tästä ihanasta rodusta. Kasvattaja Liisa kuitenkin kyseli edellisen postauksen kommenteissa Tuiken luonteesta, ja nyt yritän vastata. Otin esille lhasa apso -yhdistyksen sivuilta löytyvän kirjoituksen apson luonteesta ja peilaan Tuikea näihin ominaisuuksiin.

Iloinen: Kyllä, Tuike on oikein eloisa ja iloinen koira. Jotenkin se on aina hyvällä tuulella ja kiinnostunut kaikesta mitä sen ympärillä tapahtuu. Oikea perässähiihtäjä.

Valpas: Kyllä. Välillä jopa liikaakin. Melko haukkuherkkä se on, mutta oletan, että tämä ominaisuus on oikein jalostunut Bellan seurassa, joka myöskin on haukkuherkkä. Jos joku on ovella, silloin mielestäni saakin haukkua. Mutta sitä turhaa joka rapsahduksesta haukkumista olemme nyt täällä yrittäneet karsia molemmilta koirilta.

Vakaa: Hmm... mitähän tähän nyt sanoisi? Ehkä se ilmennyt paukkuarkuus on ominaisuus, joka ei käy yksiin tuon vakauden kanssa. Toisaalta en kyllä luonnehtisi Tuikea araksi, keskimäärin se on pikemminkin utelias ja reipas. Mutta kovia ääniä se kyllä vähän säikkyy. Tässäkin saattaa ympäristö, eli Bellan esimerkki olla vaikuttanut. Huomasin tosin kyllä ihan pikkupentunakin, että Tuike saattoi säikähdellä ohi kovaa ajavia autoja. Bellaan verrattuna paukkuarkuus on kuitenkin melko lievää, eli sellaista kokonaisvaltaista paniikkia ei paukahduksista tule.

Itsetietoinen: No, joskus ainakin vähän itsepäinen. Ilmenee välillä koulutuksessa tai luoksetulemisen hitaudessa. Odotin kuitenkin "pahempaa". Mielestäni Tuike on kohtuullisen pehmeä luonteeltaan.

Pidättyväinen vieraita kohtaan: Ei todellakaan! Työkaverini juuri pari päivää sitten nauroi, että tämäkö on se koira, jonka ei pitänyt välittää vieraista ihmisistä! Tuike kyllä rakastaa lähtökohtaisesti kaikkia ja menee mielihyvin vieraankin syliin ja käsiteltäväksi. Esim. hampaat antaa katsoa kenen vaan. Myös toisten koirien luo se menee ennakkoluulottomasti, jos vaan pääsee.

Voimakastahtoinen: Ei ainakaan minua kohtaan. Tuike on ymmärtänyt meidän perheessä, että se on minun, mieheni ja meidän esikoisen alapuolella arvojärjestyksessä. Toistaiseksi se ei ole ihan varma, onko meidän kuopus sen ylä- vai alapuolella. Joskus on vähän murahtanut kuopukselle, jos se on yrittänyt ottaa sen suusta jotain sinne kuulumatonta. Meille aikuisille Tuike ei murise, jos siltä ottaa tavaran suusta pois tai vaikka menisi sen ruokakupille kun se syö. (No, eipä sille tuo ruoka näytä muutenkaan niin tärkeää olevan...) Hoitotoimenpiteet sujuvat myös hienosti. Joskus Tuike hieman narisee harjattaessa, mutta mielestäni se ei ole oikeata murinaa, vaan sellaista kyllästynyttä valitusta periaatteen vuoksi, jos harjaaminen kestää liian kauan. Samoin kynsiä leikattaessa se päästää ihmeellisiä ääniä, vikinöitä ja urahduksia, mutta ei varsinaisesti silti pyri pois sylistä.

Ei-miellyttämisenhaluinen: Cotoniin verrattuna tämä ominaisuus pitää paikkansa, mutta toisaalta odotin silti, että Tuike olisi vielä itsenäisempi. Hyvin mielellään se tulee syliin ja yllättävän mielellään koulutuksessakin tekee vaadittuja juttuja. Ei se silti sellainen sylivauva ole kuin Bella, joka voisi istua sylissä vaikka tuntikausia.

Kiintyy perheeseensä voimakkaasti: Totta. Tuike on enemmän koko perheen koira, kun taas Bella on hyvin voimakkaasti minun koirani. Lapset saavat ottaa Tuiken milloin vain syliin, se on siitä vaan onnellinen. Sellaista tilannetta, että Tuiken olisi pitänyt meitä puolustaa, ei ole tullut vastaan, joten en tiedä, puolustaisiko se.

Ei välttämättä sopeudu elämään laumassa: Meidän kahden koiran lauma näyttää toimivan oikein hyvin. Sellaista kahdenkeskistä nujuamista on lähes päivittäin, mutta vain pari kertaa rähinä on noussut sille tasolle, että olen viheltänyt pelin poikki. 

Yhteenvetona voisin siis sanoa, että ihastuttavan söpö, pehmeä ja seurallinen koira, jolla on omia ideoita. Jos ei tekemistä ole tarjolla, se keksii sitä ihan itse. Lankakerät, lyijykynät ja pahvinpalat ovat kaikki vallan ihania leikkikaluja. 

Koirakoulukuulumisia

Yllä koirien uutukaiset neuleet Nallen kesä- ja talvilangasta. Yllättäen talvi on tuo punasävyinen ja kesä on tuo sinisävyinen. Mun pitää kohta ostaa koirille oma vaatekaappi.

Tuiken pentukoulu on nyt ohi. Viimeiselle kerralle ei päästy, koska venäytin itse sählyssä pohjelihaksen niin, ettei kävely kyseisenä iltana oikein onnistunut. Yhdeksän kertaa kuitenkin roikuimme mukana. Tulos: hyvä kontakti koiran ja ohjaajan välillä, alkuun päästiin muutamassa peruskäskyssä, kuten istuminen, makaaminen ja seisominen. Mutta se, että koiran voisi jättää paikalleen ja itse lähteä kauemmas, ei vielä oikein onnistu. Kotiharjoittelu on jäänyt vähäiseksi, koska olen laiska ja koska kahta koiraa on hankala ja hidas kouluttaa yhtä aikaa, enkä jotenkin henno teljetä Bellaa pois tilanteesta, kun sitäkin uuden opettelu ja etenkin makupalat kovasti kiinnostavat.

Kaksi viimeistä kertaa menivät ihan pieleen, koska Tuike säikähti 8. kerralla koulutushallin yläkerrasta kuuluvaa kolinaa ja ryminää, jonka sinne häkkiin laitettu ylimääräinen koira aiheutti. Ääni kuulosti hallissa aika kovalta, vähän kuin ukkosen jyrinältä (jota Tuike ei kyllä tähän mennessä ole kuullut), ja Tuike meni siitä ihan paniikkiin. 9. kerralla pelko jatkui, Tuike ei oikein suostunut tekemään mitään liikkeitä, elleivät ne johtaneet suoraan ovelle päin. Paukkuarkuutta siis ilmassa. En tiedä, olisiko sitä tullut, jos se ei olisi tarttunut Bellasta, vai oliko Tuikella jo itselläänkin alttiutta siihen. Ainakin alusta asti se on säikkynyt isoja autoja ja esim. aura-autoja, jos ne menevät liian läheltä tai liian lujaa ohi, kun ollaan lenkillä.

Olen kuitenkin ilmoittanut Tuiken jo jatkokurssille samaiseen koirakouluun. Kurssi alkaa ensi viikolla, ja toivon todella, että turha pelko yläkerran äänistä väistyy ja pääsemme Tuiken kanssa oikeasti opettelemaan uutta. Toisaalta pitää kuitenkin realistisesti varautua siihen, että poisoppimista tuosta pelosta voi kuitenkin vielä joutua työstämään.

Ai niin, ja tänään huomasin, että Tuikesta on tullut iso tyttö: ekat juoksut ovat alkaneet. Käytöksessä ei toistaiseksi ole huomattavissa mitään erilaista. Nuolemisesta sen havaitsin.

Hassut sukat ja taaperon takki

Alkuvuoden tekeleitä, molemmat työt ns. lankakorista löytyneitä, eli en ole varsinaisesti ostanut lankoja näitä töitä varten. Nuo sukat ovat varsin kummallisen väriset, varsinkin ollakseen miesten kokoa, mutta tarkoitus oli neuloa muutamia seiskaveikkakeränloppuja pois.

Sen sijaan 1-2-vuotiaan kokoa oleva Nalle-langasta neulottu villatakki onnistui mielestäni väreiltään erinomaisesti. Lankakorissa sattui olemaan neljää liukuvärjättyä Nallea, jotka vielä sointuivat toisiinsa mukavasti. Ohje on repäisty omasta päästä, joten ihan uniikki on. Tämä takki on jo kiitoksena palveluksesta päätynyt omistajalleen, yksivuotiaalle pojalle, jonka vanhemmat ystävällisesti hoitivat Tuikea eräänä iltana, kun itse olin kokouksessa ja menossa sieltä suoraan koirakouluun. En olisi ehtinyt Tuikea enää kotoa asti hakea kokouksen jälkeen, joten oikein hyvä apu oli tuo tilapäishoitopaikka.

Ekovuodesta vielä: Tammikuun ekoilut onnistuivat mielestäni hyvin. Meille on ostettu paljon luomu- ja reilun kaupan tuotteita, olen liittynyt lähiruokapiiriin ja tilannutkin sieltä jo yhden satsin ruokaa, meillä on tehostettu pahvin- ja kartonginkeräystä erityisesti maitopurkkien suhteen. Aika monet tuotteet (kuten vaikka meillä juotavat limsat) olen vaihtanut kotimaisiin. Se, missä vielä on parantamista, on shoppailu. Vaatteita tilasin postimyynnistä ison kasan (tosin tein tilauksen jo ennen ekovuoden alkamista, seliseli), ja Tupperware-tuotteitakin tuli ostettua, kun itse järjestin kutsut. Mutta noin kaiken kaikkiaan plussan puolelle varmaan jää saldo ensimmäisestä ekokuukaudesta.

Lihotuskuuri

Ollapa itsellä Tuiken ongelma: alipaino. Neiti on oikea paastomestari! Tyhjän vatsan oksentelusta ollaan onneksi päästy eroon, mutta nirppanokkailu jatkuu. Tuike nyt vaan on ilmeisesti päättänyt syödä vain niin vähän, että elossa pysyy. On päiviä, kun se ei suostu syömään lainkaan, joskus menee kaikki, mitä päivän aikana painoon suhteutettuna pitäisikin mennä, mutta normaalipäivinä se syö ehkä 60-80% täydestä määrästä. Minä taas olisin sitä mieltä, että ihan jokaista kylkiluuta ja selkänikamaa ei tarvitsisi noin selvästi tuntea, puoli kiloa painoa lisää olisi varmaan oikein hyvä. Jopa mikrosiru tuntuu kohoumalta kaulalla, kun ei siinäkään ole yhtään ylimääräistä rasvaa. Viimeksi eläinlääkärillä se painoi 5,4 kg, eli juurikaan painoa ei ollut tullut lisää muutamaan kuukauteen (takana on tosin se joulukuun oksenteluongelma). Vertailun vuoksi: Bella on kutakuinkin saman korkuinen kuin Tuike, ei laiha eikä lihava ja painaa 6,9 kg.

Siinä, kun lähes kaikki laihduttavat tammikuussa, meidän Tuike on nyt lihotuskuurilla. Tarjoan sille Royal Caninin Mini Sensible -ruokaa, jonka energia-arvot näyttivät olevan aika hyvät, 435 kcal/100g (jos joku tietää tuhdimman valmisruuan, vinkatkoon), ja siitä ei ainakaan maha näytä ärtyvän. Nappulat Tuike syö ainoastaan kuivana. Jos sinne heittää sekaan vettä tai jos erehtyy liottamaan ne, se ei koske niihin lainkaan. Päivän toiseen ruokaan laitan vielä eläinkaupasta ostettua rasvalisää, ällöttävää murusteltua läskiä suoraan pakastimesta, toiseen ruokaan puristan pari kalaöljykapselia. Ihme ja kumma tuo läski näyttää kelpaavan Tuikelle ihan hyvin, kalaöljyyn se on tottunut, kun on saanut sitä ihan pennusta asti. Satunnaisesti, jos ruoka on näyttänyt muutamalla ruualla kelpaavan tosi huonosti, lisään sekaan maksanmakuista Cesaria tai maksamakkaraa, mutta en joka ruualle. 

Haastavinta on saada Tuike edes kiinnostumaan syömisestä. Se ei ole yhtään mustasukkainen ruuasta, vaikka ne söisivät Bellan kanssa ihan vierekkäin. Usein se ei viitsi tulla edes keittiöön, vaikka kuulee ruokaa laitettavan kuppeihin. Yllä olevasta kuvastakin näkyy, kuinka olen asetellut kupin sen nenän alle, ja se syö siitä vähän laiskasti ISTUEN! Uskomaton tyyppi. Ei mulla ole koskaan ennen ollut koiraa, joka ei sen vertaa kiinnostu syömisestä, että ei edes viitsi nousta seisomaan... Monesti käy niin, että se käy haistamassa ruokaa, ja päättää sitten peittää sen. Kauhea tuuppiminen käy nenällä kupin ympärillä ja sitten kiukkuista ääntelyä, kun kuppi ei yllättäen peitykään.

Kaikesta huolimatta Tuike on hyvin pirteä ja energinen, eli ei se aliravittu voi olla. Haluaisin vaan saada sitä painoa sen verran lisää, että olisi pieni vararavintovarasto vaikka sairastumisen varalle. 

Naapuri muuten kävi eilen kertomassa, että heidän corgillaan on täitä. Aargh. Tänään piti sitten varuksi käydä ostamassa täinhäätöaineet ja lyödä molempien tyttöjen niskaan. En todellakaan jäänyt odottamaan, näkyykö niitä vai ei. Apteekistakin sanoivat, että voi ihan hyvin laittaa ennaltaehkäisevästi. Samaa ainetta, millä ehkäistään kesällä punkkeja. Aika pieni todennäköisyys, että niitä löytyisi meidän koirista, koska nyt kun on ollut niin kovia pakkasia, ei olla useinkaan osuttu ulos yhtä aikaa, eikä ole jääty seisoskelemaan pihalle koirien painia katselemaan. Onneksi.

Melkein marimekko

Tällaiset villikset ovat vuoden 2010 ensimmäinen käsityö. Tämän vuoden näperryksille ja räpellyksille olen varannut tunnisteen valmistuneet10. Hassulta näyttää tuo uusi vuosiluku noin kirjoitettuna. Bellan punavalkoinen neule on tehty kokonaan Nallesta, Tuiken neuleessa punaiset raidat ovat samaa Nallea kuin Bellankin paidassa, ruskea raita on Novita Woolia. Mies kuvaili Bellan paitaa sanalla "räikeä".

Aika kova pakkasjakso takana, joten kyllä noita neuleita on jo pidettykin. Nyt on vähän lämpimämpää, joten ollaan ulkoiltu lähinnä heijastinliiveissä, jotka ostin typyköille joululahjaksi. Poseeraus tehtiin portaissa ihan sen kunniaksi, että nyt Tuike uskaltaa tulla portaat myös alas. Muutenkin hyviä uutisia Tuiken suhteen. Maha on nyt kunnossa, eikä Antepsiniäkään enää tarvita. Ruokahalu on kohtuullinen, parempikin voisi olla. Mieluiten Tuike näköjään söisi koko päivän ruoka-annoksen kerralla viimeiseksi illalla.

Alakulmahampaiden sormilla vääntely näyttäisi tuottavan vähän tulosta. Ainakin toinen kulmahampaista on jo nyt muutamassa päivässä siirtynyt ihan selvästi oikeaan suuntaan. Tietysti siinä auttaa sekin, että pentukulmurit on vedetty edestä pois. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että IHAN ei ole tullut joka päivä 3x15 minuuttia niitä venyteltyä. Ei kai kukaan pentukoira pysy sylissä noin kauan, jos joku vääntää hampaita suussa!?!?!

Tuike hammaslääkärissä

Olen ollut jo jonkin aikaa huolissani Tuiken hurjasta alapurennasta ja maitohampaista, jotka eivät halunneet lähteä itsekseen pois. Tänään käytiin sitten eläinklinikkamme hampaisiin erikoistuneella lääkärillä poistattamassa kaikki maitokulmahampaat sekä pari muuta roikkumaan jäänyttä hammasta. Toimenpidehän vaatii nukutuksen, kuvassa ylhäällä Tuiken tämän illan tunnelmia. Uneliasta peiton alla makaamista.

Tässä eläinlääkärin kommentteja (lainauksia "epikriisistä"): Kaikki neljä maitokulmahammasta poistettu, poistokohtien päälle ommeltu ienfläppi. Tikit sulavia. Plakkia oli jo nyt muodostunut jonkin verran hampaiden pinnalle, joten kotihoitona harjaaminen olisi erittäin tärkeää!

Jatkohoito: ei mitään kovaa purtavaa viikkoon, ruoka pehmeää, ei luita, keppejä tms. Metacam särkylääke painon mukaan huomisesta alkaen. Hexarinse-huuhtelua poistokohtiin.

Voimakkaan alapurennan (= yläleuka liian lyhyt suhteessa alaleukaan) takia yläetuhampaiden kruunut painavat alaleuan etuhampaiden taakse limakalvoon painannetta. Lisäksi pysyvät alakulmahampaat eivät ole kasvamassa oikealle kohdalleen, ne suuntautuvat nyt liian eteen ja ovat jäämässä yläleuan hampaiden sisäpuolelle.

Kotioikominen: Oikominen sormilla: taivutetaan alakulmureita ulospäin. Pallo-oionta: kaikki muut lelut koiralta pois. Rohkaistaan koiraa pitämään palloa suussaan (pallon halkaisija n. 5-6 cm, mielellään täyskuminen pallo). Oikomista pitää tehdä aktiivisesti 2-4 viikon ajan, vähintään 3 x 15 min./päivä. Seuratkaa, miten kulmurit suuntaavat kasvua, sekä aiheuttavatko yläetuhampaat vielä syvempiä painaumia alahampaiden taakse. Kontrolliaika n. 4 viikon kuluttua.

Että sellaisia hammasuutisia. Ihan turhaan en siis ollut huolissani. Toivottavasti saadaan purentaa nyt sillä tavalla kotikonstein korjattua, että ainakin nuo alakulmahampaat eivät jäisi noin huonoon paikkaan. Siinä on kuulemma vaara, että ne sitten kitalakeen tekevät reikää tai kuoppaa. Yläetuhampaita voidaan kuulemma tarvittaessa vaikka hieman hioa lyhyemmäksi, jotta ne eivät vastaavasti painaisi alaleukaan.

Näyttelyhaaveisiin tämä myös todennäköisesti tulee vaikuttamaan; alapurenta on muodostunut niin voimakkaaksi, että keskimmäiset alahampaat näkyvät, vaikka Tuikella olisi suu kiinni. Ja tämä ei ilmeisesti ole ihan sallittua, vaikka rodulla lievä alapurenta saakin (pitääkin) olla. Kiinnostavaa olisi kuulla, miten siskoilla purenta on muodostunut, ja ovatko kaikki maitohampaat jo lähteneet?

Joululahjaksi neulottu

Tässäpä viime vuoden viimeinen neuletyö. Pikkusiskolle, joka antoi luvan julkaista kuvansa, neuloin Sublime Baby Cashmere Merino Silk -langasta hattu-huivisetin, joista huivi ei ihan ehtinyt pukinkonttiin, vaan tuli perille jälkitoimituksena. :)

Aikamoinen sanahirviö tuo langan nimi. Arvokasta lankaa, mutta ihanan pehmeää ja ylellisen tuntuista.