Vanhin tallessa oleva neuleeni

Vanhin, vielä elossa oleva neuleeni on tämä naamiopaita n. vuodelta 1985. Neuloin sen ollessani yläasteella ja se on kolmas villapaita, jonka olen koskaan neulonut. Ne kaksi ensimmäistä olivat hieman surkeampia räpellyksiä, ensimmäinen oli kamalan paksusta marjapuuron värisestä langasta neulottu liian pieni ainaoikeinneulepaita, ja se toinen oli kelta-musta lepakkohihainen paita, joka olisi ollut siihen maailmanaikaan upea, jos neuleen käsiala olisi ollut hieman tasaisempi. Jälkeenpäin äitini tunnusti, että hän ei olisi millään halunnut ostaa minulle enää yksiäkään paitalankoja, koska ne kaksi ensimmäistä yritystä olivat niin kauheita. ONNEKSI hän ei sanonut sitä silloin ääneen; se olisi saattanut olla aloittelevalle neuleharrastajalle kuolinisku.

.

Tämä naamiopaita on tehty erittäin hyvälaatuisesta langasta, koska olen sitä vuosien varrella pessyt surutta pesukoneessa 40 asteen normaaliohjelmassa, eikä se ole siitä moksiskaan. Enää se ei keski-ikäistyvälle uimarengasvartalolleni oikein sovi, mutta en kyllä henno heittää sitä poiskaan. Säilyköön arkistojen aarteena.

Match show

Heh, tänä kesänä kävimme Bellan kanssa kahdesti match showssa harjoittelemassa, miltä "oikea" näyttely tuntuisi. Lähtökohta oli se, että kuvittelin Bellan joko haukkuvan koko ajan toisille koirille tai sitten kiipeävän paniikissa mun syliin turvaan.

Todellisuus oli onneksi sentään vähän toinen. Bella oli yllättävän reipas, toisia koiria oli ilmeisesti niin paljon, ettei se jaksanut niille parin ensimmäisen jälkeen haukkua. Eikä se myöskään ollut niin paniikissa, että olisi pitänyt sylissä kantaa. Mutta kehäkäyttäytyminen nyt oli meiltä molemmilta vähän hukassa. Itse en ole aiemmin esittänyt koiraa, ja sen kyllä noista valokuvista huomaa. Samoiten Bella oli ihan hukassa. Kävelyn sijasta se juoksi, hyppelehti, pysähteli yllättäen ja kiipesi välillä jalkaani vasten makupalan toivossa... Pöydällä se yritti parhaansa mukaan väistellä tuomarin käsiä, jotka tunkivat liian lähelle sen suuta ja silmiä.

Lopputuloksena molemmilla kerroilla oli sininen nauha, ja niistä sinisistäkin jumbosija. Ekassa näyttelyssä saimme silti palkinnon, koska osallistujia oli niin vähän. Toisesta näyttelystä lähdimme ihan tyhjin käsin, mutta kokemusta rikkaampana. Olin vielä alkukesästä sitä mieltä, että käytän Bellan myös virallisessa näyttelyssä (Jyväskylässä olis marraskuussa näyttely), mutta nyt en ole enää varma. Viitsiikö sitä maksaa montaa kymppiä siitä, että menee kömpelönä esittämään tottumatonta koiraa ja saa tulokseksi korkeintaan sinisen nauhan? Eikä meillä sitä paitsi ole mitään tarkoitusta esim. teettää Bellalla pentuja, olisi vaan ehkä ollut mukava kuulla, mitä asiantuntija sanoo koirasta, joka meidän mielestä on maailman kaunein. ;)

Jämälankapaidat - lankavaraston tyhjennystä

Tässäpä muutama jämälankapaita vuosien varrelta. Ylimmäisenä uusin, "syyspusero" vuodelta 2007, jossa on käytetty erilaisia mohairtyyppisiä lankoja ja niiden kanssa Seiskaveikkaa ja Nallea. Neulottu 8 koon puikoilla ja on muuten lämmin. Muuten hyvä, mutta näillä kiloilla himpun verran liian pieni. Pitänee lahjoittaa jollekin laiheliinille.

Kakkosena vuodelta 2006 "tupakkatakki" (vaikka en edes polta). Tehty kokonaan Seiskaveikasta, pintaneuleena on sileä nurja, jonka rikkovat suorat rivit, jotka koostuvat oikeista silmukoista, jotka on nostettu yhden kerroksen yli. Mielestäni sävyt käyvät mukavasti yhteen. Tämä on tällainen hauska arkinen kotitakki, en ole tainnut julkisesti koskaan sitä käyttää, vaikka ehkä voisi.

Kolmantena kaikista rakkain "räsymattotakki" jo useamman vuoden takaa (2002-2003 ehkä?). Ihana, kotoisen räsymaton näköinen villatakki, johon on käytetty kaikenmaailman ohuita villasekoitelankoja. Neulottu muistaakseni 4 koon puikoilla muunnellusta joustinneuleesta, 3 o, 1 n, ja tuo nurjan silmukan kohta vaihtelee niin, että nurja raita on käytännössä helmineuletta. Tätä olen käyttänyt jopa töissä, koska se on minulle niin rakas. Jälkeenpäin vähän harmittaa, että oikaisin langanpäiden päättelyn kohdalla, ja minulla on sellainen tunne, että enemmin tai myöhemmin saumoihin piilotetut ja toisiinsa hutaisten solmitut langanpäät alkavat karkailla ja neuleeseen tulee reikiä.

Aamun kullanarvoiset hetket

Aamulenkki koiran kanssa kesällä on kullanarvoinen. Vaikka joskus laiskottaa lähteä Bellan kanssa ulos päivällä tai illalla, niin aamulla lähden aina mielellään. Meillä on pihan vieressä pieni metsikkö, jonka polku johtaa mäntykankaiseen niemeen. Lenkki ei ole pitkä, mutta se on Bellalle mieleinen, sillä reitin varrella on monta kantoa, joiden päälle usein käsken sitä hyppäämään. Palkkioksi pieni muru savuluusta. Kuvassa Bella poseeraa yhden tällaisen pikkuruisen kannon päällä.

.

Aamun hetki on täydellinen silloin, kun saan olla tuossa niemessä Bellan kanssa ihan kahdestaan, ei tarvita hihnaa, vaan koira seuraa kiltisti perässä. Joskus harvoin samalle kankaalle eksyy joku muukin koiranulkoiluttaja - ja silloin aamuni kyllä alkaa väärällä jalalla.

Ufot ja fufot

Toisten neuleblogeja kurkkiessani olen usein törmännyt sanoihin UFO ja FUFO. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että ufot ovat (niiden tunnistamattomien lentävien objektien lisäksi) valmistumattomia, roikkumaan jääneitä neuleita tai muita käsitöitä (unfinished objects), ja fufoilu taas on sitä, kun näitä tehdään vaikka väkisin valmiiksi (finishing unfinished objects).

Onhan minullakin jotain ufoja joskus ollut, mm. tuo kastemekko olisi varmaan jäänyt sellaiseksi, ellei kuopusta olisi tullut. Mutta kohtuullisen vähän noita on vuosien saatossa kertynyt, sillä olen kova kiristämään itseäni: En anna itselleni lupaa ostaa lankoja uuteen työhön tai en saa aloittaa uutta työtä, ennen kuin edellinen on valmis. Toimii!

Lisäksi lankavaraston koolle mulla on myös tiukka sääntö: Kaikkien tämän huushollin lankojen on mahduttava sellaiseen suurehkoon rottinkiarkkuun. Jos arkku alkaa pursua yli, on aika käydä lankojen kimppuun, ennen kuin uusia pääsee ostamaan.

Kastemekko vuodelta 2000

Tämä puuvillainen kastemekko on yksi suuritöisimmistä neuleistani. Bongasin ohjeen vuoden 1997 tai 1998 Pirkka-lehdestä ja aloin neuloa sitä loppumetreillä odottaessani esikoista. Esikoinen syntyi, mutta mekko jäi puolitiehen - kunnes kaivoin sen uudestaan esiin odottaessani kuopusta. Vuonna 2000 vietettiin kuopuksen ristiäisiä, ja niissä puku oli jo valmis ja vauvan päällä. Pikkukuvassa helman pitsineuleesta yksityiskohta.

Vanha kirjastokassi

Tässä on edellinen kirjastokassini, jonka lahjoitin eteenpäin. Tehty virkkaamalla kiinteistä silmukoista, käytetty jämälankoja, jotka lahjoitti eräs työkaveri. Uudesta, puikoilla olevasta tilkkukassista ei tule noin raikkaan väristä, koska raikkaan väriset langat kuluivat käytännössä loppuun tätä kassia virkatessa.