Uusi pentu ja miten koiran hankintaan päädyttiin

Niin, meille on siis tulossa uusi koira. Pikkuinen lhasa apso tyttö, jonka luovutus on syyskuun alussa. Tässä koiran hankinnassa on kyllä kohtalolla ollut sormensa pelissä.

Alunperin sain idean toisesta koirasta tänä kesänä. Kesälomalla haarukoin rotua. Toinen coton olisi ollut helppo valinta, mutta sitten ajattelin, että olisi kiva saada erivärinen koira, joka ei ehkä olisi ihan niin läheisriippuvainen kuin Bella. Meikäläisen sylihän on joka tapauksessa varattuna lähes aina, joten olisi ehkä järkevää etsiä koiraa, jolla ei ole niin suurta sylin tarvetta kuin Bellalla. Pientä koiraa myöskin etsin, ja pitkäturkkista. (Ilmeisesti tekemisen puute minulla.)

Haarukoinnin, kirjojen ja netin selailun ja muutaman nettitestin jälkeen päädyin lhasa apsoon. Mutta halusin vielä tietää, olisiko kenelläkään kokemuksia näistä kahdesta rodusta. Laitoin tiibettiläisten rotujen keskustelupalstalle kyselyä, mutta vastausta ei ennen meidän ulkomaan matkaa kuulunut. Ajattelin palata asiaan lomamatkan jälkeen.

Lomamatkalta palatessa tapasin lentokentälle vievässä pikkubussissa ihmisen, jolla sattumalta oli kotona sekä coton että apso (ja vielä chihukin). Ja apsolla n. kuukauden ikäiset pennut, joita ei ollut vielä varattu mihinkään! Käsittämätön sattuma, että tapasimme bussissa ja aloimme vielä keskustella koirista! Vaihdoimme yhteistietoja ja aloin tosissaan pähkäillä, voisimmeko ottaa koiran jo nyt, eikä ensi vuonna, niin kuin alun perin olin ajatellut. Oma työsyksyni näytti ensin kiireiseltä, mutta sattumien summana ehdinkin käydä kahdella työreissulla jo ennen pennun saapumista, ja se kolmas, joka olisi hankaloittanut pienen pennun hoitoa, peruuntui kuin tilauksesta. Tässä vaiheessa tuntui, että jos en nyt älyä, että tämä pentu on tarkoitettu meille, kohtalo ei ehkä keksi enää enempää alleviivauksia ja huutomerkkejä.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että pieni ruskea tyttöapso on meille varattuna. Lähdemme hakemaan sitä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kasvattajan luvalla saan julkaista kuvat. Emon kyljessä köllöttää ihan pikkuinen pentu (ja tassujen välissä näkyy vähän toista, mustaakin pentua), kyljestä näkee juovat, jonka vuoksi tyttöä kutsutaan toistaiseksi Tiikeriksi, mutta tuo toinen kuva on tuore, tältä päivältä käsittääkseni. Neiti on siis nyt viiden viikon ikäinen. Blogitekstin tunnisteeksi tulee Tuike, koska tätä nimeä olemme pennulle kaavailleet.

Täällä odotetaan koiraa aivan kauheasti. Minulla on tunne, että tästä elokuusta tulee piiiiiiitkä.

Molempien päiden määräaikaishuolto

Tänään käytiin vaihteeksi eläinlääkärillä. Päivän teemana oli poistaa hammaskivi ja tyhjentää anaalirauhaset. Bella rauhoitettiin kevyesti, koska viimeksi nukutuksesta oli vähän vaikea herätä. Nyt mitään komplikaatioita ei onneksi tullut. Typykkä oli ihan hereillä, kun menin sitä heräämöstä hakemaan. Ostin nyt koirien hammastahnaakin, ja pyhä tarkoitus on alkaa huolellinen hampaidenhoito, ettei hammaskiveä enää pääsisi niin kertymään. Se on kuulemma hyvin tyypillinen nimenomaan pienten koirien vaiva. Kyllähän meilläkin Bella syö oman ruokansa ihan kovina papanoina ja sen lisäksi vielä puruluita, mutta eipä näytä silti takahampaiden hammaskiveä ehkäisevän. Etuhampaissa sitä ei kuulemma ollut lainkaan.

Anaalirauhasetkin ovat tässä pari-kolme viikkoa vaivanneet. Ne voisi kuulemma itsekin tyhjentää, mutta minä en ainakaan osaa. Pesun yhteydessä olen yrittänyt takapuolta lämpimällä kovasti suihkutella ja hieroa, mutta eivät ole ainakaan nuo konstit auttaneet. No, onneksi ovat tyhjät nyt. Toivottavasti eivät ihan heti ala uudestaan vaivata.

Kahdeksan tassun projekti etenee...

Tuliaiset emokoiralle

Matkalta on kotiuduttu, sekä Bella että me ihmiset. Yllä olevissa kuvissa Bella poseeraa villapaidoissa, jotka vietiin tuliaisiksi Milla-emolle. Molemmat on tehty Nalle-langasta, ja keriä on jäljellä niin paljon, että teen kyllä Bellalle vielä omatkin, ennen kuin kylmät ja märät kelit alkavat. Vaan vielä on kesää jäljellä...

Ihmisperheen loma oli oikein onnistunut, ja oletan, että niin oli myös Bellan vierailu alkuperäisessä kodissaan. Ainakin tyttö jäi sinne ihan mielellään, ja oli kaikesta päätellen myös viihtynyt. Tuttuun tapaansa oli aina tunkenut syliin istumaan, sänkyyn nukkumaan ja nuolemaan naamaa, tai edes jotain kohtaa ihosta. Kielen suun sisällä pitäminen ei edelleenkään ole Bellan vahvuuksia.

Mutta kyllä oli Bellalla ilo myös ylimmillään, kun käytiin hakemassa se kotiin. Mukava olla poissa, mukava tulla kotiin.

Ai niin, ja on yksi ehkä-uutinenkin. En uskalla vielä ihan ääneen edes ajatella, mutta voi olla, että meidän perheessä tassuja on kohta kahdeksan! Tähän liittyy hauska tarina, jonka kerron, kunhan asiat vähän varmistuvat.

Matkakuumetta

Kuvan kannolla kököttävä juhannusneito on kohta lähdössä kesäreissuun. Tai siis me ihmisperhe olemme, joten Bella lähtee kasvattajan ja äitikoiran hellään huomaan. Uskoisin, että se on Bellalle paras kesähoitopaikka muistaen, että se on siellä viettänyt ensimmäiset 1 v 8 kk elämästään. Välimatka kasvattajan luo on vähän turhan pitkä, mutta onneksi sentään siinä mielessä matkan varrella, ettei tarvitse ihan monien satojen kilometrien koukkausta tehdä, kun Helsinki-Vantaalle Keski-Suomesta ajaa. Autoilusta on myös tullut Bellalle kohtuullisen miellyttävä asia, joten siinäkään mielessä pitkä matka ei haittaa.

Meillä on Milla-emolle tuliainenkin, mutta enpä julkaise kuvaa vielä, jos Kirsi vaikka sattuu blogissa piipahtamaan... ;)

Cotonhepuli mökillä

Eilen oltiin illalla eräällä mökillä saunomassa. Ihana huomata, miten pikkuhiljaa Bella tällaisissa erilaisissakin ympäristöissä viihtyy aina vaan paremmin ja paremmin. Viime kesänä käytiin samaisella mökillä muutamaan kertaan, ja meidän saunassakäynti oli Bellalle painajainen. Saunassa se ei jaksanut olla mukana, kun tuli kuuma, mutta yksinkään se ei viihtynyt, vaan vinkui oven takana seuraa vailla.

Nyt tilanne on ihan toinen. Bella viipottaa mökin ympäristössä ihan rohkeana, eikä meidän saunoessa enää vikise oven takana. Käy välillä tsekkaamassa, että ollaanko sieltä tulossa uimaan vai ei, mutta tyytyy odottelemaan ulkopuolella, jos meitä ei heti kuulu.

Todistettua tuli sitten ihkaensimmäinen cotonhepuli. Olen kuullut/lukenut näistä toisilta cotonin omistajilta, mutta Bella ei ole sellaista vielä saanut. Eikä varmaan olisi saanut nytkään, jos ei mies olisi vähän innostanut. Aivan mahdoton juoksu- ja takaa-ajokohtaus mökillä kuitenkin käytiin, mies ja koira vuoronperään toisiaan takaa-ajaen. Mökin piha oli riehuleikin jälkeen täynnä ruopimisjälkiä - en oikein tiedä kummanko jättämiä. Epäilen kuitenkin koiraa.

Epäonnistunut villatakki

Kuvassa näkyvän "välityön" väsäsin lankakorista löytyneillä ruskeilla langoilla. Joukossa on sekä Floricaa että jotain vähän paksumpaa, samantuntuista ja MELKEIN samansävyistä toista lankaa (sävyerot kyllä näkyvät työssä), jonka olen saanut jostain joskus.

Ohje on Novita Kevät 2007 -lehdestä, jossa tuo villatakki on neulottu 7-veljestä jättiraidasta, ja on tosi raikkaan ja kivan näköinen. Mun takkini on tunkkaisen näköinen ja tuo etureunus-kaulussysteemi epäonnistui täydellisesti. Sen nimittäin piti olla niin leveä, että se alaosastaan lerppuu vähän alaspäin antaen takille erilaista, jännittävämpää muotoa. Ollakseen sellainen mun pitäis purkaa koko kaulussysteemi ja lisätä paljon silmukoita. Enpä taida nyt kuitenkaan viitsiä. Pistän koko hökötyksen kierrätykseen, ja toivottavasti joku löytää sen ja jopa tykkääkin siitä. Huokaus. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Kiitokset kuitenkin pikkusiskolle poseerauksesta. Meikäläisen pullerovartalossa tuo takki olisi näyttänyt vieläkin kamalammalta!

Erossaoloa

Olen juuri kotiutunut kymmenen päivän työreissulta. Kylläpä oli ikionnellinen koira vastassa, ikävä oli tainnut olla ihan molemminpuolista! Ihana oli silti huomata, että Bella ei enää ole ihan onneton, kun mami on poissa. Hyvin olivat perhe ja koira pärjänneet kotimiehinä reissuni ajan. Syksyllähän oli vielä niin, että Bella oli Romanian reissuni ajan mököttänyt lähes kaiken ajan saunassa. Nyt ei ollut saunaan muuta asiaa kuin yhden rajun ukkosen aikana. Silloin ikkunaton pesuhuone oli tuntunut turvallisimmalta paikalta pakoilla jyrinää. Lasten- ja koiranhoitajana toiminut pikkusiskoni oli käärinyt Bellan minun yöpaitaani, ja kai se sitten oli tuonut vähän lisäturvaa pikkuiselle.

Oikeastaan ainoa erikoisuus, jonka poissaoloni aiheutti, oli se, että Bella ei halunnu lähteä kovin pitkälle lenkille pois kaikkein tutuimmista maisemista. Puoli kilometriä oli suurinpiirtein se säde, jonka sisällä oli suostunut kulkemaan. Onneksi tässä on ihan talon vieressä ihana pieni metsikkö, joka on Bellalle niin tuttua reviiriä, että siellä suostuu mielellään kulkemaan.

Heinäkuun lopulla olemme lähdössä koko (ihmis)perheen voimin Bulgariaan, mutta sen viikon koiranhoitojärjestelyt ovat onneksi parhaat mahdolliset. Bella pääsee viikoksi oman emon ja kasvattajan hellään huomaan. En usko, että tuosta viikosta tulee Bellalle kovinkaan vaikea, koska kyseessä on paikka, jossa Bella vietti ensimmäiset 1 v 8 kk elämästään. Ainakin viimekesäinen kohtaaminen emon ja kasvattajaperheen kanssa oli riemukas.

Kuvassa on muuten Bella parin rakkaan ystävänsä kanssa. Pehmolelut ovat Bellalle ihan ykkösjuttu.