Myyjäisaskartelua

Kuvissa muutama "pyykkipoikapaita", joita olen ommellut lapsen koulun myyjäisiin. Kyseessä on siis t-paidan näköinen pussi, jonka voi ripustaa lastenhenkariin ja käyttää pyykkipoikapussina. Jostain kirjasta tuon ohjeen nappasin ja mielestäni se oli tosi kiva idea jämäkankaille. Ylemmästä kuvasta löytyy vaaleansinistä ja valkoista lakanaa, lakanapitsiä ja vanhaa kaitaliinaa. Alakuvassa on pöytäliinaa, valkoista lakanakangasta ja vanhoja keittiön verhoja. ;)

Syksy ja sade kuuluvat yhteen

Syysloman kunniaksi (ja omistajan terveyden hoitamiseksi) olemme tehneet pitkiä laatulenkkejä. Tuo laatu-etuliite tulee siitä, että kuljemme Bellan kanssa pitkin metsäpolkuja, jolloin koiraa ei tarvitse pitää hihnassa, ja onhan se omasta mielestänikin mielenkiintoisempaa kävellä pitkin polkuja kuin asfaltin reunaa.

Lenkit eivät kilometrimäärältään todennäköisesti ole huikeita, mutta olen pyrkinyt siihen, että lenkki kestäisi aina n. tunnin. Maastot ovat mäkisiä ja ilmeisesti koirankin kannalta mielenkiintoisia hajuineen ja kantoineen, joiden päälle voi hypellä. Sadekelikään ei haittaa, kun päälle vetää kunnon kamppeet. Kuvassa Bella poseeraa toisessa Hurtan haalarissaan. Tämä on vähän vanhempaa mallia ja kankaaltaan hieman kankeampi kuin se sininen, mutta väriltään parempi kuin se toinen.

Ikävää ja jälleennäkemisen iloa

Olin viime viikon reissussa. Bella oli käyttäytynyt kotona ihan omituisesti koko viikon. Ensinnäkin se oli lähestulkoon koko ajan yläkerrassa lähinnä poikien huoneissa. Kun pojat menivät nukkumaan, se oli odottanut mieheni nukkumaantuloa saunassa (joka sekin on yläkerrassa). Vasta kun mieheni tuli nukkumaan, oli Bellakin tullut makuuhuoneeseen omalle paikalleen.

Ruokailu oli myös ollut tavallisesta poikkeavaa. Aamuisin ei ruoka ollut maistunut, vaan aamuruoka oli hävinnyt kupista vasta jossain vaiheessa päivää. Iltaruokaa ei myöskään syönyt joka kerta. Aina, kun joku tuli ovesta, Bella oli käynyt portailla kurkkaamassa, kuka tulija oli, ja kun se en ollut minä, se oli kääntynyt takaisin yläkertaan edes vaivautumatta morjestamaan.

Ainoa hetki, jolloin se oli piristynyt, oli ulkoilu. Ulkona ollessa se oli ollut kutakuinkin normaali. Mies luuli, että Bella on jotenkin sairas, mutta ilmeisesti kyse oli vain ikävöinnistä, sillä kaikki nämä "oireet" hävisivät sillä hetkellä, kun minä tuli reissusta kotiin. Onneksi nyt on syyslomaviikko ja olen itse lomalla, niin Bella on saanut oikein urakalla tyydytettyä läheisyydenkaipuutaan. Isäpuoleni ja pikkusiskoni väittävät, että olen lellinyt Bellan ihan pilalle - olisko tuossa jotain perää...? ;)

Arvoisa eläinlääkäri!

Arvoisa eläinlääkäri!

Olen Bella, 2 vee. Ongelmani on, että en osaa pitää kieltäni suun sisällä. Minulla on pakonomainen tarve nuolla kaikkea. Mielellään nuolen itseäni, mutta se on kai meille koirille ihan sallittua? Itseni lisäksi nuolen mielellään myös mattoja, lakanoita ja sohvaa. Kaikkein hauskinta on kuitenkin omistajaperheeni ihmisten nuoleminen. Tavallinen, rasvaamaton ihokin käy, mutta parasta on nuolla joko juuri suihkusta tullutta, kosteaa ihoa tai emäntäni juuri rasvaamaa ihoa. Vaniljantuoksuinen jalkavoide saa varpaat maistumaan ihan vaniljajätskiltä! Välillä, kun aloitan nuolemisen, minusta tuntuu, että en kertakaikkiaan pysty lopettamaan. Kieli vain jatkaa nuolemisliikettä riippumatta siitä, mitä edessäni sattuu olemaan.

Olisinkin nyt tiedustellut, onko tämä ihan normaalia. Pitäisikö minun hakeutua jatkotutkimuksiin koirapsykiatrin luo?

Hiusten laittoa

Bellan "otsatukka" on nyt kasvanut sellaiseen mittaan, että jos sen jättää auki Bellan syödessä, otsatukan latvat ovat ihan ruuassa. Karva siis ylettyy pidemmälle kuin kuono. Lisäksi otsatukka on ihan selvästi myös näköeste. Yhtenä päivänä kun en ollut muistanut laittaa poninhäntää, huomasin hämmästyksekseni, että typykkähän törmäsi pariinkin otteeseen auki jätettyyn keittiön kaapin oveen (no ei kovin kovalla vauhdilla onneksi kuitenkaan).

Siispä nyt olen ollut aika tarkkana siitä, että tukka on päiväsaikaan aina kiinni. Piristykseksi keksin tuon kuvassakin näkyvän tavan: laittaa poninhännän sijasta kaksi pikku saparoa. Supersööttiä, ainakin minun mielestäni. Pari kertaa olen yrittänyt saada aikaan myös ranskalaista lettiä, mutta toistaiseksi onnistumatta kunnolla. Pikkuhiljaa meille on alkanut myös kerääntyä kaiken näköisiä ja värisiä hiuslenksuja ja pinnejä; moni pikkutyttö varmaan kalpenisi kateudesta. Tällä hetkellä löytyy valkoista, kirkkaanpunaista, vaaleanpunaista ja oranssia lenksua, joissa on koristeina rusettia, perhosia ja kukkia. Pinneissä on vain kaksi erilaista vaaleanpunaista vaihtoehtoa, koska ne eivät niin hyvin näytä päässä pysyvän. Paljetein koristeltuja pinnejä lapseni kutsuu "lasereiksi".

Ukkosta ja hysteriaa

Vieressä oleva kuva ei varsinaisesti liity viime yön tapahtumiin, paitsi että koira on kyllä sama. :D Tuo kuva on itse asiassa Bellan 2-vuotiskuvasarjasta toukokuulta 2008, toinen vastaavahan on tuolla yläpalkissa.

.

Niin, siis viime yönä ukkosti oikein kunnolla. Bella on uskomattoman paukkuarka, ja ukkonen ei kyllä neitiä suuremmin miellyttänyt. Heti kun ensimmäinen jyrähdys kuului, Bella hyppäsi sänkyyn turvaan, ja läähätys ja tärinä alkoi. Kävin itse vessassa, ja koira tuli perään ja se oli pakko ottaa pytyllä istuessakin syliin, raukka parka. Kello oli ukkosen alettua n. puoli neljä. Itse ukkonen ei kovin kauan kestänyt, vaikkakin salamoi ja jyrisi melkoisesti, mutta se tärinä ja huohotus - sitä kesti varmaan ainakin tunnin. Yritin silitellä ja rauhoitella koiraa, mutta mikään ei auttanut.

.

Näyttää myös aika epätodennäköiseltä, että Bella ikinä tottuisi ukkoseen, se kun on kuitenkin niin harvakseltaan toistuva ilmiö. Jonkun verran Bella on sen sijaan tottunut laukauksiin, koska paikkakunnallamme on ampumarata, ja sieltä niitä paukkuja aina silloin tällöin kuuluu. Mutta kaukaa kuuluviin laukauksiin tottuminen nyt on varmaan aika paljon helpompaa, kuin tuollaisiin valtaviin taivaalta kuuluviin jyrähdyksiin ja valoilmiöihin.

.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uutta vuotta. Sanomattakin on selvää, että rauhoittavia lääkkeitä on eläinlääkäriltä haettava.

Sataa sataa ropisee

Kun sadekeli yllättää, on parasta varustautua asianmukaisesti. Bellalla on yllään Hurtan ulkoiluhaalari Arctic kokoa 301, joka istuu kuin valettu. Tai no, etutassujen lahkeet voisivat olla muutaman sentin pidemmät, koska meillä käytetään valjaita, ja valjaiden tassujen takaa menevä osa tahtoo kiskoa noita etutassujen lahkeita ylöspäin. Nämä ulkoiluhaalarit on kyllä ihan ykkösjuttu; säästää monta mahanaluspesua. Sitä paitsi pidemällä lenkillä valjaat ja märkä turkki ovat erittäin huono yhdistelmä, turkki saattaa alkaa huopaantua niin, että turkkia joutuu lopulta leikkamaan saadakseen valjaat irti. Meille ei ole käynyt näin, mutta jollekin innokkaalle cotonin lenkittäjälle oli käynyt. (Lähteeni on netti, joten pieni varaus nyt kuitenkin jutun totuudenmukaisuuteen jätetään...)